vaarallista, kovin vaarallista

Fri Nov-25th-2005 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Hesarissa puhutaan pelien väkivallasta. Artikkeli ei ole kehno, mutta siinä on eräitä kohtia, jotka jälleen kerran saavat miettimään, missä mennään, ja ymmärtävätkö eräät ihmiset, mitä oikein ehdottelevat tai mistä puhuvat — syy-seuraussuhteet tuntuvat olevan hakusessa. Esimerkiksi näin:

Edes aggressiivisesti käyttäytyvä ja väkivallasta fantasioiva lapsi ei saa kaikkia vanhempia puuttumaan väkivaltaisten tietokonepelien pelaamiseen.

Näin voi hyvin olla. Mutta onko tässä tilanteessa se varsinainen ongelma nyt sitten väkivaltaiset tietokonepelit — jotka kielletään kersoilta siinä missä väkivaltaiset elokuvatkin — vai vanhemmat, jotka eivät puutu asiaan?

Merkittävästi hälyttävämpi on tämä osio:

Opetusministeriö kaavaileekin Elokuvatarkastamon laajentamista erityiseksi mediasisältökeskukseksi, joka tutkisi eri medioita ja valistaisi niiden vaaroista. Uusi keskus kertoisi vanhemmille muun muassa tietokonepelien väkivallasta.

Ajatus siitä, että elokuvatarkastamo olisi kykenevä “valistamaan” vanhempia millään tavalla on absurdi. Lafka, jossa harjoitetaan sensuuria osana jokapäiväistä toimintaa ei ole sopiva valistamaan ketään.

Nyt mediat ovat siis kuitenkin vaarallisia, ja lapsia tulee suojella niiltä. Tarkoittaako tämä sitä, että tästä eteenpäin esimerkiksi kirjastoihin järjestetään jonkinlainen käytäntö, jonka mukaan lapset eivät enää saa esimerkiksi asioida aikuisten fiktiohyllyllä? Ja miksi muka ei; jos lapsi ei kerran saa ammuskella pikseliukkeleita, miksi hän saa lukea vaikkapa Kauko Röyhkän Kaksi aurinkoa -kirjasta siitä, miten virtsaputki ja lasisauva kohtaavat? Tai ostaa Sven Hasselin verisiä “muistelmia” kiskalta ilman, että kukaan puuttuu asiaan? Naurettavan kaksoisstandardin mukaan kirjallisuus on Taidetta ja näin ollen hyväksyttävää, mutta jos kyseessä on audiovisuaalinen teos, kyseessä on Vaarallinen Media, jossa taidetta tapahtuu vain puhtaan teoreettisella tasolla, jos edes silloin, ja sitä pitää varoa kuin käsikranaattia. Se, että nämä väkivaltaisimmat tuotteet on tarkoitettu aikuisille kuluttajille menee poikkeuksetta asiasta valittavien ohi.

Kaiken kukkuraksi Pelastakaa lapset -järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisillan mukaan vanhemmat eivät voi kontrolloida lasten pelaamista, koska “pelkkä pelin nimi tai ikäraja ei kerro yhtään mitään.” Anteeksi mitä? Jos peli on kielletty alle 18-vuotiailta, eikö se nyt kerro asiasta hyvin paljon? Suomessakin käytetty PEGI-suositusjärjestelmä kertoo hyvin yksiselitteisesti pelin ikäsuosituksen ja vieläpä senkin, onko pelissä vaikkapa väkivaltaa, seksiä tai huumeiden käyttöä, mikä on jo paljon enemmän kuin esimerkiksi elokuvien parissa tehdään. On totta, että useimmat vanhemmat eivät tiedä tietokonepeleistä yhtään mitään, ja että lasten pelaamisen valvominen on vaikeaa, mutta niin on myös lasten elokuvien katsomisen, tupakin polttelun tai myymälävarkauksien valvominen. Lasten kasvattaminen ei yksinkertaisesti ole helppoa ja vaivatonta.

Ongelma ei suinkaan ole se, että lapset pelaavat väkivaltaisia pelejä vaan se, että joillekin lapsille ei opeteta kotona minkäänlaista suhteellisuudentajua ja tasapainotusta, joka asettaisi pelien sisällön järkevään suhteeseen todellisen elämän kanssa. Tätä ongelmaa ei ratkaista millään pelien kanteen laitettavalla tekstillä tai pelien “vaaroista” kertomalla.


1 Comment

  1. Pikku-Moiraa ei kirjastontäti päästänyt aikuisten hyllylle ilman vanhempien allekirjoittamaa lupalappua. Ei vaikka olin sieltä lainannut monesti ennen, ilman kätinöitä. Lupa heltisi ja täti hiljeni. Mutta ei se niin kovin kaukaa haettua ole.

    Vammat varhaisesta aikuismateriaalille altistumisesta ovat varmasti selvästi havaittavissa.

    Comment by Moira — November 25, 2005 @ 1132941381

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.