väärää karvaa

Tue Nov-21st-2006 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Ei, nyt saa kyllä tulla kaksi kirjoitusta samaan syssyyn. Helsingin Sanomat tykittää nimittäin myös toisella rintamalla — nyt Suomeen on tuotu kissoista tehtyjä leluja.

Ja se on kamalaa.

Onneksi urheat päättäjät puuttuvat asiaan ihan koko Euroopan tasolla:

Maanantaina EU:n komissio ehdotti, että kotieläinturkiksista tehtyjen tuotteiden tuonti, vienti ja myynti kiellettäisiin kaikissa unionin 25:ssä jäsenmaassa. EU:n markkinoille on tuotu pehmolelujen lisäksi muun muassa vaatteita ja koriste-esineitä, joissa on käytetty kotieläinturkiksia. Lisäksi kissojen ja koirien turkkeja on myyty EU:ssa keinoturkiksina tai niiden on väitetty olevan jostain toisesta eläimestä.

Mitä vittua? On siis ihan okei vetää jotain soopelia niskaan, mutta annas olla, jos nyljettäväksi päätyykin jokin söpö eläin! Herra isä, eihän näin voi käydä! Tällainen tekopyhyys panee sylettämään — karva on karvaa. On aika yksi ja sama, mistä elikosta se tulee, jos kerran päätetään, että karvan hyödyntäminen on hyväksyttävää. Ei se minkki kärsi yhtään sen enempää tai vähempää kuin Mirrikään.

Jos joku väärentää tuoteselosteen, se on tietenkin väärin, mutta se nyt on laitonta joka tapauksessa. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, tuleeko materiaali kotieläimestä vai ei.


9 Comments

  1. Totta puhut. Erityisen mielenkiintoista mielestäni on myös heitto: “Maanantaina EU:n komissio ehdotti, että kotieläinturkiksista tehtyjen tuotteiden tuonti, vienti ja myynti kiellettäisiin kaikissa unionin 25:ssä jäsenmaassa.”

    Minkkihän on kotieläin, siinä missä lehmä ja sikakin. Sen myöntää Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liittokin. Jos toimittaja taas on sekoittanut lemmikin ja kotieläimen, niin sitten asia on kyllä sietämätöntä jeesustelua. Ainoa tarkoitus taitaa olla varjelu ajatukselta, että ihmiset tappavat eläimiä nautintoansa varten. Koska söpöjen eläimien kohdalla ajatus tuntuu ilmeisesti kauheammalta. Heikko esitys.

    Comment by Kalle — November 21, 2006 @ 1164118366

  2. Minkit, lehmät sun muut taitavat olla tuotantoeläimiä.

    Lainaan Johvaa, joka kirjoitti eräällä koirakeskustelupalstalla (joskin aiheena oli tuolloin koirankasvatus) asiaan liittyen:

    “Kotieläimet jaetaan karkeasti tuotantoeläimiin ja lemmikkieläimiin. Tämä jaottelu perustuu ensisijaisesti eläimen käyttötarkoitukseen, mutta myös eläimen kasvatusympäristöön. Laki määrittää tuotantoeläimille ja lemmikkieläimille vähimmäisvaatimukset kasvatusympäristön suhteen. Lemmikkieläimille vähimmäisvaatimukset ovat käytännössä selvästi tiukemmat.

    Lisäksi on yleisesti hyväksyttyä ja toivottavaa, että eläin kasvatetaan sille TARKOITUKSENMUKAISESSA ympäristössä. Tästä tarkoituksenmukaisuudesta esimerkkinä aluksi hillerin eli fretin kasvatus: Kyseessä on siitä poikkeuksellinen laji, että sitä pidetään sekä puhtaasti tuotantoeläimenä (turkistarhoilla), että lemmikkieläimenä. Kuitenkin, on yleisesti frettikasvatuspiireissä tuomittavaa kasvattaa lemmikkitarkoitukseen suunnattavat fretit, pennut ja vanhemmat, turkistarhaympäristössä eli tuotantoympäristössä. Lemmikkitarkoitukseen tarkoitetut fretit kasvatetaan siis lemmikille ominaisessa ympäristössä eli perhepiirissä”

    “Esimerkiksi: Jos hankin hillerinpennun turkistarhalta (kuten muutama opiskelukaveri aikanaan tekikin) kyseessä ei ole lemmikkifretti vaan lemmikkinä pidettävä turkiseläin, vaikka se muistuttaa huolelliselta kasvattajalta ostettua lemmikkifrettiä 100%:sti ja käyttäytyy samalla tavoin kuin lemmikkifretti, koska se on adoptoitu varsin nuorella iällä ja sosiaalistunut sekä edustaa villihillerin domestikoitua muotoa, kuten fretitkin (vrt. kesykoira ja kesykissa), ei villihilleriä. Jos joudun allergian vuoksi luopumaan hilleristä minun tulisi myydä se eteenpäin lemmikkieläinolosuhteisiin sopeutettuna turkistarhahillerinä, ei lemmikkifrettinä. Jos kuitenkin allergisoitumisen sijasta teetän lemmikkioloihin sopeutuneella turkistarhahillerilläni pennut ja kasvatan ne kotoloissa voin kaupata ne lemmikkifretteinä, koska ne ovat eläneet alusta asti lemmikkieläinvaateet täyttävässä ympäristössä edustaen yhtä lailla geneettiseltä taustaltaan varsin yhdenmukaista villihillerin domestikoitua muotoa.”

    Comment by Riikka — November 21, 2006 @ 1164123445

  3. Tuota, Riikka, pitää varmaan paikkansa mutta liittyikö tuo jotenkin postaukseen tai mun kommenttiin?

    Comment by Kalle — November 21, 2006 @ 1164130981

  4. Peesaan Kallea. Missaanko jotain?

    Comment by Mikki — November 21, 2006 @ 1164131505

  5. Aiten lukihärö: Ei se mikki kärsi yhtään sen enempää tai vähempää kuin Mirrikään.

    En minä tiedä liittyykö tämä mihinkään, mutta äsken uutisissa puhuttiin siitä, kuinka huonosti näitä katteja ja piskejä käsitellään ennen nk. lopullista ratkaisua.

    Jokainen, joka on nähnyt Animalia-pätkät siitä, miten ammuja ja kanoja käsitellään, tietaa, että niilläkään elikoilla ei mene kovin hyvin.

    Olisi mukavaa, että ihmisen sivistys kasvaisi sille tasolle, että osaa kohdella eläimiä hyvin, riippumatta, ovatko sitten lemmikkejä tai tuotantoeläimiä. Vieläkin mukavampaa olisi, kun oppisimme kohtelemaan kaikkia ihmisiäkin hyvyn, olivatpa sitten kotoisin mistäpäin maailmaa hyvänsä (viittaus pojan edelliseen merkintään).

    Comment by Äite — November 21, 2006 @ 1164153269

  6. Leary esittää asian aika osuvasti.

    “Hey, I love the animals too. I love my doggy. He’s so cute. My fluffy little dog.. He’s so cute- There’s the problem. We only want to save the cute animals, don’t we? Yeah. Why don’t we just have animal auditions. Line ’em up one by one and interview them individually. “What are you?” “I’m an otter.” “And what do you do?” “I swim around on my back and do cute little human things with my hands.” “You’re free to go.” “And what are you?” “I’m a cow.” “Get in the fucking truck, ok pal!” “But I’m an animal.” “You’re a baseball glove! Get on that truck!” “I’m an animal, I have rights!” “Yeah, here’s yer fucking cousin, get on the fucking truck, pal!” We kill the cows to make jackets out of them and then we kill each other for the jackets we made out of the cows.”

    Comment by Merten — November 23, 2006 @ 1164281082

  7. Olen samaa mieltä Mikin kanssa. Riippumatta siitä onko eläin jalostettu tuotanto tai lemmikki-eläimeksi sen käyttäminen turkiseläimenä on tappamista. Harkittua tappamista, eli murhaa. Tekopyhyys siitä että tuotantoeläin kärsisi vähemmän on vain luotu tietämättömien ihmisten omatunnon kohentamiseksi.

    Täyttä tekopyhyyttä. Väitän ettei yksikään eläin missään tuotantotaloudessa elä luonnollisesti vaan pelkästään idioottimaisten ihmisten lihan tai turkiksentarpeen tuottamiseen.

    Olen nähnyt videopätkiä siitä, kuinka epäinhimillisissä oloissa lihakarjaa kasvatetaan ja pidetään -niin ulkomailla kuin suomessa. Olisi kuin eläimellä ei olisi minkäänlaista väliä; teuraaksihan se vain menee.

    Sille on tultava loppu. Minä olen jo vaikuttamassa asiaan, Mikki on jo vaikuttamassa asiaa. Nyt on sinun vuorosi. Ensimmäinen askeleesi on tiedostaa asia. Ihmisen ei tarvitse eikä saa alistaa eläimiä orjikseen.

    Eläimellä on oikeutensa vapauteen, samalla tavalla kuin sinulla tai minulla. Et sinäkään pitäisi siitä että sinulta vietäisiin nahka päältä?

    Ota minusta ja Mikistä oppia. Tiedosta vastuusi. Ota ero tuotantoeläinten riistotaloudesta. Ryhdy kasvissyöjäksi.

    e.k.

    Comment by ms. E — November 24, 2006 @ 1164397436

  8. …minä mikään kasvissyöjä ole — ja vain idiootti ottaa minusta oppia.

    Comment by Mikki — November 25, 2006 @ 1164427509

  9. Neiti jaarittelija tässä taas päivää. Koitan opetella lyhyet aasinsillat ja ytimekkäät lainaukset, mutta siihen saattaa mennä tovi ;)

    Tarkoitus oli lähinnä nyökytellä päätään siitä, että eron tekeminen lemmikeiden ja tuotantoeläinten välillä on typerää (paitsi ehkä sallittujen lääkeainepitoisuuksien tms. osalta mitä johonkin lihakarjaan tulee) ja musta ois ihanaa jos molempia käsiteltäisiin yhtä hyvin ilman mitään keinotekoisia rajoja, jotka lähinnä tuntuvat mahdollistavan tehotuotannon.

    Toisaalta en usko, että ihanteita pystytään koskaan noudattamaan kovin laajasti niin, että kohta popsittaisiin enää vain riistaa ja talsittaisiin vain onnellisista poroista tai vaikka metsän pupuista tehdyissä jalkineissa.

    Tuoteselosteet kunniaan, niin jokainen voi parhaansa mukaan vaikuttaa valinnoillaan haluamaansa suuntaan. En mä ainakaan haluaisi, että mun pehmolelussa on hauvaa tai lampunvarjostimessa ihmistä, oli ne sitten eläneet kuinka onnellisesti siihen saakka ja kohdanneet vieläpä kivuttoman lopun.

    Comment by Riikka — November 26, 2006 @ 1164506622

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.