työ = paskaa, mökki = taakii

Fri Jun-1st-2007 // Filed under: Höpöhöpö


“It’s always better on holiday
So much better on holiday
That’s why we only work when
We need the money.”
— Franz Ferdinand, “Jacqueline”

Synkkä tosiasia on, ettei yhden viikon loma — tai vähän alle, oikeastaan — ole yhtään mitään, eikä varsinkaan silloin, kun lomien välissä on esimerkiksi vuosi. Tai kaksi. Pelkästään sen sisäistäminen, ettei tee mitään on oma haasteensa. Vasta nyt viimeisenä yönä nukuin niin, etten koko ajan miettinyt heräämistä tai asioita, joita pitäisi tehdä, tai ehkä enemmänkin sitä, että pitäisi varmaan tehdä jotain asioita. Ei ihme, että lomat yleensä mitataan pidemmissä jaksoissa, kuten kuukausissa sen sijaan, että niitä pidettäisiin vain viikko kerrallaan.

Viime aikoina olen taas vaihteeksi ollut sellaisessa hauskassa unirytmissä, jossa nukun esimerkiksi kaksi tuntia, valvon kuusi, nukun taas kaksi… jos on tyhmä, sitä voi pitää tehokkaana. Jos ymmärtää mistään mitään, tajuaa pikku hiljaa rajaavansa elämäänsä kuuden tunnin jaksoihin, joiden aikana ajattelee vain sitä, miten saa tehtyä hyödyllisiä tai pakollisia asioita, ennen kuin on taas aika nukkua. Kaikki muu toiminta muttuu helposti toisarvoiseksi.

Jos on oikein fiksu, nukkuu puolen tunnin vaiheissa. Pidempi uni on perseestä, koska silloin tipahtaa niin syvälle, ettei herääminen enää onnistu helposti. Puolen tunnin torkut ovat loistavat, koska niistä herääminen onnistuu vielä vaivatta — ja kun on tarpeeksi univelkaa, niiden aikana alkaa myös heti nähdä ihan hillittömiä unia, jotka tuntuvat kestävän tuntikausia. Ne myös muistaa täydellisesti herätessään. Se on parasta.

Ja kun tästä iloitsee ihan oikeasti, tietää, että pullat ovat vitun hienosti uunissa.

Mökillä oli toisin. Yritin suoristaa unirytmiä, mutta se oli vaikeaa, perkeleen vaikeaa. Kun nukkuu viisi tuntia ja herää epämääräisen syylliseen oloon, asiat ovat vituillaan. Kykenen kyllä nukkumaan herätyskellon piippailun läpi — liiankin hyvin — mutten ilmeisesti kykene menemään nukkumaan niin, etten laittaisi kelloa soimaan, vaikka mitään tarvetta sille ei ole. Se sylettää.

Virittelen kännykän herätystä puolenyön paikkeilla. “Heräänpä kymmeneltä! Oikaisen unirytmini!” Sitten herään kuudelta ja käyn kusella. Mietin, pitäisikö tehdä jotain. Tiedän, ettei pidä — päin vastoin, pitäisi nukkua. Teen päätöksen mennä nukkumaan. Saman voi tehdä pari muutakin kertaa yössä. Se ei oikein käy levosta.

Kyse ei viime kädessä edes ole siitä, että olisi niin kiire… vaikka joskus kyllä onkin tasan niin kiire — lehden painodeadlinen alla elämä on helposti sellaista etenkin silloin, kun samaan aikaan pitäisi tehdä montaa muutakin asiaa. Useimmiten minun tapauksessani kyse on kuitenkin siitä, että nukkuminen on jotenkin pahasta, koska se on ajan haaskausta. Koska pitäisi aina olla tekemässä jotain hyödyllistä. Pitäisi olla tuottelias — jos ei nyt töitä tekemällä, niin ainakin töitä miettimällä, tai yleissivistystä ylläpitämällä, tai suunnitelemalla jotain tulevaa peliaktiviteettia, tai… sitä ei osaa olla reuhtomatta, vaan koko ajan on jotain tekemistä. Se ei ole millään muotoa tehokasta työskentelyä, mutta rytmistä pääsee huonosti irti. Pahimmillaan se johtaa siihen, että viikko sujahtaa ohi niin, ettei oikein ole varma, onko yö vai päivä, ja ulkona tulee käytyä suunnilleen sen verran, että hankkii lisää elintarvikkeita. Se on paska rytmi, ja siitä seuraa hyvin pian paska elämä. Sellaista se on, kun ei enää osaa vain olla.

Kyse on tietenkin osittain omasta tyhmyydestä, muttei kuitenkaan pelkästään siitä. Esimerkiksi juuri nyt, torstai-iltana, tulin kotiin maaseudun huumasta varsin myöhään illalla. Nyt kello on suunnilleen viisi yöllä. Teen parhaillaan hommaa, jonka pitäisi olla valmis huomenna aamulla, koska sitä pitää esitellä erinäisille päättäville tahoille varsin pikapuoliin, eikä tässä ole kauheasti vetkuilun varaa — tietenkään. Niinpä on kaikin puolin todennäköistä, että lopulta pistän nämä eteenpäin tuossa kahdeksan maissa ja nukun sitten pari tuntia, jotta voin herätä tekemään muita juttuja…

Freelancerin siunaus on se, että saa tehdä omat aikataulunsa, ja kirous on se, että ne aikataulut ovat aina perseestä, koska asiakas haluaa aina kaiken heti, ja asiakkaan työ on aina prioriteettilistalla ykkösenä. Ja koska asiakkaita on yleensä useita, on useita töitä, jotka ovat prioriteettilistalla ykkösenä. Pitää samaan aikaan nuolla persettä ja toisaalta pitää sen verran tiukka linja, ettei myy itseään liian halvalla tai liian moneen paikkaan. Mutta jos työtä tarjotaan, siitä on paha kieltäytyä, koska harvemmin tietää, mitä ensi kuussa on tarjolla — vai onko mitään. Yleensä on, mutta jos laskee sen varaan, että varmasti on, sitten on kakki housussa, jos ei olekaan. Toisaalta taas ottamalla liikaa lautaselleen takaa vain sen, että joku suuttuu… ja tietenkin ihan hyvästä syystä. Ja tätä voi toistaa hamaan tulevaisuuteen saakka.

Freelancerilla ei ole lomia, on vain aikoja, jolloin ei tehdä töitä. Ja se ei ole sama asia.

Työnteko on sitä paitsi perseestä. Se on. Se on todella, todella perseestä. Ihan hanurista. Hauskakin työ — ja haluan rehellisyyden nimissä tarkentaa, että varsin merkittävä osa tekemistäni töistä on nykyisin mielenkiintoista, oikealla tavalla haastavaa ja usein jopa etäisesti palkitsevaa — on ihan hevonvitusta. Se nyt vain on.

Jos voittaisin kunnolla lotossa — pitäisikin varmaan ruveta lottoamaan, se voisi lisätä voittomahdollisuuksiani — arvatkaapa, tekisinkö töitä? En suinkaan! Minä harrastaisin. Siitä maksettaisiin palkkaa. Tekisin sitä esimerkiksi kahdeksan tuntia päivässä. Mutta se olisi vapaaehtoista, koska voisin aina vetäytyä omaan rauhaani ja haistattaa paskat, jos alkaisi vituttamaan. Sehän olisi tietenkin kamalaa ja moraalitonta, koska sellainen työntekijähän on — herran tähden — epälojaali ja epäluotettava! Se voi tehdä mitä haluaa! Ei se sovi, koska ei ihminen voi tehdä mitä haluaa!

Tässä männäviikolla käyttööni onneksi tuli erillinen, muualla kuin kotona sijaitseva työtila. Se tarkoittaa sitä, että kunhan saan siirrettyä asiaankuuluvat vehkeet sinne, voin lähteä kotoa töihin, ja mikä oleellisempaa, palata kotiin töistä. Silloin en siis esimerkiksi nuku koko ajan työhuoneessa ja töiden keskellä. Pitäisi jeesata. Parempi olisi.

Ei, ei se viikko riitä mihinkään, mutta vähäinenkin määrä mökkiä on kuitenkin hyvä. Sunnuntaina paistoi aurinko ihan törkeesti. Poltin päänahkani. Jokapäiväistä saunomista voi ihan hyvin suositella muun muassa ihan kaikille. Hyttysiä ei ollut kauheasti, paitsi tänään oli aika kauheasti. Grilli on hieno keksintö. Liiterin tuoksu on mukava. Linnunpaska kuistille jätetyissä saunan ämpäreissä ärsyttää. Peseytyminen ämpäreiden ja saunan padan avulla on oivallista. Kun ihminen lukee yli 150 numeroa Flashia, sitä tietää kaiken oleellisen siitä, kuinka nopea on Wally West, nopein elossa oleva mies. (Ihan härön nopee — ja niin pitääkin olla!) Jokaöisen sankan sumun saartaessa mökin zombilaumat ovat henkisesti läsnä. Espressomutterin yllättävä räjähdys tuo aamuun vähän erilaista virettä. On hauska mennä nukkumaan silloin kun väsyttää sen sijaan, että menisi nukkumaan silloin, kun on pakko. On vielä hauskempaa herätä ja nukkua lisää siksi, ettei ole mitään oikeaa syytä herätä…

Nyt näyttää siltä, että menen syksyllä oikeisiin töihin. Tietty säännöllisyys niin työajoissa kuin tuloissakin voisi tässä vaiheessa tietää paikkansa.

Huomaan muuten, että kommenttispämmiä Hupaisaan ajankuluun tuli noin kuudessa päivässä reilut 2500 kappaletta. Siitä jäi luonnollisesti lähes kaikki spämmifiltteriin kiinni. Toivottavasti siellä ei ollut jotain oikeitakin kommentteja välissä, koska päätin, että minulla on parempaakin tekemistä kuin kahlata niiden läpi siltä varalta, että joku sanoi jotain oikeasti.


2 Comments

  1. Olen katsonut kommenttispämmin läpi tasan kerran, ja sitähän se oli. Nykyisessä duunissa en ole katsonut roskapostiin kertaakaan – meiliä tulee niin paljon joka tapauksessa, että kyllä tärkeät asiat ennen pitkää takaisin esiin nousevat. Kuten sanottua, on sitä parempaakin tekemistä.

    Mutta mutta. Mulla stressihäröilyn on pitänyt kasassa oikeastaan vain parisuhde; ei sitä tulisi muuten lähdettyä ihmisten aikana kotiin ja miksi olla vapaalla, kun voisi tehdä töitäkin. Ikäänkuin ne tekemällä loppuisivat.

    Comment by Joonas — June 2, 2007 @ 1180785800

  2. Olen huomannut, että omaan stressiini ei niinkään vaikuta se, kuinka paljon töitä on, vaan paljon hankalampaa on se, että töitä on koko ajan useita erilaisia. Esimerkiksi se, että pallottelen samaan aikaan käännöstöitä, päätoimittajuutta, ja erinäisiä muita hommia on pidemmän päälle todella hankalaa.

    Aikaa ei usein vie niinkään se työ itse, vaan työstä toiseen vaihtaminen — jos periaatteessa tarkoitus olisi ensin kääntää kahden tunnin ajan, kirjoittaa sitten kolmen tunnin ajan artikkelia ja lopulta työstää jotain dokumenttia toiset kolme tuntia, sitä voisi periaatteessa pitää normaalina kahdeksan tunnin työpäivänä, mutta käytännössä on täysin mahdotonta vain vaihtaa duunia saman tien. Varsinkin jos on muutenkin jo häslinki päällä, siinä menee helposti välissä parikin tuntia, kun täytyy vaihtaa paitsi varsinaista työtehtävää, myös koko alaa — jos hyppään matkapuhelimen manuaalista pelinjohdollisiin seikkoihin ja siitä sitten jonkin videopelin muodon ja sisällön pohtimiseen, se on aika laaja skaala.

    Ehkä joku osaa vaihtaa raiteita tällä tavalla täysin ihan vaivatta, mutta minusta se on hiton hankalaa, ja pelkästään siihen uuteen hommaan asettuminen vie aikansa. Käännöstyöt ovat vielä sikäli helppoja, että ainakin työstettävä materiaali on valmiiksi olemassa, mutta heti kun pitää vaihtaa jonkinlaiseen luovaan työhön, jossa pitäisi ihan oikeasti harrastaa ongelmanratkontaa ja rakentaa jotain tyhjästä, kyse on harvemmin siitä, että vain istuu alas ja rupeaa hakkaamaan näppistä…

    Onneksi — ja valitettavasti, mutta kuitenkin — Roolipelaajan päätoimittajuusnakki on nyt takana. Siitä luopuminen sylettää kyllä, mutta se oli erityisen hankalaa siksi, että se vaatii koko ajan jonkinlaista ylläpitoa — jos sen voisikin vain delegoida esimerkiksi kolmeen viikkoon ennen painopäivää, mikäs siinä, mutta siinä on aika paljon kaikkea sellaista jatkuvaa hallinnollista säädettävää, ja juurikin koska duunista toiseen vaihtaminen on niin hankalaa, se joko syö tuhottomasti aikaa suhteessa varsinaiseen työmäärään, tai sitten tulee tehtyä huonosti. Tai kuten minulla, vähän molempia.

    Comment by Mikki — June 2, 2007 @ 1180802837

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.