tietää osaavansa

Thu Aug-23rd-2007 // Filed under: Höpöhöpö

En tällä hetkellä omista pyykkikonetta, joten joudun aina välillä roudaamaan helvetillisen kasan pyykkiä pyykkitupaan siinä vaiheessa, kun puhtaana ei enää ole oikein mitään sellaista, jonka kehtaisi vetää päällensä. Eilen ei oltu ihan siinä pisteessä, mutta koska oltiin kahden t-paidan päässä siitä, päätin tarttua härkää sarvista.

Ja pesinkin! Oi, kuinka hienosti pesin. Siellä ne tekstiilit pyörivät kivasti rummussa pesuaineen helliessä saastat irti kuiduista. Sitten hain pyykit takaisin ja ripustin ne kuivumaan… no, minkä mihinkin, kun kuivaustelineenkin suhteen on tämä hankintapuoli ollut vähän laiska. Mutta kuivumaan kuitenkin.

Ja sitten menin suihkuun. Oi, kuinka hienosti pesin! Siellä lähti liika hilse ja eltaantunut hiki ja kaikki muu hauska elämän sivutuote irti ihosta osaavien sormien ruoppauksen alla. Vuosien kokemuksella! Kukapa ei osaisi suihkussa käydä?

Ja sitten olikin aika kuivata. Astuin ulos suihkukopista ja katsoin kuivumassa roikkuvien märkien pyyhkeiden rivistöä.

Hyvin hoidettu!

Vaan mitäs pienistä. Vessapaperilla saa pahimmat nesteet talteen, ja havaitsin, että jos omistaa tuulettimen, senkin avulla voi kuivata itsensä. Jopa intiimialueilta! Onhan se hauskaa pyllistellä hurinan suuntaan ja tietää olevansa sälekaihtimen pettämisen päässä ns. hauskan sedän maineesta naapurien parissa.

Ei näin. Ei näin.


3 Comments

  1. Paikallisella kuntosalilla käy hauska setä, jolla on tapana kuivata itsensä matkakokoisella hiustenkuivaajalla päästä varpaisiin. Viikosta toiseen sama juttu. Kerran vihjasin, että respasta saisi varmaan lainata pyyhkeen. “Haluuksä turpaan vai?!”, vastasi setä.

    Kyllä ilmakuivauskin voi olla ihan vakavasti otettava harrastus.

    Comment by Toni — August 24, 2007 @ 1187976946

  2. Sinänsä uskomaton yhteensattuma, että itsekin olin varautunut huutamaan hysteerisesti ikkunan takaa tuijottelijoille että “haluuks turpaan?”, jos tämä sälekaihdinskenaario olisi toteutunut! Sillä tavalla ne kunnioittaisivat mua enemmän.

    Comment by Mikki — August 24, 2007 @ 1187986663

  3. “Haluuksä turpaan vai?!”

    Musta toi tiivistää aika hyvin sitä sellaista suomalaista maskuliinisuutta.

    Ei ole oikeastaan kysymystä tai kommenttia johon tuo ei sopisi vastaukseksi sopivassa tilanteessa.

    Comment by Janne — August 27, 2007 @ 1188204811

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.