tämä tarina on tosi

Tue Dec-21st-2021 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Pandemiassa ei ole ihan kauheasti jaksanut panostaa blogiin, mutta näin joulun alla päädyin kirjoittamaan erittäin kauniin ja hartautta edistävän joulusadun, jonka haluaisin jakaa kanssanne. (Alun perin satu oli osa Himmelin jouluryömyli 2021 -kimaraa, jossa Fylli-täti elävöitti tarinan maailman kehittyneimmän tarinankerrontamuodon, eli muovailuvahan keinoin.)

Slushin ihme

Ja tapahtui niinä vuoden 2020 päivinä, että tuli käsky, että kaikki maailma oli pandemian alle laitettava. Tämä pandemia ei ollut ensimmäinen, mutta se, mikä aiemmista oli opittu oli jo aikoja sitten unohdettu. Ja kaikki menivät mökkihöperöitymään, kukin omaan kotiinsa. Niin Joosefkin lähti työpaikaltaan Ruoholahdesta, Helsingin kaupungista, ylös Vantaalle, kaupunginosaan, jonka nimi on Myyrmäki, hän kun oli sikäläistä huonetta ja sukua.

Siellä hän oli Marian, kihlattunsa kanssa, joka ei ollut vielä raskaana, sillä kumpikaan heistä ei ollut lisääntymiseen pyrkinyt. Ja silti siellä Myyrmäessä aika kului kuten muuallakin, ja vihdoin vuonna 2021 Joosef ja Maria havaitsivat, että loputon Netflixin katselu ja kahden kesken oleskelu olivat johtaneet siihen, että Maria oli päätynyt siunattuun tilaan. Ja niin suuresti nämä kaksi toisiaan rakastivat, että he päättivät tämän lapsen maailmaan tuoda, vaikka kumpikaan ei itseään valmiiksi vanhemmuuteen kokenut, ja huoli kulkutaudista ja ilmastonmuutoksen vitsauksesta heitä kovasti kalvoikin. Ja niin he kävivät neuvolassa ja valmennuskursseilla, ja äitiyspakkauksenkin noutivat kaukaisesta Jumbon ostoskeskuksesta, johon Posti sen jostain syystä ohjasi sen sijaan, että olisi sen kätevästi toimittanut heille sopivampaan postitoimipaikkaan, joka aivan heidän lähellään oli.

Ja lopulta Joosef lähti Marian seuraksi Myyrmäestä takaisin Helsingin kaupunkiin Slushia varten, sillä vaikka Maria oli yhdeksättä kuukautta raskaana, hän oli tuoreen start-upin founderiksi päätynyt. Ja Marian start-upilla oli mobiilisovellus, jonka armosta saattoi asiakas kryptovaluutalla pizzan tilata. Sen oli Maria suureksi innovaatioksi julistanut, ja sitä hänen piti sijoittajille kovasti pitchata, sillä Slush on vain kerran vuodessa, ja Maria tiesi, että menestys tulee niille jotka sitä hakevat.

Ja Slushiin saavuttuaan Maria iloisesti julisti suurta hyvää pöhinää, ja katso, monet sijoittajat hänen innovaatioonsa suopeasti suhtautuivat ja hänen pitch deckiään kovasti kehuivat, mutta silti jäi häneltä diili saamatta. Ja epäilys ja pelko pesivät Marian sydämeen, sillä hänellä oli huoli, ettei hän koskaan löytäisi sijoittajaa, ja hän lakkasi hymyilemästä maskinsa takana.

Ja viimeisenä Slushin päivänä Maria tunsi suuren väsymyksen jaloissaan ja selässään, sillä niin pitkään hän oli Messukeskuksessa kulkenut. Silloin Joosef hänelle ehdotti, että olisiko nyt aika mennä kotiin. Ja Maria kielsi tämän sanoen, että illanvietossa olisi vielä tilaisuus pitchata. Ja silloin Joosef ei sanojaan varonut vaan otti puheeksi niin lapsen kuin Mariankin hyvinvoinnin, ja siellä Messukeskuksen parkkihallissa he riitelivät 45 minuuttia ja kumpikin sanoi monia asioita, jotka tiesivät tosiksi, mutta joiden sanomista he kuitenkin katuivat. Ja tapahtui niin, että mykkäkoulun vallassa he ajoivat läpi Helsingin kaupungin aina kaukaiseen Länsisatamaan asti, sillä sinne oli ankkuroitu laiva, jossa kiinalaisen suuryhtiön ostamasta mobiilipelifirmasta hiljattain exitin tehneet merkkihenkilöt olivat suuret juhlat järjestäneet. Siellä olivat monet varakkaat tahot vielä etsimässä viimeistä tilaisuutta laittaa rahansa jonkun tulevan menestyjän taskuun, ja Maria oli sinne kutsun suurella vaivalla järjestänyt.

Mutta laiturilla laivan menoa katsellessaan Maria näki, ettei siellä kukaan maskeja käyttänyt, eikä kukaan koronapasseja laskusillalla tarkastellut, ja niin paljon oli juhlaväkeä laivaan ahtautunut, että kylki kyljessä he siellä riemuitsivat ja toisiensa kasvoja vasten huusivat, sillä kovaääninen musiikki teki muuten puhumisesta mahdotonta. Ja Maria tunsi piston sydämessään punnitessaan ajatusta siitä, että sulloisi itsensä juhlaväen sekaan tuohon kelluvaan inkubaattoriin, ja hänen sisällään olevan pöhinän voimasta huolimatta hän epäröi. Hän muisti Joosefin pahat sanat ja tiesi hänen hyvää niillä tarkoittaneen. Ja siinä ulkona pakkasessa seistessään sillä aikaa, kun Joosef etsi parkkipaikkaa, kävi Marialle niin, että ilman mitään varoitusta hän päästi pois lapsivetensä, ja silloin hän sanoi ääneen sen, mitä oli ajatellut jo jonkin aikaa: “Ei vittu.”

Ja kun Joosef saapui paikalle löydettyään vihdoin ilmaisen parkkipaikan kuuden korttelin päästä, hän kohtasi Marian, joka oli aloittanut supistukset nopeammin kuin kumpikaan heistä olisi osannut odottaa. Ja he tiesivät, että nyt heidän lapsensa oli nyt tulossa eikä nyt ollut enää aikaa networkata, ja niinpä he suuntasivat kohti sitä samaa parkkipaikkaa, jonka Josef oli vain jonkin aikaa aiemmin taaksensa jättänyt. Mutta tapahtui niin, että ennen kuin he autonsa saavuttivat, Maria koki että nyt ei enää ollut aikaa odottaa, ja he päättivät soittaa ambulanssin paikalle. Ja silloin he havaitsivat, että Marian kännykän akku oli päivän aikana tyhjentynyt, ja kovasti he kirosivat ahkeraa instagrammailua, joka oli sähkön puhelimesta anastanut. Ja Joosef vuorostaan valahti kalpeaksi, sillä hän tyhmyyspäissään oli jättänyt oman kännykkänsä auton kojelaudalle, eikä hänkään näin ollen voinut hätäkeskusta tavoittaa. Eikä yleisöpuhelimia enää missään ollut, sillä kehitys oli ne tarpeettomina pois vienyt.

Mutta he tiesivät, etteivät voineet siihen kadulle kylmään jäädä, ja heidät valtasi syvä epätoivo, sillä Maria koki että lapsen on nyt tultava eikä hän enää jaksanut kulkea, eikä Joosef voinut Mariaa kannatella, sillä hänen kehonsa oli pitkäaikaisen istumatyön ja PlayStationin runtelema. Mutta silloin Josef näki heidän yllään loistavan logon ja tiesi, että vielä oli hyvyyttä maailmassa, sillä niin oli heitä siunattu, että heidän vieressään oli pankin asiakaspalvelupiste, paikka johon saattoi mummo tai pappa mennä asioitaan hoitamaan kasvotusten. Se oli ehkä viimeinen kaltaisensa koko valtakunnassa, ja sen aulassa oli tuulikaappi, johon oli pankkiautomaatti laitettu. Ja siihen tuulikaappiin he kompuroivat, ja Josef asetti Marian nojalle Otto-automaatin viileää äidinrintaa vasten ja kysyi, mitä nyt tehdään, ja Maria häntä kovasti kirosi, sillä hän tunsi poltot sisällään ja tiesi, että nyt se lapsi on tuleva. Ja Joosefin oli autettava Marialta pois se vaatetus, joka lapsen tuloa voisi estää, ja hän hoki monia asioita, joista ei ollut lainkaan hyötyä tässä tilanteessa, ja kun Maria pian alkoi huutaa ja Joosef näki mitä nähtävissä oli, hänkin huusi, ja yhdessä he huusivat kunnes lapsen huuto heidät vaiensi.

Ja Josef kapaloi lapsen North Face -takkiinsa ja antoi sen Marialle, ja yhdessä he uupuneina lojuivat Nordean tuulikaapissa lapsen kanssa, eikä heillä hetkeen ollut voimia tehdä mitään muuta.

Ja kävi niin, että silloin tuulikaappiin saapui kolme viisasta miestä. He olivat olleet siinä laivassa, jonka luota Maria ja Joosef olivat vain jonkin aikaa aiemmin lähteneet. Ja he olivat laivalla kohdanneet enkelisijoittajan, joka sanoi heille: “Luottokorttimaksuissa on ollut ongelmia tänä iltana. Mutta älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille missä on pankkiautomaatti, josta voitte nostaa käteistä. Sen suuren ilon te löydätte parin korttelin päästä, ja tämä on teille merkkinä: Nordean logo hohtaa sen yllä.” Ja yhtäkkiä oli enkelisijoittajan kanssa suuri joukko taivaallista rahoitusväkeä, ja he kirosivat pankkijärjestelmää ja sanoivat: “On se nyt saatana kun nää eivät ikinä toimi, jos kaikkialla voisi käyttää bitcoinia, niin todellakaan ei olisi mitään ongelmia missään.” Ja kun nämä enkelit käänsivät kasvonsa pois ja jatkoivat bilettämistä, kolme viisasta miestä puhuivat toisillensa: “Menkäämme nyt etsimään se pankkiautomaatti, jonka enkeli meille ilmoitti, niin sit päästään taksilla himaan.”

Ja niin he saapuivat paikalle, ja olivat suuresti yllättyneitä nähdessään tämän perheen, joka tuulikaapin pohjalla makasi, mutta yksikään heistä ei ymmärtänyt ambulanssia soittaa, ennen kuin Maria siitä heille mainitsi, sillä he olivat jo kahdet etkot käyneet ja suuresti päihtyneet. Ja silloin heistä vähiten ottanut otti matkapuhelimensa esiin ja kysyi ääneen, mikä on hätänumero, ja hänelle kerrottiin, että se on 112, ja silloin käytiin keskustelu, jossa pohdittiin, onko kyseessä todellakin hätä, vai pitäisikö soittaa valtakunnalliseen päivystysnumeroon jossa ei-kiireelliset asiat käsiteltiin, eikä kukaan sitä numeroa kuitenkaan muistanut. Mutta lopulta puhelu saatiin suoritettua, ja ambulanssi kutsuttua.

Ja heidän sitä ambulanssia odotellessaan näistä kolmesta miehestä tietävin, jolla itselläänkin oli lapsia, tiesi verrata seikkaperäisesti oman esikoisensa syntymää tähän tilanteeseen, vaikkei siinä ollut mitään samaa, mutta silti hän siitä pitkällisesti kertoi, ja samoin tästä puhuessaan myös valisti Joosefia ja Mariaa siitä, miten heidän olisi pitänyt toimia, sillä he olivat toimineet huonosti, eivätkä lainkaan hyvin. Ja kaikki muut olivat kovin kiusaantuneita, mutta kukaan ei häntä vaientanut.

Mutta viimeisenä puhui kolmesta miehestä rikkain, ja hän kysyi, miksi Maria oli täällä. Ja niin Maria kertoi hänelle start-upistaan ja tunnusti etsivänsä sijoittajia, jotka olisivat valmiita investoimaan, ja mies vastasi: mutta me olemme sijoittajia. Ja katso: meillä kaikilla on sitä rahaa, jota sinä olet etsinyt. Ja niin Maria kaivoi esiin iPadinsa, jossa hänen pitch deckinsä lepäsi, ja näytti sitä miehille, ja kertoi heille innovaatiostaan, ja todisti tulisesti sen voimasta, ja Joosef istui hänen vieressään ylpeänä ja nyökkäili kuten asiasta jotain tietäisi.

Ja totisesti kolmea miestä liikutti Marian pöhinä. Mutta vaikka he olivat tämän pitchin nähneet, silti kaikki epäröivät, sillä he olivat Nordean tuulikaapissa, jaloissaan verta ja lapsivettä ja istukka ja kaikki ikiaikaiset hylätyt kuitit, eivätkä he löytäneet sydämestään halua investoida. Ja he kertoivat Marialle, että hänen pitchinsä oli hyvä, mutta siitä puuttui jotain. Ja Maria kätki nämä sanat ja tutkiskeli niitä sydämessänsä, eikä hän tiennyt, mitä heille sanoisi. Mutta sitten hän katsoi rinnallaan olevaa lasta, ja silloin hän tiesi, mikä heitä liikuttaisi. Ja hän kertoi heille, että tämän lapsen nimi oli NFT, ja katso: siltä istumalta hän rakensi koko pitchinsä uudelleen sen ympärille, ja nämä kolme viisasta miestä lankesivat polvilleen ja kurottelivat kynillään kohti Mariaa, valmiina allekirjoittamaan mitä tahansa.

Ja kun ambulanssi vihdoin saapui paikalle, oli Marian fundauskierros saatu päätökseen, ja viisaat miehet palasivat laivalle, kiittäen ja ylistäen markkinoiden näkymätöntä kättä kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli pitchattu, ja totisesti he levittivät disruption ilosanomaa ympärilleen.

Ja sellainen oli Slushin ihme.


No Comments »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(required)

(required but not shown)


Note that comments may end up in moderation queue, based on what manner of gibberish you have happened to spout. If you don't see your comment right away, don't freak; it's in the queue and will be posted as soon as it has been verified to be something other than spam. Posting a multitude of links, in particular, is a sure way of being branded inherently suspicious, as decreed by the particular brand of draconian cryptofascism favored by the malevolent powers that be.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.