taaskaan ei kukaan ajattele lapsia

Sun Apr-1st-2012 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Kansanedustaja James Hirvisaaren (persut, tietenkin!) vähän aikaa sitten pitämä avoimen homovastainen puheenvuoro eduskunnassa on vituttanut minua jo jonkin aikaa, mutten oikein ole ehtinyt kirjoittaa aiheesta. Tiedän, että siitä on jo mennyt pari viikkoa, mutta koska asia ei varsinaisesti ole vanhentunut, kommentoin sitä näin jälkijunassa.

Viittaan tietenkin tähän hurmaavaan kannanottoon:

Ynnynnynnynnyy. Yhteiskuntajärjestus rapistuu! Lapsiraukat! Miksi ne homot kehtaavat vaatia, että niitä kohdellaan samoin kuin muitakin ihmisiä, vaikka ei ole ennenkään kohdeltu ja niitä on vielä vähemmänkin kuin oikeita ihmisiä!

Aion nyt unohtaa nämä muut typeryydet ja keskittyä tähän adoptioasiaan, jotta saisin tämän tekstin joskus valmiiksikin.

“Miksi adoptiolapselta halutaan riistää oikeus äitiin ja isään?”, tiedustelee Hirvisaari puheenvuoronsa lopuksi.

Voi hyvää päivää mitä säälittävää paskaa. Tämäkö on nyt joku argumentti?

Ei lapsella ole mitään oikeutta äitiin ja isään. Se on kurjaa, mutta näin tämä asia nyt vaan on.

Jos olisi, avioerot kiellettäisiin lailla, yksinhuoltajuudesta rankaistaisiin ja jos toinen vanhempi sattuisi kuolemaan onnettomuudessa tai sairauden vuoksi, sitä paheksuttaisiin julkisesti jälkikäteen. Meni sillä tavalla kuolemaan, että nyt jäi lapselle vaan toinen.

Jos ihan kylmästi katsotaan asiaa, lapsella ei ole edes oikeutta rakkauteen tai onnellisuuteen. Sori, mutta sellaista lakia ei meillä ole. Lapsella on tietenkin lakisääteinen oikeus tiettyyn huolenpitoon, mutta nythän on kuitenkin niin, että jos kukaan ei jätä heitteille, vedä turpaan ja oleelliset asiat hoidetaan asiallisesti, se riittää. Jos vanhemmat ovat tämän ulkopuolella etäisiä tai jopa inhottavia tyyppejä, joita ei erityisemmin kiinnosta ottaa kontaktia, se on voi voi. Meillä on mekanismeja, joilla pyritään turvaamaan lapsen toimeentulo ja hyvinvointi — esimerkiksi elatusmaksut, lapsilisät, ilmainen koulutus ja rokotukset — mutta ei ole mitään sellaista mekanismia, jolla vanhempi, joka ei nyt vaan halua erityisemmin olla lapsen kanssa väleissä, tai edes tekemisissä, voitaisiin pakottaa vanhemmoimaan tai olemaan siisti tyyppi.

Jos lapsi soittaa poliisille tai lastensuojeluviranomaisille ja sanoo, että isä ja äiti eivät rakasta, eivät kuuntele eivätkä erityisemmin välitä, puheluun vastaaja voi vain tarkistaa, että eihän tässä nyt ole kyse pahoinpitelystä tai heitteillejätöstä tai muusta vastaavasta, ja jos se puoli on kunnossa, sitten ei voi tehdä oikein muuta kuin sanoa, että kurja juttu, koita pärjätä ja sen mennä töiden jälkeen himaan nauttimaan voimattomasta raivosta ja terapiakännistä. Melkein ainoa työkalu vanhempien välittämisen lisäämiseen on yhteisön paine, eikä senkään varaan voi oikein laskea. Se, että joku lähtee vähän osallistumaan harrastukseen että naapurin pariskunta tukkisi turpansa tuskin takaa hyviä kokemuksia lapsen ja vanhemman välille.

Tiedän, että tämä on helvetin kurja asiaintila, mutta ei sille voi oikein kukaan mitään. Ei meillä ole mitään rakkauden ja välittämisen standardeja, joiden mukaan aikuisia voidaan edellyttää toimimaan. Luulen, että jos olisi, meillä suhtauduttaisiin raskauksiin ylipäätänsä paljon kriittisemmin. Ei tulisi näitä saatanan haahuilijoita, jotka tykkäävät kyllä nussia, ja sitten kun siitä seuraa kersa, asiat etenevät kuin liukuhihnalla. Että nyt ollaankin pantu pulla uuniin, nyt pitää sit varmaan mennä naimisiin! Silloin lapsi ei varsinaisesti ole haluttu, se on vain jotain, jonka kanssa sitten eletään. (Tiedän, että odottamaton raskaus on monelle paljon tätä isompi asia. Ne, jotka ottavat asian vitun vakavasti, tekevät asian suhteen tietoisen päätöksen (oli se sitten mikä tahansa) ja hyväksyvät sen seuraukset täysillä ovat hyviä ihmisiä. Mutta tuskin on mikään salaisuus, että monet eivät ota.)

Helvetti, ainakin adoptoidun lapsen kohdalla voidaan melko turvallisesti lähteä siitä olettamuksesta, että nyt ollaan hankkimassa jotain, mitä todella halutaan — kyse ei ole vain siitä, että tähän nyt vaan jotenkin päädyttiin.

Miksikö teen tästä numeron? Siksi, että jos ihan oikeasti ollaan kiinnostuneita siitä, miten niillä lapsilla menee, on ihan turha ruveta länkyttämään jotain väsynyttä retorista paskaa siitä, kuinka lapsilla on sellaisia mystisiä “oikeuksia”, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Mutta näiden uskonnollisten konservatiivien joukoissa ei tietenkään voida tehdä niin, koska se voi johtaa vaikeisiin ajatuksiin. On paljon helpompaa, kun vaan kylmästi lähdetään liikkeelle siitä täysin kyseenalaistamattomasta oletuksesta, että äidistä ja isästä koostuva perheyksikkö on jotenkin ylivertainen, ja siellä lapsen on automaattisesti hyvä olla. Tämä olisi helppo todistaa vääräksi esimerkiksi katsomalla yhtään avoimin silmin avioero- ja perheväkivaltatilastoja, jotka puhuvat aika selkeää kieltä siitä, että ei se oikea kromosomiyhdistelmä ole mikään oikotie välittömään onneen.

Mutta mitä turhia! Helpompaa on vain inttää, että jameshirvisaariperheissä tulee parhaita lapsia. Siellä kukkivat vahvat arvot ja kunnon perhemeininki. Raamatulla perustellaan asioita ja pidetään perinteiset arvot esillä, ja lopputuloksena saadaan jälleen uusi lauma elämää ja maailmaa pelkääviä peräkammarin poikia, joilla kilahtaa hätäkusi housuun heti, kun tulee vastaan tilanteita, joita ei osata jäsentää. Ei kai nyt osata! Milläs jäsennät, kun kotona ei ole annettu mitään eväitä semmoiseen. Jos koko ajan selitetään, että maailma makaa näin, piste, ja sitten siellä tynnyrin ulkopuolella onkin esimerkiksi joku poika, jolla on korvakoru, tai herran tähden, neekeri, kai se nyt sitten on vitun vaikeaa sopeutua sellaiseen.

(Ne, joiden mielestä korvakorupoika on absurdi esimerkki voivat miettiä, kuinka paljon asiasta länkytettiin hysteeristi 80-luvulla Suomessa ja miettiä, miten nykyisin puhutaan tatuoinneista — ja kuinka paljon vähemmän ne kiinnostavat ihmisiä nykyisin kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.)

Kas, kun nythän on niin, että oikeasti valtaväestö tottuu tällaisiin asioihin ilman ongelmia, vaikka Hirvisaaren kaltaiset tyypit tykkäävätkin koko ajan tuppautua jonkinlaisiksi marttyyrinomaisiksi kansan hiljaisten rivien edustajiksi. Useimmat ihmiset osaavat käsitellä tällaisia asioita. Ne, jotka eivät osaa ovat sitten niitä tyyppejä, jotka mouhottavat suuna päänä, että on se nyt kun nykyisin niin tällaista ja hyysätään ja hoivataan kaikkia, jotka ovat erilaisia, ja miten kamalaa se on.

Huvittavaa tässä tietenkin on, että oikeasti tässä tilanteessa niitä erilaisia, joita hyysätään ovat juurikin Hirvisaaren kaltaiset kulttuurifossiilit, jotka eivät ihan rehellisesti ymmärrä, että maailma ei ole sellainen kuin ennen, eikä se ollut ennen sellainen kuin sitä ennen. Vuosi vuodelta maailma muuttuu heidän edessään, ja he ovat koko ajan ahtaammalla. Sellaista se on kun ei kykene hyväksymään sitä, että yhteiskunta ei ole staattinen, vaan se kehittyy koko ajan. (Bonushilpeily: reilut sata vuotta sitten Hirvisaari olisi ollut typerä liberaalihippi, jonka hömpötyksiä paheksuttaisiin jatkuvasti konservatiivien toimesta. Yhtäläinen äänioikeus kaikille tulotasoon tai säätyyn katsomatta? Ruotsin kielen opiskelu vapaaehtoiseksi? Gospel-musiikkia?)

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki muutokset olisivat positiivisia. Päin vastoin, jatkuvasti tulee eteen uusia juttuja, joita on syytä vastustaa syystä tai toisesta, tai vähintään niistä on syytä keskustella kunnolla. Erimielisyyksiltä ei voi välttyä. Juuri siksi asioiden perustelu traditioilla ja pronssikautisten mistään mitään ymmärtämättömien paimentolaisten hyvin valikoivasti tulkitulla taikauskolla on yksinkertaisesti typerää, etenkin kun nämä väitteet perustuvat lähinnä mielikuviin ja retoriikkaan. Jos nyt puhutaan esimerkiksi juurikin tästä adoptiokysymyksestä, on täysin naurettavaa antaa ymmärtää, että meillä olisi ollut täällä tähän asti sellainen tiukka käytöntö, että joka lapsella on äiti ja isä ja siitä ei ole koskaan voitu poiketa ilman hirvittäviä seurauksia.

Paljon oleellisempaa olisi puhua siitä, minkälaisissa oloissa lapsen on hyvä olla konkreettisella tasolla sen sijaan, että asetetaan kummallisia ehtoja, joilla ei ole oikein mitään tekemistä sen kanssa, mitä lapsi kokee. Ei lapsia kiinnosta se, mitä sukupuolta vanhemmat ovat. Lapsia kiinnostaa se, onko heillä turvallinen ja rakastettu olo. Se, että Hirvisaari on vakuuttunut siitä, että jos on kaksi isää tai kaksi äitiä, se on traumatisoivaa ja kamalaa kertoo paljon enemmän Hirvisaaren hysteerisestä pakosta pakottaa maailma omaan muottiinsa kuin siitä, minkälaista se perhe-elämä oikeasti niissä olosuhteissa on. Jos Hirvisaaresta semmoinen tuntuu pahalta, kai se nyt tuntuu kaikista pahalta! Missään nimessä ei kannata miettiä, mistä ne tuntemukset tulevat tai perustuvatko ne faktoihin!

Jälleen kerran päädyn lainaamaan lastensuojeluasioihin syvästi perehtynyttä kirjailija ja lakimies Andrew Vachssia, joka tiivisti asian ytimen poskettoman hyvin: “Lapset tietävät totuuden. Rakkaus ei ole tunne. Rakkaus on käytösmalli.”

Ei perhe ole mikään biologian harjoitustyö. Se on hanke.


15 Comments

  1. Jos perhe on hanke, niin senhän voi ulkoistaa Tiedolle.

    Mut vähemmän leikillään: Lapsilla, tai ylipäätään ihmisillä, ei ole mitään oikeutta rakkauteen tai läheisyyteen. Mutta ihan niin synkkä tilenne ei ole kuin maalailet. Koulujärjestelmän ohessa on, ainakin suuremmissa kaupungiessa, psykologipalveluja, jotka voivat auttaa selviämään hankalassa perheympäristössä. Myös monenlaisia vapaaehtoisjärjestöjä – myös muita kuin kirkollisia – on lukuisia. Niistäkään ei saa rakkautta ja läheisyyttä, mutta niistä saa kuitenkin vähän enempi tukea kuin faabelisi poliisilta. Ja jos perhetilanne horjuttaa mielenterveyttä – eikä satu olemaan siinä nuoren ja aikuisen välisessä väliinputoajajoukossa – on apua mahdollista saada terveydenhuollon puolelta.

    Comment by J-Ko — April 1, 2012 @ 1333313881

  2. Tiedän toki, että on palveluja ja tukiverkostoja (ja hyvä, että on!), ja yhteiskunnalla on kyllä keinoja puuttua huonoon kohteluun, mutta se on vähän eri asia kuin “oikeus” kivaan perheeseen.

    Comment by Mikki — April 1, 2012 @ 1333314500

  3. harvinaisen tyhjentävästi sekä rakentavasti turinoitu, suorastaan fiilisteli samaa vitutusta läpilukiessaan. danke!

    Comment by Mika Kettunen — April 1, 2012 @ 1333314539

  4. Jep.

    Ja oikeasti perinteisestä perheestä (laajennettu, monisukupolvinen perhe) tulleena voin sanoa, että perheen kokoonpano on oikeasti yhdentekevää sekä suuntaan että toiseen: kiusaajat kiusaavat joka tapauksessa (negatiivinen suunta) ja huolehtivat ja rakastavat lähimmäiset ovat parasta mitä voi olla (positiivinen suunta).

    Ja kuinka aikuisten pää räjähtää joka tapauksessa: isänpäivän korttia en olisi saanut papalle tehdä, kun hän ei ole “oikea isä” (WTF, mies, joka on minut kasvattanut vs. mies, jota en ole koskaan nähnyt) ja äitienpäivänä en saisi tehdä korttia sekä mummolle että äidille, koska mummo ei ole “äiti” (vaikka olikin pääsääntöinen kasvattaja, kun äiti oli pitkät päivät töissä siivoamassa).

    Mun puolesta nämä hirviösaaret saavat mennä ja [sensuroitu].

    Comment by Skiriki — April 1, 2012 @ 1333315155

  5. Oikeasti myös emotiaalisesti laiminlyödyt tai pahoinpidellyt lapset voidaan ottaa huostaan. Ja pitäisikin ottaa.

    Comment by lapu — April 2, 2012 @ 1333357610

  6. Ei lapsella ole mitään oikeutta äitiin ja isään. Se on kurjaa, mutta näin tämä asia nyt vaan on.

    Jos olisi, avioerot kiellettäisiin lailla. yksinhuoltajuudesta rankaistaisiin ja jos toinen vanhempi sattuisi kuolemaan onnettomuudessa tai sairauden vuoksi, sitä paheksuttaisiin julkisesti jälkikäteen. Meni sillä tavalla kuolemaan, että nyt jäi lapselle vaan toinen.

    Ei ihan noinkaan. Vaan jos toinen vanhempi sattuisi kuolemaan niin jäljellejäänyt pakkonaitettaisiin edesmenneen lähimmän samaa sukupuolta olevan sukulaisen kanssa. Näinhän on tehty jo monta tuhatta vuotta sitten joten mitä sitä turhaan muuttamaan. A vot, hyvin toimis ja taas saatais yks isi ja äiti lisää. Oi sitä onnea!

    Comment by Sarin — April 2, 2012 @ 1333358055

  7. Lapu: Toki voidaan, jos on oireita — jos se menee sille tasolle, ettei ole mitään inhimillistä kontaktia ja aletaan jo puhua henkisestä väkivallasta, ja erityisesti jos se lapsi ei pärjää sen tilanteen kanssa. Mutta ei ole todennäköistä, että ruvetaan tekemään huostaanottoja niillä perusteilla, ellei se kersa ole ihan oikeassa akuutissa kriisitilanteessa. Väitän, että hyvin harvoin on, jos kotona tulee ruokaa ja perushuolenpitoa, mutta ei turpaan, kukaan ei vaan erityisemmin välitä.

    Huostaanotto on lastensuojelutyön viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Se on toimenpide, jossa puututaan voimakkaasti lapsen perustuslaissa säädettyihin oikeuksiin sekä toisaalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaamaan perheen itsemääräämisoikeuteen. Siten se on oikeusturvakysymys sekä lapsen, perheen että työntekijöiden kannalta.

    Huostaanottoon ja sijaishuoltoon turvaudutaan vain, jos kodin olosuhteet tai lapsen oma käyttäytyminen uhkaavat vaarantaa vakavasti lapsen terveyttä tai kehitystä. Lisäksi huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen voidaan ryhtyä vain, jos avohuollon tukitoimet eivät ole olleet mahdollisia, sopivia tai ne ovat osoittautunet riittämättömiksi, lastensuojelulaki 34§ (Finlex). On myös arvioitava, että sijaishuolto on lapsen edun mukaista. (Lähde.)

    Tää ei myöskään ole ihan kauhean oleellista varsinaisen pointin kannalta. Kyllä, se että vanhemmat eivät välitä voi johtaa huostaanottoon, mutta silloin puhutaan ääritapauksista, eikä se varsinaisesti muuta mitään, mitä sanon yllä.

    Comment by Mikki — April 2, 2012 @ 1333358240

  8. Koskahan päästäisin tilanteeseen jossa yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään järjen ja empiirisen näytön, ei mutun, uskonnollisen vakaumuksen ja joidenkin sameiden mihinkään perustumattomien ideologioiden pohjalta?

    Comment by Moraalihitler — April 2, 2012 @ 1333368765

  9. Lol! Hirvisaari kuulostaa ihan joltain hahmolta vanhasta kotimaisesta elokuvasta!

    “Ja kissan viikset”

    Voi pojat mikä eri reilu setä ja nastat glasarit!

    Comment by S — April 3, 2012 @ 1333422971

  10. Tällaisena aina töissä olleen isän ja aina humalassa olleen ja väkivaltaisen äidin lapsena olisin ihan mieluusti luopunut “oikeudestani” isään ja äitiin ja vaihtanut sen “oikeuteeni” saada hyvä, turvallinen ja rakastava perhe sukupuolista ja lukumäärästä viis.

    Myös viittauksena kommenteissa käytyyn keskusteluun lastensuojelusta ja huostaanotoista, olen elävä esimerkki siitä miten lastensuojelukin pettää tai siitä ei vaan piitata vaikka jatkuvasta väkivallasta, heitteillejätöstä ja siitä syntyneistä lapsen mielenterveysongelmista ja sekä fyysisista vammoista tietäisivät opettajat, terveydenhoitajat/lääkärit ja useat mielenterveysammattilaiset, jotka kyseistä lasta hoitavat.

    Mutta pääpointtini on sama kuin Mikolla: kun halutaan ajatella lasten parasta niin mitäpä jos keskustelu siirrettäisiin siitä isä-äiti-mallista niihin oikeasti tärkeisiin asioihin eli siihen, että jokainen lapsi saisi turvallisen ja rakastavan kasvuympäristön.

    Comment by LS — April 3, 2012 @ 1333446365

  11. […] Mainiota ja osuvaa sanailua hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille -blogista: taaskaan kukaan ei ajattele lapsia. […]

    Pingback by taaskaan kukaan ei ajattele lapsia « Matka äitiyteen — April 4, 2012 @ 1333529968

  12. Kovin monesti adoptiokeskusteluissa myös unohtuu se mistä lapsia adoptoidaan.

    Poliittisessa puheessa tuntuu vallitsevan kuva että lapsi repäistään rakastavasta perheestä homoparin kasvatettavaksi. Yleensä kuitenkin on jokin syy miksi lapsi on adoptoitavana, eikä se ole liiallinen rakkaus tai turhan monta huolehtijaa. Adoptiolla pääosin kuitenkin siirretään lapsia huonommista olosuhteista parempiin.

    Comment by Otter — April 5, 2012 @ 1333635455

  13. “Ei lapsella ole mitään oikeutta äitiin ja isään. Se on kurjaa, mutta näin tämä asia nyt vaan on.”

    Lapsen oikeus tuntea biologiset vanhempansa ja olla heidän hoivattavanaan niin pitkälle kuin mahdollista on kirjattu YK:n lasten ihmisoikeussopimuksiin jotka Suomi on allekirjoittanut (seitsemäs artikla, alkuperäiskieli. “Biologisuus” löytyy kyseisen sopimuksen tulkintamanuaalista).

    Niin, sehän on “vain” ihmisoikeus.

    Aikaani hukkaan, koska kaltaisesi “korkeampaan ajatteluun” kykenevät ääliöäpärät eivät kykene edes omia virheitään myöntämään.

    Comment by Antti Jokinen — April 12, 2012 @ 1334268773

  14. Voi Antti, Antti.

    “Tunteminen” tarkoittaa sitä, että lapsella on oikeus tietää, ketkä hänen biologiset vanhempansa ovat. Kyseessä ei ole sama asia kuin se, miten minä “tunnen” ystäväni, tai esimerkiksi se, miten sinä “tunnet” syvää häpeää syistä, joita et oikein kykene muotoilemaan sanoiksi. Se ei viittaa ihmissuhteeseen, vaan lapsen oikeuteen saada tietää vanhempiensa henkilöllisyys. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhemmilla olisi velvollisuus esimerkiksi tavata lastaan.

    En suinkaan ole keksinyt tätä omasta päästäni, voisin tarkentaa — esimerkiksi Väestöliiton sivuilla sanotaan hyvin selkeästi “Vanhemmalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tavata lasta”.

    Tämä oikeus tietää vanhempiensa henkilöllisyys liittyy läheisesti juurikin tähän hoivaamiseen myös siksi, että kun vanhempien henkilöllisyys on tiedossa, näin voidaan varmistaa, että kyseinen hoiva järjestyy. “Hoiva” ei kuitenkaan tarkoita ehdotonta rakkautta ja hyvänä pitämistä, vaan asioiden järjestämistä niin, että lapsella on koti, ruokaa, peruskoulutus ja muut tärkeät jutut. Tyypillisesti tämä tarkoittaa elatusmaksuja. (Viittaan juuri tähän yllä puhuessani mekanismeista, joilla pyritään turvaamaan lapsen toimeentulo ja hyvinvointi — siis esimerkiksi elatusmaksuista.)

    Huoltajuudesta voi esimerkiksi luopua. Arvaan, että tilanne, jossa kumpikin vanhempi ehdottomasti haluaisi tehdä niin olisi ihan saatanan vaikea ja vaatisi melkoista säätämistä lastensuojeluviranomaisten, sosiaaliviraston ja pirun ties minkä muiden tahojen kanssa, mutta nähdäkseni ei ole mitään mahdollisuutta pakottaa ketään huolehtimaan lapsesta, jos ei todellakaan ole valmis sitä tekemään — luonnollisesti se olisi jo lastensuojelun kannaltakin katsottuna aika älytön tilanne. Sellaista ei kovin usein taida tapahtua. Sen sijaan voi käydä esimerkiksi niin, että vanhemmat ovat eronneet ja huoltajuus on toisella vanhemmista, mutta tämä ei jostain syystä enää voikaan huolehtia lapsesta — sanotaan nyt vaikka, että huoltaja menehtyy onnettomuudessa. Lapsi jää tällöin vaille huoltajaa. Silloin varmasti lähestytään ihan ensin toista vanhempaa, mutta jos tämä ei suostu huoltajaksi, sitten oikeus määrää jonkun muun kyseiseen hommaan. Käytännössä se on tyypillisesti joku sopiva lähisukulainen, tai jos sellaista ei ole tarjolla, sijaisperhe tai jopa laitos.

    Vanhemman velvoitetta hoivaan huoltajuudesta kieltätyminen ei kuitenkaan poista. Siksi elatusmaksut pitää maksaa, vaikka ei olisikaan lapsen huoltaja.

    Mutta vittuakos minä tässä lätisen, kun sinä kerran olet tietenkin oikeassa ja minä väärässä.

    Comment by Mikki — April 12, 2012 @ 1334275183

  15. “Aikaani hukkaan, koska kaltaisesi “korkeampaan ajatteluun” kykenevät ääliöäpärät eivät kykene edes omia virheitään myöntämään.”

    Tämän jälkeen koko kommenttisi kuulostaa sellaiselta uholta, jossa juostaan naapuritalolle, heitetään niiden koiraa kivellä ja huudellaan vähän aikaa, kunnes juostaan metsään :)

    “Vitsi jätkät, mä uskalsin heittää kiven, nyt mä lähden meneen – eli oon vittu siisti jätkä!” Tuus nyt sit takasin perustelemaan sanomiasi, jooko?

    Comment by Janos Honkonen — April 13, 2012 @ 1334275699

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.