sateet tulevat ajallaan

Tue Aug-9th-2005 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Uusi viikko, vanhat kujeet. Flunssa meni pois syötyään ensin kaiken työajan; rästiytyneitä hommia sai sitten ottaa kiinni viime tingassa ja hiki hatussa. Aamuyöllä tehdään aina parhaat duunit — kun lauseen alun ja lopun välillä ehtii nähdä mikrounen Pääsiäissaaren kivipäistä, silloin tietää, että nyt menee hyvin.

Nyt on sitten MM-kisat. Sen näkee siitä, että Helsinki on pullollaan turisteja ja verkkariasuisia ihmisiä, joiden kaulassa roikkuu jonkinlainen laminoitu lätkä, jossa on virallinen kisalogo. Mikäs siinä, jos jaksaa katsella — en ole koskaan sisäistänyt, miksi se, että joku juoksee nopeammin kuin joku toinen on jonkinlainen kansallisen itsetunnon kulmakivi, mutta se asia tuskin on ymmärryksestäni kiinni.

Ja onhan tämä suurtapahtuma kansainvälisilläkin standardeilla mitattuna, mutta ehkei nyt kuitenkaan ihan niin iso, kun annetaan ymmärtää. Toistuvasti puhutaan siitä, että neljä miljardia ihmistä seuraa näitä kisoja. Toki suuri yleisö tykkää — jo reilu viikko sitten Suomeen lentänyt kone oli täynnä identtisiin verkkareihin pukeutuneita intoilijaryhmiä, jotka kaikki puhkuivat vahvaa kansallishenkeä ja kannatusta. Mutta neljä miljardia? Minkälaisilla palleilla joku kehtaa vakavalla naamalla väittää, että päälle 62 prosenttia maailman väestöstä jaksaa katsoa, kuinka Stadikalla hikoillaan? Yksistään Kiinassa asuu viidesosa maailman väestöstä. Katsooko sielläkin 62 prosenttia kansasta kisoja silmät innosta kiiluen? Intian miljardista asukkaasta neljäsosa on köyhyysrajan alapuolella, mutta toki heistäkin yli puolet varmaan raahautuu johonkin mukavaan paikkaan nauttimaan siitä spektaakkelista, kuinka Olli-Pekka Karjalainen pääsee moukarinheitossa viidenneksi?

Asiasta toiseen, ostin sateenvarjon. Edellinen rehellisesti omistamani sateenvarjo oli patrioottisen sinivalkoinen, ja siinä oli puukahva. Sain sen äidiltäni. (Sanon “rehellisesti omistamani”, koska myöhemmin haltuuni päätyi sellainen halpa skeidasontsa, joka poksahtaa ärsyttävästi itsestään auki, mutta se oli malliesimerkki sateenvarjosta, joka ilmestyy jostain, eikä sen varsinaisesta omistajasta ole mitään tietoa, mikä on sikäli asiaankuuluvaa että se myös osoittautui tänään kadonneeksi pitkälti verrattavan mystisissä olosuhteissa.)

Patrioottinen sateenvarjoni jäi Tennispalatsin Pizza Hutiin pari kolme vuotta sitten; kävelin tyhmyyksissäni pois ilman sitä, ja kun tulin hakemaan sitä puoli tuntia myöhemmin, se oli kadonnut. Se kismitti, sillä kun alkoi jo olla historiallista merkitystä — sain sen joskus yläasteella. Se oli jo hiukan ränsistynyt ja käytössä kulunut, mutta yhä toimintakuntoinen. Se oli hyvä kiintopiste, asia johon voi luottaa. Se sai aikoinaan veriuhrin ja kaikkea; kerran 90-luvun alkupuolella, kävellessäni sen kädessäni kohti Tapiolan iltalukiota, ystäväni sai toistuvasti päähänsä tarttua siihen ja, kielloista huolimatta, kiskaista sitä itseään kohti. Se oli kai hauskaa. Minulla oli ote suljetun varjon keskivaiheilta, ja kolmannella kerralla nopea vetäisy sai kahvan yllä olevan metalliosan pureutumaan sormiini — muistaakseni etupäässä keskisormeeni, jonka päästä lähti oiva suikale nahkaa ja lihaa; se jäi roikkumaan pienen riekaleen varaan. Sattui helvetisti ja verta tuli roimasti. Ystäväni oli hurjan nolona, mutta nauroi silti katketakseen; sellaista tarttuvaa, puolihysteeristä “voi vittu, nyt mä mokasin, mutten voi olla nauramatta” -naurua.

Pidin kovasti ystävästäni — ja pidän vieläkin, mutta kuinka paljon sitä voi todella pitää ihmisestä, jonka kanssa oli tekemisissä pääasiallisesti alle 18-vuotiaana, mutta jota nykyisin tapaa vain hyvin satunnaisesti siellä täällä? Hänellä oli muuten kaikki edellytykset sellaiseksi menestyväksi tietokonenörtiksi, joka pesii jossain keskisuuren IT-firman tietokonelabrassa ja jaksaa vuodesta toiseen puhua lounaalla kaltaisilleen kerneleistä, eikä oikeastaan tiedä, miten Kokoomus ja Keskusta eroavat toisistaan, mutta ikävä kyllä hänellä oli liian kehittynyt moraalinen selkäranka ja turhan skarppi pää, mikä pilasi moisen uran täysin. Nykyisin bongaan hänet useimmiten lehtijutuista, joissa kerrotaan, minkä mielenosoituksen yhteydessä hänet on pidätetty.

Hyvä mies.

Uusi sateenvarjoni maksoi 6,95. Se on muovinen, musta ja täysin persoonaton.

Comments Off on sateet tulevat ajallaan

No Comments

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.