sananen näin vaalien jälkeen

Mon Jan-23rd-2012 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Otanpa tässä näin ruokatunnin kunniaksi pikaisen ja sekalaisen katsauksen eilisen vaalihäslingin jälkimaininkeihin.

Hyvin luultavasti meillä on seuraavana presidenttinä Sauli Niinistö (ja olisin kyllä kovin mielelläni väärässä tämän asian suhteen). Se on masentava ajatus useastakin syystä, joista vähäisin ei ole ehdokkaan oma maailmankuva, jota hän itse avasi ansiokkaasti heti ensimmäisen kierroksen vaalituloksen selvittyä:

– Jokaiselle meille on tärkeää, että on joku odottamassa kotona, valmistelee ruokaa, silittelee paitoja ja ennen kaikkea hellii, Niinistö tähdentää.

Pikkuvaimo siellä kotona pitää padat pöhisemässä ja silittelee sekä paitoja että päätä, kun miäs on ollut vähän töissä! On se hyvä, että joku pitää 50-luvun arvoja myös uudella vuosituhannella! Ongelmahan ei suinkaan ole siinä, että Niinistön kotitorpassa on tämmöinen asetelma, vaan siinä, että Salen tiedostavuus on sillä tasolla, että hän päästää suustaan jotain tällaista tajuamatta lainkaan, mitä tuli juuri sanottua. Niinistön vaimohan nyt on vain Kokoomuksen viestintäpäällikkö, joten hyvä että keskitytään olennaiseen. Ja se nyt on vain kylmä fakta, ettei mikään ole niin viehättävää kuin kuin kuulla jonkun äijän kehuskelevan sillä, että hänen melkein 30 vuotta nuorempi vaimonsa osaa kokata ja pyykätä. Siinäpä vahvoja roolimalleja itse kullekin sukupuoleen katsomatta!

Ja tästä puheen ollen, pihalla on myös Niinistön kotiväki, tällä kertaa jopa aika kirjaimellisesti:

Kello kahdeksalta aamuruuhkan autoletkan valuessa Länsiväylältä Porkkalankadulle risteykseen ilmestyy puolenkymmentä kävelevää pahvitaulunkantajaa. Tauluissa on Sauli ja mainoslause.

– Tätä kutsutaan flash mobbaukseksi. Kylttien kanssa aamureippailua, selventää ehdokkaan poika Matias Niinistö.

Huoh. Sitä, että jengi vetää mainostaulut päälle ja menee ulos kävelemään ei kutsuta flash mobbaukseksi. Sitä kutsutaan mainostamiseksi.

(Jos käsite ei ole tuttu, flash mob on tilanne, jossa julkisella paikalla joukko ihmisiä äkkiä rupeaa tekemään näennäisen spontaanisti jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kuten esimerkiksi esittämään täydellisesti koreografioitua musikaalia, tai jähmettyy minuutiksi täysin paikalleen, ja tilanteen loputtua sulautuu taas massaan. Lopputulos voi olla hauska tai ärsyttävä, mutta tarkoitus on yleensä viihdyttää ja hämmästyttää ihmisiä, tai tehdä performanssinomainen pieni taidepaukku. Se, että jengi menee tunniksi tai pariksi hillumaan johonkin julisteiden kanssa vaalien alla ei ole flash mob, se on ihan tavallista mainostamista eikä eroa mitenkään siitä, että joku on pukeutuneena Ronald McDonaldiksi uuden Mäkkärin avajaisissa.)

Matiaksen mukana oli tietenkin myös Jenni Haukio. Pikkuvaimo siellä huristeli tomerasti aamun pikkupakkasessa ja kertoo, että Sauli itse istuu kotona lueskelemassa lehtiä. Onko tällä porukalla yhtään mitään hajua siitä, minkälaisen vaikutelman he antavat?

Mutta hölmöily ei tietenkään ole rajoittunut Niinistön perheen sisälle, vaan sitä harrastetaan myös tinkimätöntä journalistista laatua ylläpitävien julkaisujen joukossa. Aamulehti todistaa jälleen olevansa vitsi. Juttu on otsikoitu raflaavasti — “Vaalimysteeri: Tällä laskutavalla Haavisto kärsi rökäletappion Väyryselle”, ja sisältö on vähintäänkin riemastuttava:

Äärimmäisen jännittävä presidentinvaalien ensimmäinen kierros huipentui Pekka Haaviston ja Paavo Väyrysen tasaiseen kamppailuun. Ykköseksi kiri lopulta Haavisto. Hän sai äänistä 18,8 prosenttia. Väyrynen jäi kakkoseksi 17,5 prosentilla. Äänimäärässä kaksikon ero oli vain 37 141 ääntä.

Jollakin toisenlaisella vaalitavalla tulos olisi ollut kovin toisenlainen. Entä jos presidentti valittaisiin sen mukaan, kuinka monessa kunnassa hän on kannatuksessa ykkönen?

Suomen keskusta epäilemättä kannattaisi tätä vaalitapaa, sillä silloin Väyrynen olisi ottanut aivan ylivoimaisen rökälevoiton Haavistosta.

Väyrynen oli nimittäin ykkönen puolen Suomen alueella. […] Entä missä olivat Haaviston kunnat?

Ei missään. Haavisto ei ollut ykkönen yhdessäkään Suomen kunnassa.

Niin! Jos äänet laskettaisiin toisin, tulos olisi erilainen! Anteeksi, mutta mitä vittua? Mikä tämän uutisen pointti on? Aikooko Aamulehti vastaisuudessakin ajaa tällaista hypoteettisten uutisten linjaa?

Esimerkiksi tällä hetkellä sivuilta löytyy juttu, jonka otsikko on “Juuri nyt: Pysähtynyt erikoiskuljetus häiritsee liikennettä Pälkäneellä.” Saataisiinko me ehkä tämän seurauksena jonkinlainen spekulaatiojuttu, jossa kerrottaisiin, että jos erikoiskuljetus ei olisi pysähtynyt, silloin se ei häiritsisi liikennettä Pälkäneellä? Tai entä jos vaikka pohdittaisiin, että kysehän on vain katsantokannasta — teknisesti ottaen tällaiset “häiriötkin” ovat osa liikennettä kokonaisuutena, joten jos käytössä olisivat eri standardit, voitaisiin sanoa, että liikenne Pälkäneellä pitää sisällään pysähtyneen erikoiskuljetuksen! Ja kun ensi kerralla tulee joku hirvittävä perhesurma, ehkäpä siinä yhteydessä voitaisiin kysellä kirkassilmäisesti, että entäpä jos tekijä olisikin päättänyt jättää surmaamatta?

Miten kiehtovia ja kaikin puolin oleellisia ajatuksia! Siinäpä syvällistä pohdittavaa lukijakunnalle, eikä tätä kiehtovaa relativistista teesiä tietenkään suinkaan väritä mikään syvään juurtunut katkeruus vaan päin vastoin vankka journalistinen etiikka ja rakkaus filosofiaan.


11 Comments

  1. Toisaalta persujen Hirvisaari ehti jo kertoa äänestävänsä (todennäköisesti) Haavistoa toisella kierroksella ja nyt myös Soini on kallistumassa samalle kannalle (lähde: http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/soini_harkitsee_aanestavansa_haavistoa_toisella_kierroksella_3196462.html ). Voit siis hyvinkin olla väärässä. :)

    Comment by Mika — January 23, 2012 @ 1327332293

  2. Se on toki ihan mahdollista.

    Comment by Mikki — January 23, 2012 @ 1327333099

  3. Niimpä. meinasin vetää punaviinit kurkkuun kun Niinistö laukaisi tuon kuolemattoman lausahduksensa. Voi Jenniä.

    Comment by Riikka — January 23, 2012 @ 1327337583

  4. No, tämä ainakin tarkoittaa sitä, että tiedän entistä paremmin ketä äänestän.

    Vinkki: se ei ole Niinistö.

    Comment by Skiriki — January 23, 2012 @ 1327341391

  5. Jummijammi. Naiset ei vissiin kuulu ollenkaan joukkoon “jokainen meistä”, vai ken kumma laittelee Haukiolle ruokaa ja silittelee paidat? :P Boggles the mind.
    Järkyttävä sammakko kaiken kaikkiaan, vaikka kyse saattoi ollakin vain sanoman huonosta muotoilusta. En tosin ole ihan varma, mitä Niinistö tuolla ajoi takaa, ehkä sitten vain kiitollisuutta kotijoukkojaan kohtaan. Hei, hienosti hoidettu!

    Comment by Jehna — January 23, 2012 @ 1327341889

  6. Ehkä sen tekee Niinistö. Se on toki täysin mahdollista, tarina ei kerro.

    Comment by Mikki — January 23, 2012 @ 1327342023

  7. Eh, en jaksa imaista hiekkaa vaginaani tosta Salen kommentista, tai ylipäätäänsä löydä siitä mitään hirmuista sammakkoa. Apua, mitäköhän tämä nyt sitten tarkoittaa!

    Comment by Jannu — January 23, 2012 @ 1327343818

  8. Joo, Aamulehti…
    Joku tuolla jutun kommenteissa huomauttikin, että jos Haavistolta oltaisiin laskettu vain joka toinen ääni, niin silloinkin Väyrynen olisi voittanut.

    Yksi Aamulehteä askarruttava asia on myös se, ketä naiset nyt toisella kierroksella äänestävät, kun joutuvat valitsemaan kahdesta miehestä. Sen lisäksi, että kahdesta miehestä valitseminen on toki haastava tehtävä, niin luonnollisesti ensimmäisellä kierroksella naiset äänestivät naisehdokkaita. Ei kun hetkinen…

    Comment by Tiina — January 23, 2012 @ 1327358464

  9. Oletko aivan varma ettei kyseessä voisi olla flash mob – jos joku onkin pukeutuneena Ronald McDonaldiksi uuden Mäkkärin avajaisissa?

    Erototen jos se joku ei ole ainoa, tai edes viidestoista?

    Comment by Anonymous — January 23, 2012 @ 1327361797

  10. Onpas muuten rasittavaa, kun joku tarttuu analogiatarkoituksissa esitettyyn esimerkkitapaukseen ja päättää nostaa esiin jonkinlaisen hypoteettisen tilanteen, joka ei kuitenkaan itse asiassa ole vasta-argumentti mihinkään ko. analogiaan liittyvään varsinaiseen pointtiin. Huisin hienoa.

    Comment by Mikki — January 24, 2012 @ 1327369299

  11. Sale on da Man. Voi hyvänen aika :-D Tervetuloa 50-luvulle, tosiaan.

    Comment by Zepa — January 24, 2012 @ 1327411092

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.