norja-suomi-akselilla kohisee

Sun Jul-24th-2011 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Norjan hiljattaiset tapahtumat ovat — kuinkas muutenkaan — saaneet myös kotimaisen roskasakin inisemään. Hompanssit olivat ensin innoissaan, kun jihadistit hyökkäilivät ja tekivät pahojaan, koska se todisti, että he olivat oikeassa pahojen muslimien suhteen! Sen siitä saa, kun on hyysätty niitä!

Kun nyttemmin on selvinnyt, että syypää onkin valkoinen kristitty maahanmuuttokriitikko, joka viihtyi norjalaisella Homman vastineella netissä, äkkiä onkin ihan toinen ääni kellossa: kyseessä on yksittäistapaus ja satunnainen sekopää, ei suinkaan kukaan sellainen taho, jonka tekojen pohjalta pitäisi vetää mitään johtopäätöksiä maahanmuuttokriitikoiden sielunelämästä tai toimista.

Ai, nyt ei äkkiä enää olekaan sopivaa sanoa, että kaikki tiettyyn ihmisryhmään kuuluvat tyypit ovat samanlaisia paskapäitä?

Maailmassa ei ole tarpeeksi syöpää teille kaikille, vitun paviaanit.

(Ylläolevasta prosessista löytyy hiukan tarkempaa yhteenvetoa Imaamin keinutuolista.)

Totta kai tapahtuma on saanut hyvät läpät liikkeelle myös muualla. Aamulehti julkaisi Markus Määttäsen kirjoituksen otsikolla “Puheenaihe: Tytön puute sairastuttaa miehenalun”, ja siinäpä on taas syväluotaavaa analyysiä:

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion nuorilla miehillä on jotain pahasti pielessä.

Utöyan ja Oslon keskustan joukkomurhista epäiltynä pidätetty 32-vuotias Anders Behring Breivik tuo heti mieleen Suomen Jokelan koulujoukkomurhaajan Pekka-Eric Auvisen (1989–2007) ja Kauhajoen koulujoukkomurhaajan Matti Saaren (1986–2008).

Niin, mitä nyt Auvinen ja Saari selkeästi olivat itsemurhahakuisia, heidän elämänsä oli paskaa, ja he noudattivat klassista kaavaa, jonka mukaan tehdään omasta tilanteesta niin peruuttamattoman toivoton, että itsensä tappamisesta tulee helpompaa kuin henkiin jäämisestä. Siinä alkaa sen pistoolin piipun imeskelyn kynnys laskea äkäseen, kun tietää, ettei paluuta enää ole ikinä.

Breivik taas oli — sikäli kun tähänastiseen uutisointiin on uskomista — poliittisesti motivoitunut uskonnollinen fanaatikko, ja se nyt ei jumalauta ole sama asia, ei edes melkein… ja oli miten oli, tämän kolmikon toimien selittäminen pilden puutteella on niin typerää huuhaata, että päähän sattuu. Etenkin Auvisen tapauksessa väite on naurettava — ettäkö syy surmatöihin oli se, että hädin tuskin 18-vuotias jantteri ei ollut saanut seksiä? Mistä lähtien tämä on 18-vuotiaiden parissa jotenkin poikkeuksellista tai eriskummallista? (Kätevästi Määttänen myös ilmeisesti tietää, että 32-vuotias Breivik ei ollut koskaan päässyt pukille. Mistä? Jaa-a.)

Voisi tietenkin kuvitella, että Määttänen ei kuitenkaan oikeasti vedä tästä mitään kovin isoja johtopäätöksiä, koska se olisi pohjattoman typerää.

Jos Auvinen, Saari tai Breivik olisivat saaneet vähän seksiä ja edes välillä jonkun tyttöystäväkseen, kenestäkään heistä ei olisi tullut joukkomurhaajaa.

Oikeesti, ihan vakavasti puhuen, kuinka monta elohopeakuumemittaria pitää ihmisen syödä lapsena, että tykittelee tällaisia neronleimauksia, muttei silti kotiin päästyään lyö itseään toistuvasti rengasraudalla kasvoihin kunnes menettää tajuntansa ihan vain siksi, ettei kestä olla samassa paikassa itsensä kanssa?

Ratkaisuna Määttänen peräänkuuluttaa kouluihin enemmän seksivalistusta ja opetusta siitä, miten seurustellaan, mikä ei edes sinänsä ole mitenkään typerä idea, mutta yhtä hyvin sitä voisi sanoa, että ihmisille pitäisi opettaa enemmän alapäähygieniaa, koska se vähentäisi rattijuopumuksia. Breivikin kaltainen salaliittoteorioihin päin kallellaan oleva fanaattinen latvaheitto ei täällä tosielämässä normalisoidu sillä, että pääsee pistämään pippelinsä römpsään.

Ja totta kai Iltalehti on myös ehtinyt kertomaan, kuinka Breivik pelasi samoja pelejä kuin Suomen koulusurmaajat. Totta helvetissä pelasi, ja syy siihen on hyvin, hyvin selkeä: ne ovat niitä pelejä, joita kaikki pelaavat. Tällaisten asioiden käyttäminen ihmisten profilointiin on täysin hyödytöntä, kun kyseessä ovat uskomattoman suurten ihmismassojen kuluttamat tuotteet — veikkaan, että kaikki kolme myös söivät pizzaa ja joivat kolajuomia. Herra isä, ne olivat kiinnostuneita tämän sukupolven kaikkein suosituimmasta populaarikulttuurista! Mitä friikkejä!

Minua sylettää tällainen lätinä erityisesti siksi, että se antaa ihmisille tekosyyn olla hyväksymättä tiettyjä tosiasioita — jos kaikki johtuu siitä, että tämän maailman Breivikit eivät saa seksiä ja siitä, että he pelaavat videopelejä, silloin ei tarvitse ikinä yrittää ymmärtää mitään ihmisten psykologiasta, tai ottaa vastuuta siitä kulttuurista, jota me aktiivisesti luomme joka helvetin päivä, ja jonka piirissä me koko ajan elämme.

Pipipäitä on ollut aina, ja pelkään pahoin, että tulee aina olemaan. Merkittävin ero entisaikaan verrattuna on, että nykyisin meillä on teknisesti kehittynyt yhteiskunta, jossa kriittisen massan ylittyminen voi johtaa kymmenien ihmisten kuolemaan, koska olemme tehneet sitä varten käteviä työkaluja. Lisäksi tapaukset dokumentoidaan ja massaviestitään meistä jokaiselle. Ja sitten päästäänkin puimaan sitä, kuka on syypää, kuka antoi tämän tapahtua, mutta synkkä tosiasia on, ettei tällaisia tapahtumia voi mitenkään estää sataprosenttisella varmuudella: yksinäisen sekopään luonteeseen kuuluu arvaamattomuus.

Sille ei oikein voi mitään, mutta se ei tarkoita sitä, että olemme täysin avuttomia: voimme vähentää tällaisia tapauksia tuottavia ärsykkeitä yrittämällä luoda yhteiskuntaa, jossa väkivaltaista käytöstä ja vihaa lietsovia tyyppejä ei ihannoida, jossa yritetään opettaa tiettyä moraalista selkärankaa ja sellaista lähimmäisenrakkautta — tai ainakin -kunnioitusta — joka ei perustu pelkoon mielikuvitusukkelin kostosta vaan empatiaan ja etiikkaan. Takaako se täydellisen turvallisuuden? Ei takuulla. Parantaako se todennäköisyyksiämme? Luultavasti.

Tietenkään me emme tule pääsemään tähän ehkä koskaan, emmekä ainakaan omana elinaikanamme. Me olemme pelkureita: me pelkäämme kaikkea vierasta, kaikkea mitä emme ymmärrä, kaikkea mikä vihjaa, että jotkut nauttivat eri asioista kuin me itse. Meidän parissamme kukkii yhä primitiviinen heimomentaliteetti, jonka mukaan jokainen uudelta ja oudolta vaikuttava asia on uhka, ja sen sijaan, että yrittäisimme kaikin voimin päästä sen yli, me päin vastoin pidämme siitä kiinni kynsin ja hampain.

Hintit ja neekerit, ählämit ja kommarit — hirvittävistä uhkakuvista ei ole pulaa, ja niihin suhtaudutaan kuin alkuluolan keskelle pälähtäneeseen suteen, jolla on verta kuonossa ja molemmat etutassut avuttoman vastasyntyneen rinnan päällä. Ei ole kompromisseja, ei ole neuvottelunvaraa, ei ole mitään yritystä hyväksyä asiantilaa — ei ole mitään muuta kuin uhka. Ja kun joku kehtaa sanoa, että voisitteko olla vähemmän paskapäitä, kaivetaan esiin halpa retorinen kikkailu ja myhäillään, että näin sitä taas ollaan suvaitsematta suvaitsemattomia, ikään kuin pitäisi olla nero tajutakseen, mikä on ero kokonaisen ihmisryhmän kategorisen sorsimisen ja toisten ihmisten spesifisten tekojen kritisoimisen välillä. Tai vielä pahempaa, kaivetaan esiin perhearvot ja traditiot — klassinen ratkaisu, kun pitäisi perustella mielipiteitä, joille ei ole oikeasti olemassa mitään muita perusteita kuin pelko siitä, että asiat muuttuvat. Roikkumalla kiinni vanhoissa asioissa voimme pitää yllä illuusiota siitä, että hallitsemme maailmaamme.

Mikä on tietenkin typerää ja lapsellista, koska maailma muuttuu koko ajan. Se on yhteiskunnan luonne — ja hyvä niin, koska kaikesta huolimatta ihmiskunnan historiassa aiemmin on lähes kaikki ollut helvetin paljon huonommin. (Ennen oli parempaa, kun oli otsonikerros ja sademetsät? Kerro se orjille.)

Lopuksi haluaisin suositella kaikille niille, jotka kokevat tarvetta ruveta kohkaamaan kauhunsekaiseen äänensävyyn islamisteista — tai ylipäätänsä mistään uhasta — ilman mitään oikeaa tietoa siitä, mitä oikeasti on tapahtunut aina, kun jotain kurjaa tapahtuu Pertti Jarlan kiitettävän järkipohjaista kannanottoa aiheeseen.


78 Comments

  1. Onkohan olemassa jotain tutkimustietoa siitä johtaako naisen puute tai yleisesti naissuhteissa epäonnistuminen ammuskeluun tai terrorismiin?

    Norjan ammuskelijan suosio oletettavasti kasvaa huomattavasti ammuskelun seurauksena, ja vankilaan alkaa sataa rakkauskirjeitä naispuolisilta ihailijoilta.

    Suomessa poliiseja teloittanut Steen Christensenhän sai ammuskelun seurauksena paljon yhteydenottoja ja onpa hänellä nykyään lapsikin suomalaisen naisen kanssa joka matkusti tapaamaan häntä tanskalaiseen vankilaan.

    Comment by Mää vaan — July 25, 2011 @ 1311596546

  2. Kun tekstistäsi poistaa nokkeluudet ja värikkäät ilmaukset, mitä jää?

    Varmasti ihmiset hihkuvat ja ylistävät taitavaa kirjoittamistasi, mutta perustelujahan tuossa ei ole yhtään. Olen itsekin täysin eri mieltä kuin haukkumasi syövän ansaitsevat paviaanit, mutta silti tässä massojen housuunlaukeamisessa ei ole mitään eroa kenenkään muun oman elämänsä Timo Soinin hihhulointiin.

    Maailmassa kuunnellaan niitä, jotka ovat parhaita haukkujia.

    Comment by AS — July 25, 2011 @ 1311596680

  3. haha kylläpä kommarit vikisee :D

    Comment by janne — July 25, 2011 @ 1311601565

  4. Breivik ei ole pipipää, vaan älykäs laskelmoija. Breivikin ns. vihollisia yhteiskunnassa ovat ne jotka sallivat monikulttuurisuuden. mutta jopa vapaamuurarit peruivat hepun 3.asteen jäsenyyden.

    Comment by hanna — July 25, 2011 @ 1311606494

  5. […] norja-suomi-akselilla kohisee – Fun Pastimes for Stupid Children […]

    Pingback by Uhka läntiselle sivilisaatiolle « Eikö ketään edes hävetä — July 25, 2011 @ 1311607461

  6. Kritisoit yleistämistä, mutta itse yleistät kaikki Homma-forumin jäsenet “hompansseiksi”, jotka ovat olleet lynkkaamassa islamisteja syyllisiksi.

    Tekopyhyyttä?

    Comment by Sandy — July 25, 2011 @ 1311607546

  7. Aivan, miksi puhutaan että pitäisi suvaita, kun ei kuitenkaan olla valmiita suvaitsemaan suvaitsemattomia, Sandy!

    Mainitsin yllä “eron kokonaisen ihmisryhmän kategorisen sorsimisen ja toisten ihmisten spesifisten tekojen kritisoimisen välillä”. Se on tässä avainkysymys.

    Ja totta kai voidaan sanoa, että kritiikkini on perseestä, mikä voi hyvin pitääkin paikkansa, etenkin jos lähdetään liikkeelle siitä, ettei rasistisia juntteja saa dissailla ilman, että aina sen tehdessään perustelee, miksi niin tekee. Itse olen lähtenyt korskeasti liikkeelle siitä, etten aio joka kerta erikseen vääntää rautalangasta, miksi en pidä sellaisesta porukasta tai niiden hännystelijöistä. Kuka tahansa, joka väittää, ettei Hommassa kuki rasismin ja muukalaisvihan kulttuuri on joko idiootti tai valehtelija, ja uskon, ettei tämä tule yllätyksenä kenellekään, joka on lukenut kyseistä foorumia. Kyllä siellä on varmasti fiksujakin tyyppejä — joskin minulle on jäänyt mysteeriksi, miksi nämä väitetyt fiksut tyypit haluavat hillua paskapäiden parissa — mutta hei, jos erikseen päättää kantaa jonkun poppoon värejä, silloin tulee kohdelluksi kyseisen poppoon jäsenenä. Se on se tuikitärkeä valintaelementti.

    Comment by Mikki — July 25, 2011 @ 1311612942

  8. Hommafoorumia siis tulee kritisoida, koska ovat rasisteja ja paskapäitä, mutta Taha Islamia taas kelpaa lainailla ja linkkailla, vaikka kyseinen veijari kannattaa ruoskintatuomioita raiskatuille ja on sitä mieltä, että “väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino”.

    Minusta näyttää kyllä sille, että todellakin joudut hivenen perustelemaan, miksi tämä on sallittua ja ennen kaikkea, miksi tämä läpimätä logiikka on sallittua blogauksessa, joka on vastustamassa “hommalaisten kaksinaismoralismia”. Koska kaksinaismoralismin kritisointi on suunnattu tässä juuri tieteylle taholle mutta ei toiselle, väistämättä näyttää sille, että kaksinaismoralismin kritisointi on keppihevonen jollekin muulle asialle, kuten vaikka identiteetin rakentamiselle jonkin itse kannatetun ideologian varaan. Se on toki okei – jos ylimalkaan ymmärtää tekevänsä niin.

    Olen myös iloinen tästä: “- – mutta hei, jos erikseen päättää kantaa jonkun poppoon värejä, silloin tulee kohdelluksi kyseisen poppoon jäsenenä. Se on se tuikitärkeä valintaelementti.” Pannaan muistiin. Sovelletaan tätä periaatetta jatkossa ihan tasapuolisesti, eikö niin? :) Jos vaikka kannattaa Vihreitä, kannattaa kaivella esille muutama Pentti Linkolan teksti, ja avot, linkki Norjan tapahtumiin on selvä. Milloinhan Vihreät sanoutuvat irti Norjan ampumistapauksesta?

    Tätä sanotaan älylliseksi laiskuudeksi.

    Comment by Erenko — July 25, 2011 @ 1311629435

  9. Minä en “joudu” tekemään yhtään mitään vain siksi, että sinä haluat inttää.

    Silti:

    Taha Islam on sillä laajalla listalla ihmisistä, jota tuskin vaivautuisin kusemaan sammuksiin, jos hän tulisi liekeissä kadulla vastaan, mutta se on tämän asian kannalta täysin epäoleellista — paitsi tietenkin, jos hänen yhteenvetonsa on esimerkiksi väärennös. En ole kuullut kenenkään esittävän tällaista väitettä, tai mitään todisteita siitä. Se, että Taha Islam saattaa muuten olla kusipää ei vaikuta siihen asiaan — esimerkiksi sinäkin osaat luultavasti kysyttäessä neuvoa jonkun ulkopaikkakuntalaisen kauppaan, paitsi tietenkin jos se sattuu näyttämään liikaa neekeriltä.

    Se, mitä yksittäinen jonkun yhteisön jäsen sanoo ei välttämättä ole merkittävää, jos se ei edusta yhteisössä selvästi nähtävillä olevia trendejä, tai jos yksilö ei ole kyseisen yhteisön selkeässä johto- tai vaikuttaja-asemassa. Esimerkiksi juuri Pentti Linkola ei tietääkseni ole koskaan ollut Vihreiden jäsen, koska oli heille liian radikaali — tai koska Vihreät olivat hänelle liian nössöjä, mene ja tiedä. Joka tapauksessa hän on käsittääkseni ollut eläkkeellä n. 15 vuotta.

    Minulla ei ole Vihreiden, tai minkään muunkaan puolueen jäsenkirjaa, enkä yleisesti ottaen ole ihminen, joka helposti liittyy yhtään isompiin yhteisöihin juuri siitä syystä, etten erityisemmin halua antaa hyväksyntääni niiden toiminnalle. Ylipäätänsä olen sitä mieltä, että jos on porukassa, jossa joku tai jotkut puhuvat inhottavia tai tyhmiä, niistä on parempi sanoutua julkisesti irti, ja jos ääni ei muutu kellossa, sitten on parempi joko heittää ne tyypit pois tai poistua itse, paitsi tietenkin jos haluaa harjoittaa hiljaista hyväksyntää.

    En ymmärrä, mitä oikein ajat takaa? Että ihmisten pitäisi puuttua herkemmin perseilyihin omiensa joukossa? En ole tästä eri mieltä.

    Comment by Mikki — July 25, 2011 @ 1311631318

  10. Sitten asia on bueno.

    Ehkä toiste lisää siitä, miksi ajatus “suvaitsemattomuutta ei tule suvaita” on ongelmallinen ja melko egosentrinen myös, mutta mennee vielä enemmän off topiciksi. Toki olisi mielenkiintoista kuulla blogistilta tai miksei joltakulta muultakin, mitä suvaitsevaisuus hänen käsityksensä mukaan on, miten sen voisi määritellä.

    Comment by Erenko — July 25, 2011 @ 1311632295

  11. Ihan hyvää tekstiä muuten, mut omalla kohdallani myönnän et ensimmäisenä epäilin jotain ääri-islamisteja – miksi? En mistään vihasta johtuen vaan yksinkertaisesti sen takia, koska ajattelin asian liittyvän Norjan NATO-jäsenyyteen. Norjalaiset ovat olleet osallisena lähi-idän kriiseissä joten ei olisi yllättävää jos kotinurmikkokin kostuisi verestä.

    Comment by 123433451213 — July 26, 2011 @ 1311638606

  12. […] välittyy valtaosalle ihmisistä silti muutaman yksittäisen uutisvälineen kautta. Outojen motivaatiospekulaatioiden ohella mediaa on tämän tapauksen alla syytetty johdattelevasta […]

    Pingback by Norjaa, vainoharhaa ja salaliittoteorioita | Ajatusjalostamo — July 26, 2011 @ 1311673712

  13. Erenko:

    Katsaukseni suvaitsevaisuusasiaan: http://masinoija.wordpress.com/2009/06/22/jos-oot-kerran-suvaitsevainen-eiks-sun-pitais-suvaita-suvaitsemattomuutta-oho-oho/

    Comment by masinoija — July 26, 2011 @ 1311676314

  14. Erinomainen kirjoitus!
    Hompanssien nillittävät kommentit olivat myöskin viihdyttäviä.

    Comment by Lex — July 26, 2011 @ 1311679127

  15. Kiitos kirjoituksestasi. Aina tulee hyvä mieli kun lukee näitä.

    Hompanssien kanssa keskustelu tuntuu samalta kuin astuminen paskaan.

    Comment by S — July 26, 2011 @ 1311683939

  16. Tällaiset hihhulikirjoittajat ovat niin sinisilmäisiä, etteivät usko mamujen tekevän mitään pahaa. Tiesittekö, että ulkomaalaistaustaiset raiskaavat tai yrittävät raiskata Suomessa noin 10 000 naista vuodessa?

    Comment by PK — July 26, 2011 @ 1311692918

  17. Homma-foorumilaisten niputtaminen samaan hompanssi-muottiin on kyllä ihan perusteltua, sillä ko.”keskustelu”-foorumin moderaattorit poistavat nopeasti omaan nilkkaan osuvat yleistykset, mutta muista kansanryhmistä niitä saa kyllä viljellä foorumin “linjausten” mukaisesti. Siinä mielessä kyse ei ole siis avoimesta foorumista, eikä kyllä myöskään keskustelusta.

    Comment by Tikku — July 26, 2011 @ 1311694079

  18. Loistava kirjoitus! Mielestäni samalla tavalla kirjoittajan kanssa ajattelevien ihmisten pitäisi myös tehdä jotakin konkreettista. Perustin eilen facebookkiin ryhmän, jossa pyritään tähän.

    Liittykää! Valitettavasti fb:n uusissa ryhmissä ei ole mahdollisuutta vapaaseen liittymiseen, mutta kaikki kyllä varmasti hyväksytään mukaan, olen antanut riittävästi administraattorin oikeuksia nyt mukana oleville jsenille.

    En tavoittele samanmielisten hymistelyä vaan muutosta. Uskonkin siihen.

    Siis tänne ja tervetuloa ja pyytäkää kaverinne mukaan:

    http://www.facebook.com/groups/maahanmuuttokriittisyys

    Comment by Ilkka Palmu — July 26, 2011 @ 1311695692

  19. […] puute sairastuttaa miehenalun“ ja sai vastineeksi villin mediakeskustelun jossa Mikko Rautalahti erottui edukseen. Onhan se ihan tiedossa, että parisuhteet voivat vähän rauhoittaa nuoria vihaisia miehiä ja […]

    Pingback by Joukkomurhia, seksiä ja salaliittoja | Lilja Tamminen — July 26, 2011 @ 1311700341

  20. Nimimerkin PK takaa huutelija:

    Aika jännästi erilaisen tilaston saat, kun katsot vaikka täältä:

    http://www.stat.fi/til/polrik/2011/02/polrik_2011_02_2011-07-15_tau_001_fi.html

    Nyt se foliopipo pois päästä perkele.

    Comment by THe — July 26, 2011 @ 1311701860

  21. Nimimerkille THe:

    Luvut ovat kovin erilaisia, koska sinä viittaat poliisiin tietoon tulleisiin tapauksiin ja minä todellisiin. Tässä vielä lähteeni raiskausten määrään (46 000 kpl):

    http://www.optula.om.fi/uploads/711qqdnkm11zu9.pdf

    Helsingissä yli 40 % ja Espoossa 70 % raiskauksista on maahanmuuttajien tekemiä:

    http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/maahanmuuttajat_yliedustettuina_helsingin/

    Comment by PK — July 27, 2011 @ 1311757442

  22. ^Sinä yllä oleva nyt siis väität, että vuodessa raiskataan 46 000 naista? Ihan kiva mutta kun ikäluokan koko on noin 60 000 ja näistä noin puolet on naisia, niin väität, että jokainen nainen raiskataan noin 1,5 kertaa elämässään.

    Taitaa olla sinulle tuo tilastotiede aika vierasta. Samoin sisälukutaitoa olisi hyvä harjoitella lisää.
    Toisaalta tietysti tilastotieteestä saattaa olla vain pelkkää haittaa omalle maailmankatsomukselle.

    Comment by S — July 27, 2011 @ 1311778313

  23. ^En väitä noin, vaan totean lähteeseen viitaten, että 2,5 % naisista raiskataan joka vuosi. Seuraavana vuonna ne samat naiset voivat joutua taas uhriksi, joten todellakaan jokainen nainen ei tule raiskatuksi.

    PS. olen opettanut matematiikkaa yliopistossa, joten tilastotiedekin on tuttua. Tämä jääköön viimeiseksi kommentiksini tästä aiheestä.

    Comment by PK — July 27, 2011 @ 1311779717

  24. Nimimerkillle PK:

    Kukas nyt lukee kuin piru raamattua?

    Omasta lähteestäsi voidaan lukea mm.:

    Vuoden 2005 naisuhritutkimuksen mukaan seksuaaliseen kanssakäymiseen
    painostaminen, pakottaminen tai sen yritys viimeksi kuluneen vuoden aikana:

    1. Yritetty pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen
    – parisuhteen ulkopuolella 16 000
    – nykyisessä parisuhteessa 7 000
    – entisessä parisuhteessa 2 200

    2. Pakotettu seksuaaliseen kanssakäymiseen
    – parisuhteen ulkopuolella 7 600
    – nykyisessä parisuhteessa 6 500
    – entisessä parisuhteessa 1 800

    3. Pakotettu seksuaaliseen kanssakäymiseen, kun ei kyennyt puolustautumaan
    – parisuhteen ulkopuolella 18 000
    – nykyisessä parisuhteessa 7 600
    – entisessä parisuhteessa 1 300

    Kun nyt vaan on niin, että tuollaista perseilyä tapahtuu ihan tässä suomalaisessa äijäkulttuurissa, niin mitenkään ei voida tämän tilaston lukuja kertoa toisen linkkisi luvuilla.

    Comment by THe — July 28, 2011 @ 1311814605

  25. Paavo Arhinmäki vaatii vihapuhetta kuriin:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072614116027_uu.shtml

    Oi joi joi!

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194688959768/artikkeli/arhinmaki+osallistui+vihaiseen+puheeseen.html

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/arhinmaki-kutsui-serbialaisfaneja-murhaajiksi/art-1288336506782.html

    http://www.youtube.com/watch?v=PENkTqLxPBM&feature=player_detailpage#t=387s

    Comment by Pata kattilaa soimaa — July 28, 2011 @ 1311869909

  26. Tässä vielä hiukan tuosta Halla-Ahon ajatusmaailmasta:

    http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79160-vaistoliike-hallintovaliokunnassa

    Comment by PJ — July 28, 2011 @ 1311872006

  27. […] kirjoitettu toisaalla jo niin hyvin, että linkkaan tähän parhaimpia puheenvuoroja. Suorasanainen Mikko Rautalampi, hulluuden ja pahuuden eroa pohdiskeleva Eija-Riitta Korhola sekä hyvän analyysin tehnyt […]

    Pingback by Sanaisen arkun avaamisesta eli Norjan tapahtumien jälkeen « Virrassa — July 29, 2011 @ 1311980094

  28. Yksi asia mikä myös mietityttää on se kuinka monella näistä ääriryhmistä on aika harvinaisen misogynistinen maailmankatsomus — oli sitten Taliban, Hompanssit, Arjalainen Veljeskunta tai natsit.

    Comment by Skiriki — July 30, 2011 @ 1311990501

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.