herra k. tekee parhaansa

Mon Apr-30th-2007 // Filed under: Höpöhöpö

Kuten olen jo aiemminkin julkisesti tunnustanut, muutin pari kuukautta sitten samassa taloyhtiössä toiseen asuntoon. Jätin kuitenkin vanhan kämpän vinttikomeroon hiukan tavaroita, jotka tarkoitukseni oli siirtää pikapuoliin omaan vinttikomerooni — kun kyseessä on sama taloyhtiö, se ei ole ongelma eikä mikään.

Valitettavasti sain kuitenkin myöhemmin huomata, ettei uusi avaimeni käynytkään vanhaan vintin oveen, ja kaiken muun säädön ohessa se sitten jäi — ja kuinkas muutenkaan, unohdin tietenkin koko asian aivan täysin; vintillähän ei koskaan ole mitään sellaista tavaraa, jota ajattelisi silloin, kun sitä ei tarvitse, ja minähän en ole sitä tarvinnut.

No, tänään tästä asiasta tuli sitten kuitenkin muistutus, sillä asunnon omistaja lähestyi minua kirjeitse. “Kirjeitse” tarkoittaa tässä yhteydessä siis puoliksi repäistyn Helsingin veden kirjekuoren päälle kuulakärkikynällä kirjoitettua viestiä, joka sullottiin postiluukusta:

“JOS TAVARA F96 VINTILTÄ EI POISTU HETI HAETTANEE ULOSOTTOMIEHEN APUA! KUSTANNUKSELLANNE!”

Just. Äh. Vittu.

Mokahan on tietenkin minun, se on selvää. Itse kuitenkin saattaisin tällaisessa tilanteessa lähestyä sählännyttä osapuolta esimerkiksi puhelimitse, tekstiviestitse tai edes soittamalla sitä ovikelloa. Vitutti tietenkin, kun olin sössinyt. Paskempi juttu myös uudelle vuokralaiselle, jota tilanne varmasti myöskin harmitti merkittävästi, kun komeroon ei päässyt käsiksi. Ajattelin sitten ratkaista asian soittamalla tälle herra K:lle ja pyytämällä tapahtunutta anteeksi.

Se ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä herra K. oli hyvin aggressiivinen puhelimessa. Tietystä, mahdollisesti patologisesta periksiantamattomuudesta ja halusta lyödä aina ensin täysillä on nähty aiemminkin erinäisiä merkkejä, mutta tämä tuli silti yllätyksenä.

Esittelin itseni ja pyysin heti anteeksi tapahtunutta, ja myönsin, että tämä on toki minun virheeni, ja kerroin hoitavani kamat sieltä pois ensi tilassa — en nyt ihan tänään, kun on kerran vappuaatto ja kantoavun saaminen täysin mahdotonta, mutta heti keskiviikkona työväen juhlan laannuttua. Keskustelu käytiin suunnilleen seuraavasti — poistan tästä tarpeettoman jankkaamisen ja noin kaksi kolmasosaa herra K:n huutamisesta.

“Niin, kyllä tämä oli ihan rehellinen virhe. Pahoittelen tapahtunutta, toki minä olen tässä täysin syypää, mutta valitettavasti tosiaan unohdin koko asian. Olen kauhean pahoillani.”

“UNOHDITTE! Miten te voitte unohtaa tämän?!”

“No, en osaa sanoa, tässä on ollut melkoisesti kiireitä. Valitettavasti näin nyt kuitenkin kävi.”

“EN MINÄ OLE VASTUUSSA TEIDÄN MUISTISTANNE! MENKÄÄ HOITOLAAN!”

“Niin, tuota, asuuko asunnossa nyt joku?”

“SE EI KUULU TEILLE!”

“Niin, ajattelin vain, että valitettavasti en tosiaan pääsekään sinne vinttikomeroon omalla avaimellani, joten jonkun–”

“Soittakaa talonmiehelle! Hän liikkuu siellä pihalla kyllä! Olen nähnyt hänet siellä tänään!”

“No, täytynee tehdä niin.”

“SE ON TEIDÄN ONGELMANNE!”

“Onko tämä nyt ihan pakko hoitaa näin vihamielisesti? Siis myönnän kyllä, että minähän tässä olen virheen tehnyt, mutta–”

“Ei minua kiinnosta teidän selittelynne! HOITAKAA ASIA!”

“No, minusta nyt on vain naurettavaa, että ensimmäinen ratkaisu on soittaa ulosottomiehelle sen sijaan, että soitettaisiin minulle tai vaikka ovikelloani, kun koko tilanteen olisi voinut hoitaa asiallisesti ihan vain–”

“EI MINULLA OLE AIKAA SOITELLA KENELLEKÄÄN! MINULLA ON PAREMPAAKIN TEKEMISTÄ!” (Koska yhden vinttikomeron ulosottoprosessin läpi vieminenhän ottaa tunnetusti vähemmän aikaa kuin se, että soittaa asianomaiselle itselleen, sikäli kun asianomainen on yhteistyöhaluinen.)

Jatkoin siinä sitten asian setvimistä, mutta mies ei enää sanonutkaan mitään — taustaäänet kuitenkin kertoivat selvästi linjan olevan yhä auki. Tajusin parin kolmen lauseen kuluttua, että tämä sosiaalisten kykyjen supersankari yksinkertaisesti jätti puhelimen auki sen sijaan, että olisi painanut punaista luuria. Oikein aikuinen ihminen, pakko myöntää!

No, ampaisin sitten siitä päästyäni heti F-rappuun pyytämään vaivaa anteeksi uusilta asukkailta, koska hehän siinä kaikkein ikävimmässä välikädessä ovat. Arvasin, että sielläkin oltaisiin käärmeissään — kaikki ullakolle menevät kamat olisivat tietenkin jossain siinä eteisessä ärsyttävissä kasoissa — mutta toivoin, että siellä kuitenkin osattaisiin edes jonkinlaisia käytöstapoja ja ehkä jopa suhtauduttaisiin asiaan jotenkin järkevästi.

Ei osattu, eikä suhtauduttu.

Siellä kun ei vielä asu ketään — postiluukun väliin oli ängetty herra K:n käsialalla kirjoitettu lappu, jossa luki “EI MAINOKSIA”. Kukaan ei siis ole varsinaisesti joutunut kärsimään tästä kämmistäni, eikä kukaan ollut kuumotellut K:ta asian johdosta. Kaveri on vain ihan luonnostaan näin taitava asioimaan ihmisten kanssa ja elää maailmassa, jossa jyrkät uhkailukirjeet ovat aina parempi ratkaisu kuin minkäänlainen avoin viestintä. Minäkin olen eittämättä vittumainen ihminen ja osaan todistettavasti suuttua silmittömästi, mutta järjetön toisten ihmisten päälle huutaminen tilanteessa, jossa toinen yrittää hoitaa tilannetta asiallisesti ja ottaa heti alkuun vastuun tapahtuneesta on aivan älytöntä toimintaa.

Hieno mies. Kerrassaan upea.


4 Comments

  1. Aaaahhaahhaah!
    Toi on just parasta. Riitely on lystinpää kuin asioiden hoito. Sunkin kantsis siirtyä asiakaspalvelu hommiin, saa joka päivä taittaa peistä lihapäiden kanssa.

    Comment by Jaska — April 30, 2007 @ 1177946280

  2. Eittämättä hyvin houkutteleva ajatus!

    Comment by Mikki — April 30, 2007 @ 1177948717

  3. Hmm.

    Mä oon vähän tällainen vittumaisuuteen taipuvainen yksilö, jolla olis saattanut tulla mieleen ihan piruuttain ottaa se “ei mainoksia”-lappu mukaan siitä ovesta.

    Kiusa se on se pienikin kiusa.

    Comment by Janne — May 2, 2007 @ 1178097777

  4. Saattoi se tulla mieleen jollekulle muullekin.

    Comment by Mikki — May 2, 2007 @ 1178104684

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.