halleluja vaan teillekin

Mon Aug-7th-2006 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Nokia missio! Lahja, josta riittää. Nyt lafkan tiedotusväline Missiolehti on saatavilla myös pdf-muodossa verkosta (vaatii rekisteröitymisen).

Kyseessä on melkoinen julkaisu. Heti kannessa on mustavalkoinen kuva söötistä lapsesta, ja kannen iskussakin piisaa voimaa: “Anna on Taivaassa – Anna oli ensimmäinen lapsi, joka antoi elämänsä Jeesukselle Nokia Mission Helsingin illassa”. Ei siis suinkaan morbidia tai mitään!

Sisäsivuilla tässä Markku Koiviston — siis Nokia mission pääjehun itsensä — päätoimittamassa lehdessä kerrotaan tarkemmin, että valitettavan nuorena edesmennyt Anna Lieto oli poikkeuksellinen tapaus. Ensinnäkin Anna oli aivan ihana lapsi (mikä on tietenkin sikäli yllättävää, että useimpia auto-onnettomuudessa kuolleita yhdeksänvuotiaita tyttöjähän kritisoidaan rankasti, mutta ilmeisen poikkeuksellisesti Anna oli aivan mahtava lapsi). Toissa jouluna Anna oli muun muassa halunnut mennä isänsä kanssa naimisiin, ja tämän kunniaksi kotona järjestettiin sitten hääjuhlat, joiden aikana isä ja “morsian” panivat ykköset päälle ja tanssahtelivat häävalssia. Anna myös käännytti perhettään ahkerasti.

Mutta Anna oli muutenkin erityinen tapaus. Anna oli nähnyt Jumalan, kuten artikkelissa oleva, kerrassaan vahva todistus meille kiistattomasti osoittaa:

Kerrankin Anna oli istunut kodin portailla äidin pukiessa hänelle päälle, kun ykskaks Anna sanoi: ”Äiti, mä näin Jumalan. Sillä oli punaiset silmät ja niistä tulee tulen lieskat.” Annalle ei kukaan ollut lukenut Raamatusta Ilmestyskirjaa, jossa sanotaan, että Jeesuksella on tuliset silmät. Raamatun mukaan puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan.

Ja kun Annan kredentiaalit on näin aukottomasti vahvistettu, päästään varsinaiseen asiaan, eli siihen, mitä mieltä Anna on Koivistosta:

Myöhemmin Anna sattui kuulemaan radiosta Markun äänen ja sanoi: “Äiti, onko tuo Markku? Siinä on kuule tosi Jumalan mies.” Siitä eteenpäin Anna oli aivan tohkeissaan Markusta, aina kun käytiin tämän kokouksissa.

Henkilökohtaisesti olen valmis laittamaan päätoimittamaani lehteen kaikenlaista höpsöä paskaa, kuten päätoimittamaani lehteä lukeneet ovat varmasti huomanneetkin, mutta vedän henkilökohtaisen rajan siihen, että pistäisin kuolleen pikkutytön kehumaan itseäni. Mauttomuudellakin on rajansa — Koivistolla ilmeisesti ei.

Koiviston papinvirkahan pantiin hiljattain määräaikaiselle katkolle papille sopimattoman käytöksen vuoksi. Koiviston julistamistapaa luonnehditaan äärikarismaattiseksi, ja ehkä juuri tällaiset mauttomat Annan muiston hyväksikäytön kaltaiset tapaukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten Koivisto korostaa omaa rooliaan seuraajiensa keskuudessa. Kun Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli arvioi Koiviston menoa, juuri tällainen Nokia missiossa tapahtuva Koiviston esiin tuominen oli yksi asioista, joka nostettiin esiin:

Olennaista [Koiviston toiminnassa Nokian liikkeen johdossa] näyttää olevan se, että hän itse ja hänen kannattajansa pitävät häntä erityisellä tavalla voideltuna ja muista erotettuna Pyhän Hengen työvälineenä.

Tämä korostus ja käytäntö on ollut tyypillistä varsinkin uudelle, amerikkalaisperäiselle karismaattisuudelle. Se nostaa johtajiksi kaiken kritiikin ulko- ja yläpuolelle jääviä “Herran voideltuja”, joiden ympärille muodostuu vähitellen yhteisö, joka ei enää kuuntele eikä hyväksy muuta hengellistä auktoriteettia. Se, joka on saanut voitelun eli vahvan annoksen Pyhää Henkeä, voi jakaa sitä muille, ja samalla hän sitoo nämä muut omaan auktoriteettiinsa. Ne, jotka liikkeen sisällä rohkenevat auktoriteettia ääneen epäillä, erotetaan yhteydestä.

Lopulta jotkut kuitenkin ilmeisesti menettivät selkärankansa, sillä lopullisen lausunnon mukaan tämä ei olekaan mikään ongelma:

Tuomiokapituli ilmaisi tyytyväisyytensä sen suhteen, että Koivisto sanoutui selkeästi irti äärikarismaattisesta opetuksesta ja niin sanotuista lopun ajan Jumalan kenraaleista ja profeetoista ja kielsi kuuluvansa heihin. Samoin Koivisto sanoutui irti Nokia Missiossa ilmenneestä johtajakultista ja auktoriteettiasetelmasta, jossa johtaja korotetaan kritiikin yläpuolelle.

Niin varmasti sanoutuikin — jos virka on tulilinjalla, ja viran kadotessa koko organisaation pyörittäminen hankaloituu merkittävästi, ei ole mikään ihme, että Koivisto haluaa kovasti tehdä pesäeron itsensä ja tällaisen vahvan johtajamentaliteetin harjoittajien välille. Tässä kuitenkin nähdään selkeä ero sanojen ja tekojen välillä: juuri tämä tällaisesta ajattelumallista irtisanoutuminen on varmaankin syy sille, miksi Koiviston päätoimittamassa lehdessä lainataan sydäntäsärkevän hurskaiden ja sööttien kuolleiden lasten lausuntoja siitä, miten Koivisto on “tosi Jumalan mies”.

Arvaan, että valtaosa ihmisistä paskat nakkaa siitä, mitä joku huru-ukko jossain hommaa. Monet ovat varmasti sitäkin mieltä, että kun joku kerran on uskovainen, se tekee välittömästi kritiikille immuuniksi; uskon dissaaminen on perinteisesti jonkinasteinen tabu. Paitsi että pidän Koivistoa oikeasti vaarallisena siinä missä muitakin tällaisia “äärikarismaattisia” uskonnollisia hahmoja — muualla puhutaan suoraan henkilökulteista — enkä muutenkaan pidä uskonnollisuutta mitenkään erityisen ihailtavana piirteenä (etenkään silloin, kun sen parissa noudetaan vahvan julistushaluista “homot ja abortit pois ja ämmät pois työpaikoilta” -linjaa), minua sylettää myös se, että Koivisto yksinkertaisesti vie epäilemättä hyvää tarkoittavaa mutta valitettavan hyväuskoista laumaansa kuin pässiä narusta. Mikä tahansa järjestö, jossa ihmiset uhraavat sokeasti elämänsä aatteen alttarille on mielestäni epäilyttävä.

Käsitykseni herkkäuskoisten hölmöjen hyväksikäytöstä vahvistuu hyvin lehdykkää selaillessa, sillä lehdessä olevasta kupongista selviää, ettei Nokia mission tukeminen ole mitään halpaa huvia — ei ainakaan, jos sen haluaa tehdä oikein. Lehdessä kun on mukana on hauska irti leikattava valtakirja, jonka täyttämällä ja pankkiin viemällä voi järjestää kätevän suoraveloituksen Nokia mission tilille! Ensimmäinen raksi ruutuun -periaatteella valittava kuukausittainen summa on hulppeat 300 euroa. (Postimaksut jäävät luonnollisesti lähettäjän kontolle.) Halvempiakin vaihtoehtoja löytyy, mutta on selvä, mistä lähdetään liikkeelle. Missään ei sanota selkeästi, mihin rahat oikeasti käytetään; ensin puhutaan “säännöllisestä toiminnasta kolmella paikkakunnalla”, sitten taas lähetys- ja avustustyöstä.

Ja lähetystyöstä puheen ollen, läpyskän lopussa puhutaan kestoinhokistani, Äiti “tänä päivänä suurin uhka rauhalle on abortti” Teresasta, jota lehdessä kehutaan hurjasti ja jonka työtä Nokia missio antaa ymmärtää jatkavansa. Äiti Teresalla on valitettavan hyvä maine, mutta ottaen huomioon, että hän itse teki selväksi, että piti köyhien ja sairaiden kärsimystä hienona asiana eikä ollut kiinnostunut näiden parantamisesta vaan pelastamisesta, otti vastaan hurjat määrät rahalahjoituksia ja käytti ne potilaiden parantamisen ja kärsimysten helpottamisen sijasta lähetystyöhön, rutiininomaisesti liioitteli “auttamiensa” ihmisten määrää ja pisteenä iin päällä kävi itse kalliissa ulkomaiden klinikoissa hoidattamassa vaivojaan sen sijaan, että olisi kärsinyt potilaidensa tavoin, en varsinaisesti pidä tätä hyvänä asiana. Äiti Teresa itse kutsui köyhille pystyttämiään parakinomaisia mökkejä “kuolemisen taloiksi”, joissa ei parannettu ketään — sinne tultiin kuolemaan. Hauskana bonarina Äiti Teresa vielä kastoi kuolevia ihmisiä kristityiksi näiden ollessa tajuttomina tai muuten täysin pihalla!

Äiti Teresa ei kuitenkaan turhaan hillunut pelkästään joidenkin epämääräisten kuolevien ulkomaalaisten parissa, vaan viihtyi myös valokeilassa. Hän oli hyvää pataa muun muassa Haitin sikadiktaattori Jean-Claude “Baby Doc” Duvalierin ja yli 252 miljoonaa taalaa pöllineen amerikkalaisen Charles Keatingin kanssa. Jälkimmäinen lahjoitti Äiti Teresalle 1,25 miljoonaa dollaria, joka puolestaan kirjoitti tuomarille “älä hei viitti olla kauheen ilkee Chuckille” -kirjeen. Vahva moraalinen selkäranka kantaa siis hyvin! Se nähtiin siinäkin, että kun syyttäjä kirjoitti Äiti Teresalle, että rahat ovat varastettuja ja ne pitäisi saada takaisin, tantta ei vaivautunut edes vastaamaan. Avioeroa kaikissa muodoissaan muuten kiihkeästi vastustava Terttu-mamma teki hiukan yllättäen selväksi, että Prinsessa Dianan avioero oli hieno juttu, kun liitto ei kerran toiminut — prinsessoihin pätevät siis ihan eri säännöt kuin köyhiin rättipäihin ja muuhun roskaväkeen. Kai nyt prinsessoihin, jos kerran fanaattisiin nunniinkin…

Nyttemmin pyhimykseksi matkalla olevan Äiti Teresan henkilökultti voi vieläkin hyvin ja paksusti, ja valtaosa ihmisistä uskoo vieläkin, että ryppyinen hymynaama oli niin julmetun kiltti, hellä ja pyyteetön, että oksat pois. Joopa joo.

Hyvän esikuvan valitsitte, jätkät. Kyllähän se ironia maistuu ihan muikealta.


1 Comment

  1. Ei sattana. Ja minä kun luulin sentään Etelä-Suomen olevan herännäisistä ja muista hihhuleista suht vapaata aluetta. Tyyppien sivustosta tulee oikeasti aika paha mieli. Perhana että tekee mieli mennä käristämään piplioita hautuumaalle, mutta sehän vaan edistäisi näiden nutipäiden asiaa…

    Comment by Tiina — August 8, 2006 @ 1155080270

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.