en minäkään sinne lähtisi

Tue Sep-27th-2011 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Kuinka moni lukija olisi valmis potkimaan tämänhetkisen elämänsä romukoppaan ja aloittamaan uudelleen satojen kilometrien päässä nykyisestä kodista? Vielä oleellisemmin: kuinka moni arvostaisi sitä, että työnantaja äkkiä ilmoittaisi, että sori, nyt sun pitää jättää nykyiset kuviosi ja mennä muualle, hop hop? Veikkaan, että etenkin perheellisten parissa tällaiseen ajatukseen suhtaudutaan hyvin nihkeästi.

Alueellistaminen on kuitenkin asia, jota valtio ajaa ahkerasti. Helsingin Sanomat kertoo tähän liittyvistä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean työvoimaongelmista:

Tämän vuoden alusta Helsingistä Kuopioon muuttonsa aloittanut Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ei saa kaikkia tarvitsemiaan työntekijöitä.

Kuopion toimipisteeseen on muuttanut kymmenisen työntekijää, joista vain kolme on luottamusmies Tuomo Lapveteläisen mukaan entisen Lääkelaitoksen työntekijöitä. Valtaosa toimipisteen 38 työntekijästä on rekrytoitu Kuopiosta.

Ensi vuonna on edessä kriittinen hetki, sillä Kuopioon pitäisi siirtyä pitkän työkokemuksen omaavia asiantuntijoita, kuten lääkkeiden myyntilupien käsittelijöitä.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mukaan tilanne on huolestuttava.

Muuttohaluttomuuden takia irtisanomisuhan alla on yli 80 virkamiestä. Risikon mukaan heidän irtisanomisensa voisivat vaarantaa lääketurvallisuutta.

Eli Fimea on tilanteessa, jossa sen täytyy antaa kenkää 80 työntekijälle siksi, etteivät he halua muuttaa Kuopioon. Asiantuntijaorganisaatiossa on vaikea kuvitella paljon pahempaa kriisiä — jos nämä tyypit eivät ole töissä, arvaan, että Fimea tuskin tekee yhtikäs mitään, hyvä jos saadaan edes taukohuoneessa kahvit keitettyä.

Tätä lukiessa on pakko ihmetellä, että mitä tässä oikein odotettiin tapahtuvan? Että jengi intoa puhkuen muuttaa toiseen kaupunkiin? Näkisin, että tämä on hyvin tyypillinen esimerkki siitä, miksi alueellistaminen on käytännössä aika päätön idea: kuka muka haluaa kesken kaiken poimia koko elämänsä ja siirtää sen johonkin toiseen osaan maata vain siksi, että joku muu jossain muualla on päättänyt, että näin tehdään?

Totta kai tällainen tilanne voi tulla eteen muutenkin, mutta on kerrassaan merkittävä ero sen välillä, että työnantaja päättää esimerkiksi taloudellisista tai tuotannollisista syistä siirtyä toiselle paikkakunnalle, ja sen välillä, että valtio yrittää ratkaista työvoimaongelmiaan siirtämällä säännönmukaisesti laitoksiaan ja toimintojaan jonnekin hevonvittuun. Suoraan sanoen en kykene näkemään tällaista tempausta minään muuna kuin perseilynä: ymmärrän hyvin, miksi tätä pidetään tarpeellisena, mutta jos olisin itse tällaisessa tilanteessa, se tuntuisi sietämättömän epäreilulta. Jos ainoat tarjolla olevat vaihtoehdot ovat irtisanotuksi tuleminen tai koko oman elämän sotkeminen, se kuulostaa lähinnä jonkinlaiselta kiristyksen ja vittuilun välimuodolta.

Jos yritän täysin ulkopuolisena samaistua Fimean työntekijöiden tilanteeseen, huomaan, että suhtautumiseni Kuopioon muuttamiseen on täysin penseä. Minä pidän kalakukosta ja lupsakkuus on hauskaa, mutta sori, se ei nyt vaan riitä. En ole ihan varma, minkälaista liksaa minulle pitäisi maksaa siitä hyvästä, että olisin valmis muuttamaan ~350 kilometrin päähän kotipaikkakunnaltani (junalla matka taittuu mukavasti 4,5 tunnissa!), jossa ovat suunnilleen kaikki ystäväni ja tukiverkostoni. Epäilen, ettei työnantaja olisi kovin halukas tekemään minulle sellaista tarjousta, jonka kokisin kompensoivan elämääni muuton johdosta tulevia mittavia mullistuksia. (Jutussa ei mainita, mistä Kuopioon muuttavat ovat tulossa, joten aion olettaa, että he tulevat Helsingistä. Toisaalta Fimealla on toimipisteitä myös Turussa (~400 km) ja Oulussa (~260 km), joten mene ja tiedä; joka tapauksessa on päivänselvää, että senhetkisten sosiaalisisten suhteiden ylläpitämisestä tulisi kertaheitolla hyvin haastavaa.)

Eikä minulla edes ole lapsia, joiden repiminen irti yhdestä paikasta ja istuttaminen uudelle paikkakunnalle ei ole ihan triviaali tempaus. Alaikäiset eivät saa päättää, se on totta, mutta kuka tahansa, joka kuvittelee, että esimerkiksi teini-ikäisten kanssa ei joudu yhtään neuvottelemaan tällaisista asioista voi huvikseen kokeilla, kuinka paljon yhteistä hauskaa on luvassa, jos menee siihen tilanteeseen hitleri tanassa. Ja jos sattuisi olemaan lapsia, usein samassa paketissa tulee myös puoliso, jonka kanssa pitäisi yrittää setviä, haluaako hänkin muuttaa Savoon, ja jos ei halua, mitäs vittua sitten tehdään? Se ei ole niin hankala päätös, kun ollaan parikymppisiä ja maailma on vielä täynnä rempseitä ja hauskoja yllätyksiä, mutta sitten kun ollaan vakiinnuttu ja on koko joukko lasten, lainojen, harrastusten ja elämisen kaltaisia kiintopisteitä, muuttaminen kokonaan toiselle paikkakunnalle on täysin eri asia kuin se, että muutetaan kätsysti Helsingistä Espooseen tai toisin päin. Ja yllättäen kun kyse on asiantuntijaduuneista, kyseiset työntekijät tuppaavat olemaan nuorien ja vapaiden kloppien sijasta keski-ikäisiä ja vakiintuneen elämäntilanteen saavuttaneita.

Alueellistamishankkeiden isoin ongelma lieneekin se, että tyypillisesti juurikin tämä asiantuntijuus nousee avainkysymykseksi, kuten tässäkin tapauksessa — puhutaan siis sellaisista tehtävistä, joita ei voi suorittaa ilman tiettyä koulutusta, työkokemusta ja/tai perehtyneisyyttä. Niihin ei voida repiä pystymetsästä tekijöitä millään parin kuukauden perehdytyksellä… eikä vähiten siksi, ettei alueellistamisen jälkeen ole edes niitä perehdyttäjiä! Jos halutaan yleisluontoisia toimistotyöntekijöitä, vahtimestareita tai muita perustyyppejä, niitä löytyy varmasti paikasta kuin paikasta, mutta arvaan, että Fimea ei kykene saavuttamaan tavoitteitaan ilman osaamista, eikä sitä välttämättä ole saatavissa edes rahalla, sikäli kun niiden budjetissa nyt ylipäätänsä olisi merkittävästi jonkinlaista porkkanarahaa ihmisten motivointia varten… ja sitä tuskin tuskin on.

En tiedä, mitä kaikkea Fimean meininkeihin oikeasti kuuluu, mutta tuskin olen täysin hakoteillä jos esitän sellaisen arvauksen, että Fimean tehtävien suorittamiseen vaadittavaa osaamista löytyy pääasiallisesti Fimeasta… eikä se osaaminen halua olla Kuopiossa, koska tosielämässä se osaaminen ei ole mikään käyttöhyödyke, jota voidaan siirrellä ympäriinsä rekalla. Osaaminen koostuu ihmisistä, joiden elämään ja päätöksiin vaikuttavat aivan muut tekijät kuin ne, joiden perusteella alueellistamisideointia tehdään. (Tämä on epäreilu kysymys, enkä teeskentele, että se sinänsä todistaisi mitään, mutta kysyn sen silti: kuinka moni alueellistamista ajavista tahoista olisi valmis — tai edes kykenevä — äkkiä muuttamaan toiseen kaupunkiin? Veikkaan, että useimmilla olisi hyvät perusteet siihen, miksi se ei käy, joista vähäisin ei varmasti suinkaan olisi “en halua”.)

Ja selkeyden vuoksi: en yritä itkeä, että maalla on kurjaa ja vain Helsingissä on oikeaa elämää tai jotain muuta tunkkaista ja tyhmää. Nyt on kuitenkin niin, että aika harva ihminen suhtautuu suopeasti ajatukseen siitä, että äkkiä pitääkin irrottaa koko elämä yhdestä paikasta ja siirtää se toisaalle. Tällaiset päätökset eivät tietenkään ole tavattomia, mutta on vissi ero sen välillä, onko kyseessä oma idea, vai jonkun ulkopuolisen tahon järjestämä kuvio, johon pitää alistua.


11 Comments

  1. Toisinkin päin varmaan pätee: en usko, että jonkun Kuopiossa sijaitsevan laitoksen työntekijät ihan riemuista hihkuen muuttaisivat Helsinkiin päin, jos joskus tällainen muutos tapahtuisi.

    Tuosta uutisesta ja loppukommentista “Näin ei voi päästää käymään. Alueellistamispäätöstä ei pureta, mutta on ratkaistava, miten toiminta varmistetaan niin, että pääpaikka on Kuopiossa” tulee kyllä mieleen se, että mahdollisesti sitten ne asiantuntijat ovat Helsingissä ja muu laitos sitten Kuopiossa. Hyvin jollekulle voi tulla idea siirtää esimerkiksi sihteerit ja johtajat sinne Kuopioon.

    Ei, ei sekään minusta kuulosta millään lailla hyvältä idealta. Itse joskus olin työpaikassa, jossa meinattiin siirtää kyseisen toimipisteen sihteeri Kirkkonummelta Espooseen, eikä sekään ollut kenestäkään hyvä vaihtoehto, paitsi jostain päättäjästä, joka ei ymmärtänyt, että sihteerin olisi ehkä hyvä olla lähellä muita työtovereitaan. (Meidän sihteeri siellä teki todella paljon ja hyvää työtä, säästi muiden aikaa runsaasti.)

    Comment by Mikko Parviainen — September 27, 2011 @ 1317114815

  2. Mä olen varmaan paatumaton vassari, mutta mä en *käsitä* kuinka tällaisia päätöksiä voidaan tehdä kysymättä niiltä joita asia koskee. Ei siis niin, että mitään ei sais koskaan siirtää / lakkauttaa / muuttaa jos työntekijät on sitä vastaan (joskus on pakko), mutta edes niin, että tällainen “no ei me lähetä Kuopioon, sori” ei tulisi muka *yllätyksenä*. Varmasti ne kriittiset työntekijät olisi osanneet jo päätöstä tehdessä kertoa, että tää ei tule onnistumaan, jos jotakuta olisi kiinnostanut.

    Comment by Janka — September 27, 2011 @ 1317115082

  3. Onhan työntekijöiltä *kysytty*. Henkilöstön kielteinen suhtautuminen alueellistamiseen oli selvillä prosessin joka vaiheessa. Työntekijöitä ei vaan alueellistamishankkeissa *kuunnella*. Valtiontalouden tarkastusviraston tai VM:n sivuilta varmaan löytyy se taannoin raportti alueellistamisen tuloksista, joka oli aika surkuhupaisaa luettavaa.

    Comment by hakkis — September 27, 2011 @ 1317115974

  4. Jälleen kerran voin vain nyökytellä tekstillesi. Valtion hajasijoitusohjelma on täysin käsittämätön poliittisen pelin tuotos. Näin karkeasti mun käsitykseni asiasta on se, että kyseessä on kepun kumarrus maakuntien äänestäjilleen ja samaan aikaan perseen näyttö valtionhallinnon toiminnan tehostamiselle ja ylipäätään minkäänlaiselle maalaisjärjelle.

    Mä olen yhtä hajasijoitusprojektia katsellut suht läheltä ja kaikkein järjettömin juttu siinä oli se, että riittävän poliittisen tuen saamiseksi myös kepun ulkopuolelta oli jouduttu lupaamaan, että Helsingin päässä pois siirtyvän yksikön työntekijöistä yhtään ei irtisanota vaan heille etsitään tarvittaessa jokin muu homma vähintään samalla palkalla ja samoilla eduilla. Kuten arvata saattaa oli lopputulemana se, että vain pieni murto-osa työntekijöistä halusi lähteä toiminnan perässä vaikka siirtomatka huomattavasti pienempi kuin tuossa Fimean tapauksessa. Ja näin kätevästi saatiin paisutettua valtion työntekijämäärää taas vähän kun uudelle paikkakunnalle piti etsiä uudet tekijät ja vanhat jäivät kotiseudulleen ja edelleen valtion palvelukseen tekemään jotain suurelta osin tarpeetonta ja keksimällä keksittyä. Niin järjetön sätös on kyllä kyseessä ettei voi muuta sanoa kuin että Neuvostoliitto ei ole kuollut vaan elää ja voi hyvin, nyt vain rajan tällä puolella.

    Tämä ei suoraan liity asiaan, mutta toisaalta täältä periferiasta katsellen vaikuttaa vähän siltä että muuton suunta vaikuttaa myös metelin ja vastustuksen määrään. Kun valtion instanssien hommia keskitetään pääkaupungin suuntaan ja annetaan saman tyyppisiä ota tai jätä -tarjouksia siellä täällä maakunnissa oleville työntekijöille niin homma sivuutetaan valtakunnan mediassa pikkuotsikoilla. Mutta silloin kun esitetään että jonkun pitäisi muuttaa Hesasta muualle Suomeen työn perässä niin parku on paljon suurempi. Ja kuitenkin jos mietitään sen yksittäisen työntekijän kannalta, niin pkseudulla on ainakin vaihtoehtoja runsain mitoin jos työpaikka karkaa alta, muualla paikasta riippuen paljon vähemmän.

    Mutta hajasijoitushimmelin voisi kyllä puolestani kuopata ja siirtää tähän mennessä muualle revitytkin toiminnot takaisin alkuperäisille sijoilleen.

    Comment by Jokivaris — September 27, 2011 @ 1317116392

  5. Olen kanssasi 100 % samaa mieltä! Olen jokaisen Fimeaan ja alueellistamiseen liittyvän uutisen kohdalla pohtinut itsekin ihan samoja asioita. Ja kyllähän se tiedettiin jo heti alusta asti, ennen kuin mitään varsinaista päätöstä siirrosta edes tehtiin, että tyypit eivät halua kerta kaikkiaan muuttaa. Miksi siis päätös tehtiin? Ministeriössä yms. tietysti ajateltiin, että siirtoa vastustetaan vain vastustamisen takia, vaikka kyllähän sen jo silloin näki, että ihmisillä on ihan oikeat syyt vastustaa siirtoa.

    Comment by MikaelS — September 27, 2011 @ 1317120453

  6. Jälleen kerran, painavaa asiaa. Multa on työkkärissä (!) pariin kertaan kysytty, että olenko harkinnut työn perässä muuttamista (kaupunki: yksi Suomen suurimpia työttömyysrysiä), mutta onneksi vielä tässä vaiheessa jyrkkä ei on tyssännyt moiset ideat. Minulla ei ole mukuloita, mutta kaikki ystävät ovat tällä paikkakunnalla, puhumattakaan puolison perheestä. Pääkaupunkiseutu ahdistaa, joten vaikka siellä onkin oman alani työtä, en sinne haluaisi mennä.

    Comment by Skiriki — September 27, 2011 @ 1317143140

  7. Joo, nää on hankalia asioita. Ja kuten sanottu, joskus ihmisten täytyy tehdä vaikeita päätöksiä ja yksinkertaisesti vaan muuttaa toiselle paikkakunnalle, ei se ole sinänsä tavatonta, mutta se ei ole mikään pikku päätös, eikä se varsinkaan ole sellainen päätös, jonka valtion pitäisi tehdä kansalaisen puolesta.

    Ja Pare, totta kai se toimii myös toisin päin! Kuten sanottu, ongelma ei ole se, että Kuopio on perseestä, vaan se, että Kuopio on kaukana. Kyse on etäisyydestä.

    Comment by Mikki — September 27, 2011 @ 1317146734

  8. “Kuinka moni lukija olisi valmis potkimaan tämänhetkisen elämänsä romukoppaan ja aloittamaan uudelleen satojen kilometrien päässä nykyisestä kodista?”

    Tehty. Työn perässä. Jouduin Helsinkiin, kaupunkiin jonne halusin kaikista Suomen kaupungeista vähiten. Se oli se tai työttömyys. Ja koska kaikki on keskittynyt pääkaupunkiseudulle.

    PRKL

    Comment by FF — September 27, 2011 @ 1317157845

  9. Niin, kuten sanottu, näin voi joutua tekemään. Jätit kuitenkin lainauksestasi pois sen “vielä oleellisemmin” -osan, joka oli varsinaisen pointin kannalta suhteellisen, no, oleellinen. Sinulla oli varmasti paska tilanne, mutta se ei ollut sama tilanne.

    Comment by Mikki — September 27, 2011 @ 1317165926

  10. Muistuu mieleen kuningasajatus siirtää poliisin tietohallintokeskus Vantaalta Rovaniemelle. Sitten ihmeteltiin, kun it-väki ei innostunut muutosta toiselle puolelle Suomea ja napapiirillä ei ollutkaan tarpeeksi toimettomia alan ihmisiä odottamassa hommia. Kummallista.

    Comment by punster — September 28, 2011 @ 1317222904

  11. Tää alueellistamistouhu on kyllä ollut näitä mun lemppari-päätä seinään-aiheita, vaikkei sinänsä ole meikäläiseen koskenut koskaan. Juttelin jonkin aikaa sitten Poliisin tietoteknisen keskuksen (tietohallintokeskus?) siirrosta Rovaniemelle erään nykyisinkin Poliisissa vaikuttavan kanssa, ja siellä avoimesti todettiin, että 8 vuotta (tjsp) siirron jälkeen ei menetettyä osaamista oltu saatu likimainkaan korjattu. Muistelisin että työntekijöistä 5 suostui muuttamaan duuninsa mukana. Eli siis, alle 5 prosenttia.

    Juttelin yhden Fimean työntekijän kanssa noin vuosi sitten eräillä syntymäpäivillä. Muutosta oli päätetty, ja ko. lääkäri sanoi ettei tiedä ketään joka muuttaisi laitoksen mukana. Lääkealalla olisi heille töitä yllin kyllin, mutta ihmetteli mistä korvaavia asiantuntijoita luultiin löytyvän. Laitoksen eri prosessit ovat varsin erikoistuneiden asiantuntijoiden hommia, ja käytännössä ainoa tapa oppia ne on kokeneen asiantuntijan avulla työtä tehdessä.

    Mistä näitä päätöksiä sitten tulee? Lehmänkaupoistahan niitä tulee. Ja taustalla on varmaan niitä aikansa ohi eläneiden ajatuksia, jotka muistelevat 70-80 luvulla ihmisten paljonkin muuttaneen perheen isännän töiden perässä pitkin Suomea. Maailma on kuitenkin aika erilainen nykyään; voipi olla, että mies ei olekaan se pääasiallinen ansaitsija. Tai että on muitakin vaihtoehtoja. Tai että ehkä se työ ei enää tunnukaan elämän tärkeimmältä asialta. Kun useimmat eivät nykyään muutenkaan sitoudu yhden yhtiön palvelukseen koko iäkseen muutenkaan, miksi ihmeessä ne eivät päästäisi irti sellaisesta, joka työajan lisäksi käytännössä sanelee myös vapaa-ajan sisältöää vaatimalla muuttoa toiseen päähän valtakuntaa?

    Päätöksiä ei tietenkään voida perua, koska se tarkoittaisi että pitäisi myöntää että on tehty virhe. Ja se jos mikä on täysin mahdotonta.

    Comment by Janne — September 30, 2011 @ 1317377212

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.