ateisti, tuo yhteiskunnan syöpä

Mon Sep-29th-2008 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Ei niin, että odottaisin kansanedustaja Päivi Räsäseltä mitään hirveän fiksuja lausuntoja, mutta silti on hiukan yllättävää, että Räsänen paljastaa näin selkokielisesti, mistä tämä kaikki ahdistus, tuska ja kuolemanvietti johtuu:

Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas – siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle.

Siis syynä hiljattaisiin koulusurmiin on ateismi? Niinpä tietenkin! Kuulostaa aika aukottoman loogiselta, että koko ikänsä kiusattu ja ahdistunut, selvästi henkisesti epävakaa ihminen menee ja tappaa joukon ihmisiä etupäässä siksi, ettei suostu uskomaan, että jossain on kaikkivoipa, hauska ja rakastava supersetä, joka pitää kaikista huolta ja tahtoo kaikille hyvää. Kaikki muut asiaan mahdollisesti vaikuttavat tekijät ovat luultavasti vain sattumaa, kristinuskon puutehan siinä takana tietenkin on.

Hei, Päivi, sinä kun olet perehtynyt asiaan, osaisitko kertoa, miksi se kaikkivoipa, hauska ja rakastava supersetä antaa tuhansien ja taas tuhansien afrikkalaisten lasten kuolla AIDSiin, tai antaa tsunamin tappaa yli 200 000 ihmistä — noin niin kuin esimerkiksi? Eivätkö ne olleetkaan Jumalalle rakkaita? Vai olivatko ne Jumalalle rakkaita vain silleen periaatetasolla, vähän niin kuin sinä periaatteessa rakastat lähimmäistäsi, mutta käytännössä olet sitä mieltä, että mitään hedelmöityshoitoja ei nyt ainakaan ruveta millekään lesboille antamaan?


14 Comments

  1. Jos tuota Räsäs-sitaattia lukee kirjaimellisesti niin hän vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että ateisti ei voi tuntea lähimmäisenrakkautta. Aikamoista.

    Comment by Leena — September 30, 2008 @ 1222770640

  2. Jumala tuntuisi olevan, insinööri Jaatisen tapaan, vittumainen mies jos aihetta annetaan. Ja meidänhän on vaikea ennakoida mikä kaikkivoipaa jumalolentoa ärsyttää :-)

    Comment by Scully — September 30, 2008 @ 1222771407

  3. En voi lakata ihmettelemästä näitä kristitykseiksi itseään kutsuvia ihmisiä.

    Comment by inkvisiittori — September 30, 2008 @ 1222771670

  4. Olet muuten, Mikki, hyvin otsikoinut tämän artikkelin, koska onhan jo moneen kertaan osoitettu kaiken pahan johtuvan ensisijaisesti juuri ateismista, kaikkien muiden syiden ollessa sekundaarisia tälle ultimaattiselle pahalle. Muistan esim. taannoisen artikkelin paavista :-)

    Comment by Scully — September 30, 2008 @ 1222787936

  5. Päivi voisi myös kertoa meille, miksi työpaikkakiusaaminen on seurakunnissa niin yleistä. Siinä se on kristillinen lähimmäisenrakkaus oikein kukassaan!

    Comment by Anna — October 1, 2008 @ 1222824666

  6. Sehän on tietenkin vain poikkeus, Anna. Yksinkertainen kaavahan on, että aina kun tapahtuu jotain hyvää, se on Jumalan ansiota, mutta aina kun tapahtuu jotain pahaa, se on sattumaa, tai ihmisten syntien aiheuttamaa. Kätsyä!

    Comment by Mikki — October 1, 2008 @ 1222827865

  7. Äh. Räsäsen kommentti on ällistyttävän pöhkö, mutta eikö tuo merkinnän viimeinen kappale nyt matele ihan saman riman alta? Vai onko vaan pakko trollata, koska toi aloitti?

    Comment by Susi — October 1, 2008 @ 1222875220

  8. En minä mitään trollaa, se on Räsäsen julkisesti ilmaisema kanta.

    Comment by Mikki — October 1, 2008 @ 1222879018

  9. En minäkään kappaleen asiasisältöä kyseenalaistanut, vaan tarvetta juosta Räsäsen perässä uskontopuuta haukkumaan.

    Ai niin. Hupaisa ajankulu? :)

    Comment by Susi — October 2, 2008 @ 1222950044

  10. Heh. En tyypillisesti hirveästi arvosta sellaista “jos ei kelpaa, lue jotain muuta” -menoa, mutta siitä huolimatta: jos ei halua lukea uskontojen lyttäämistä, sitten ei ehkä ihan oikeesti kande tulla tänne. =)

    Comment by Mikki — October 2, 2008 @ 1222950356

  11. Muistatko, Mikki, kun ajoimme joskus Trantex-päivinä Olarin “katedraalin” ohitse, ja osuvasti kutsuit sitä piruntorjuntabunkkeriksi? Kyseinen termi on siitä lähtien jäänyt aktiiviseen sanavarastooni :-)

    Comment by Scully — October 3, 2008 @ 1223035142

  12. En. Mutta se kuulosta joltain, mitä saattaisin sanoa. =)

    Comment by Mikki — October 3, 2008 @ 1223035406

  13. Piruntorjuntabunkkerihan on ollut aika yleinen termi sellaisille häkellyttävän rumille ylimoderneille betonipalvomoille joita turauteltiin sinne tänne 80-luvulla.

    Comment by Janos — October 4, 2008 @ 1223123949

  14. Tervehdys,

    Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #40 jaksoon. Olen antanutkaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.

    Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
    http://blogit.yle.fi/node/2339

    Comment by henrik — October 5, 2008 @ 1223238486

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.