antakaa ny

Tue Nov-7th-2006 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen on sitä mieltä, että puolustusvoimien pitäisi saada lisää rahaa. Tämä on sikäli kerrassaan häkellyttävä kanta, että perinteisesti ottaenhan puolustusministerien mielestä puolustusvoimilla on aivan liikaa rahaa! Joka tapauksessa Helsingin Sanomat kirjoittaa aiheesta seuraavasti:

Maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina puhunut Kääriäinen kutsui esittämäänsä lisärahoitusta “eräänlaiseksi puolustusta tukevaksi yhteiskuntarahaksi”. Hän muistutti, että maamiinojen korvaamiseenkin löytyi kehysten päälle 200 miljoonan euron lisärahoitus, kun asia koettiin tärkeäksi.

Tiedä sitten, onko tämä viimeinen virke Hesarin vai Kääriäisen painotus, mutta argumenttina tämä on täysin absurdi. Ettäkö johonkin löytyi lisää rahaa, kun asia koettiin tärkeäksi? Jopas sattui! Yhtä vahvan logiikan mukaan jokainen meistä voisi vaikkapa kävellä duunissa esimiehensä luokse, vaatia lisää liksaa ja perustella vaatimustaan sillä, että palkankorotuksia on joskus annettu. Siis mitä helvettiä? Sen sijaan, että Kääriäinen siis perustelisi, miksi normaalibudjetti ei riitä, hän vain huomauttaa, että eräs toinen tapaus koettiin niin tärkeäksi, että ekstrarahaa lohkesi ihan kivasti, ja jos kerran hilloa irtosi silloin, kai sitä nyt irtoaa tälläkin kertaa. Antakaa nyt, hitto! Pliis hei pliis!

Kaikin puolin mahtavaa.


1 Comment

  1. Minusta kuulostaa vähän myös siltä, että käärme-Kääriäinen yrittää löytää tavan olla samalla sekä natovastainen että kannattaa Natoa “jos nyt tuota lisärahaa ei saada”. Eli viedä (varmaan perinteisemmät keskustalaiset) ei prkl Natolle -äänet sekä uudistusmielisemmät (ja oikeistolaisemmat) “Nato on järkiratkaisu” -äänet. Klassista kepulaista ketkuilua, katsoo mistä kulmasta katsoo. Todellista kaunopuheisuuden taidetta suorastaan.

    Comment by wanmansou — November 7, 2006 @ 1162893910

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.