ämpäriin ei kuulemma huku

Sun Jul-31st-2005 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Tässä flunssan kourissa painiessani olen pohtinut huumeita. Itse olen tunnetusti kontrollifriikki ja ns. lasiin sylkijä, enkä edes vedä Buranaa, ellei ole ihan pakko, saati sitten viinaksia tai muita mömmöjä. Kun olo on näin kehno, käsi kuitenkin kurottuu suosiolla kohti Finrexiniä. Se on sitä henkilökohtaista kasvua; oli aika, jolloin sekin ahdisti liikaa. Nytkin se vituttaa, mutta kun sattuu tarpeeksi, se on pienempi paha. Tämän mielentilan saavuttaminen ei ole ollut niin yksinkertaista kuin asiaan vihkiytymätön voisi kuvitella.

Eipä silti, jos teen omat asiani hankalamman kautta, niin tekee muukin maailma. Tästä pääsenkin sujuvan aasinsillan kautta asiaan, josta on pitänyt narisemani jo jonkin aikaa — suomalaiseen(kin) huumepolitiikkaan, joka on täysin järjetöntä, sillä se perustuu tunnepohjaisiin reaktioihin, tietämättömyyteen, pelkoon ja kaksinaamaisuuteen.

Kaiken maailman jeesustelijat jaksavat keuhkota siitä, kuinka kamalaa ruohon polttaminen on ja kuinka tappavia kaikki nämä aineet ovat, ja painuvat sitten kotiin juomaan saunakaljaa tai kiskomaan kavereiden kanssa hienostuneet punaviinipohjaiset kulttuurikännit näkemättä asiassa mitään ristiriitaa. Teekkarien jokavappuinen örvellys on jo kunnioitettu instituutio, koska pojathan ovat poikia, ja kyllähän sitä nyt välillä saa vähän irrotella… kunhan sen tekee viinalla. Muut aineet ovat sen sijaan Pahoja ja Vaarallisia.

Erot huumeiden välillä ovat kuitenkin täysin hatusta vedetyt — viina ja rööki ovat hyväksyttäviä, kaikki muut aineet tipahtavat yhteen vaarallisten mömmöjen kategoriaan, vaikka esimerkiksi satunnainen pilvenpoltto ja suonensisäisten opiaattien aktiivikäyttö ovat yhtä lähellä toisiaan kuin finni ja vakava palovamma. Silti alkoholismi on Suomessa vakava kansantauti, josta kärsitään jokaisessa kaupungissa ja kunnassa, ja se maksaa yhteiskunnalle tolkuttomia summia sosiaalikuluina. Kuinka monta viinantuhnuista perheriitaa tässä maassa käydään joka päivä? Kuinka moni pyytelee seuraavana aamuna anteeksi kännisiä toilailuja? Kuinka moni jatkaa hiljaista tissuttelua päivästä ja vuodesta toiseen? Kuinka monella meistä on omakohtaisia kokemuksia jonkun alkoholistin toilailuista, jotka ovat vaihtelevissa määrin aiheuttaneet ongelmia? Tai, jos puhutaan ihan sellaisesta arkipäivän alkoholinkäytöstä, kuinka moni rentoutuu illalla pikku paukulla tai pitää täysin luontevana sitä, että otetaan pari ölppää baarissa vain sosiaalisen kanssakäymisen helpottamiseksi, tai vetää välillä hermosauhut tai jäystää raivokkaasti Nicorettea?

Silti kukaan ei muutamaa uskonnollista äärihörhöä tai muuta vastaavaa tahoa lukuunottamatta puhu vakavissaan viinan ja röökin kieltämisestä, koska ihmiset osaavat kyllä käyttää alkoholia, eikä muutaman väärinkäyttäjän takia sovi rankaista kaikkia niitä, jotka osaavat käyttää viinaa vastuullisesti, ja kyllähän ihmisillä on oikeus tehdä omat päätöksensä, eikä valtio sitä paitsi halua menettää lukuisten viinafirmojen kansantaloudellista panosta — ei niin, että kukaan missään tapauksessa myöntäisi, että rahalla olisi vaikutusta asiaan. Sen sijaan puhutaan vakavalla naamalla kulttuuritottumuksista sun muusta hataralla todellisuuspohjalla olevasta naurettavasta skeidasta. On yksinkertaisesti itsepetosta teeskennellä, että pämppääminen on hyväksyttävää ja etupäässä turvallista, mutta pilven poltto ei.

Valtaosa ihmisistä ei tiedä huumeista, niiden vaikutuksista tai niiden välisistä eroista juuri mitään; monet uskovat ihan tosissaan, että jokainen Pahojen Huumeiden käyttäjä muuttuu väistämättä narkomaaniksi (paitsi jos täysin samaa ainetta annetaan täysin yhtä usein ja täysin samanlaisena annoksena lääkärin toimesta, jolloin kyseessä on tietenkin täysin eri asia). Mikä oleellisempaa, he uskovat myös, että riippuvaisuus mistä tahansa aineesta on merkittävästi kamalampi tai vaarallisempi tila kuin alkoholismi.

Kaksinaamaisuudesta kertoo hyvin se, että esimerkiksi valtaosa Elämä on parasta huumetta -kampanjassa vaikuttavista tahoista takuulla polttaa ja/tai juo, tai käyttää kofeiinia ja sokeria — siis ylipäätänsä parantaa elämänlaatuaan ja päivittäistä kokemustaan nauttimalla jotain muutakin kuin kansalaisluottamusta ja puhdasta lähdevettä. Ei siellä taida juuri absolutismi kukkia.

Varsinainen ongelma muodostuu kuitenkin tietämättömyydestä, tarkoituksellisesta kaksinaamaisuudesta ja röyhkeästä itsepetoksesta, jonka takana lienevät varmasti henkilökohtaisetkin syyt: jos yleisesti myönnettäisiin esimerkiksi alkoholin olevan samalla linjalla muiden päihteiden kanssa, moni joutuisi hyväksymään sen, että on huumausaineen ongelmakäyttäjä sen sijaan, että olisi vain ihan tavallinen kova dokaaja. Monissa piireissä alkoholin asettaminen samalle linjalle muiden huumeiden kanssa koetaan loukakuksena. Niinpä asiasta ei juuri keskustella muuten kuin pöhkön “haluuttekste hipit tehdä kaikista narkkareit?!” -retoriikan tai “hampusta voi tehdä vaikka köysiä ja paitoja” -retoriikan turvin — hyvin harva on valmis kyseenalaistamaan taustalla olevaa tekopyhää asennetta.

Niinpä saamme hauskan kaksoisstandardin: alkoholistia toki usein paheksutaan, mutta sehän on kuitenkin suuren yleisön mielestä lopulta ressukka ja sairas, usein hyvin herkkä ihminen, kun taas narkkari on monissa liemissä keitetty, vaarallinen, epäilyttävä ja rikollinen, matkalla pohjalle ja rappioon, johon liittyy läheisesti väkivalta, varkaudet ja täydellinen henkinen ja fyysinen romahdus. Alle viisikymppisenä itsenä kuoliaaksi ryypännyt öykkäriääliö Irwin Goodman oli rakastettu velikulta; legendaarisen mäkihyppääjäuransa pöntöstä alas laatanneen Matti Nykäsen keikat myydään loppuun, ja puukotuksesta vankilaan tuomittunakin hän on jonkinmoinen kansan rakastama stara… kun taas rauhallinen ja asiallinen Rosa Meriläinen joutui hurjaan puolustelukierteeseen myönnettyään kannabiksen käytön.

En tietenkään yritä väittää, etteivät monet aineet olisi väärinkäytettyinä pahaksi tai hengenvaarallisia. On myös selvää, että jotkut aineet ovat haitallisempia kuin toiset, ja että jotkut yksilöt ovat joka tapauksessa muita alttiimpia päihdeongelmille. Ylipäätänsä päihdeasiat ovat usein hyvin hankalia.

On kuitenkin dorkaa uskotella, että ihmiset voivat taianomaisesti käyttää alkoholia ja nikotiinia etupäässä oikein, ja kaikkia muita päihteitä väärin; jos mitään muita aineita ei haluta hyväksyä, taustalla ei silloin ole näiden päihteiden vaarallisuus tai muut järkisyyt, vaan aivan toiset asiat — etupäässä pelko, tietämättömyys ja tarkoituksellinen älyllinen epärehellisyys. Jos Alkon pullot ovat oletusarvoisesti täynnä kohtuukäyttöä, mutta jokainen bongi ladataan väärinkäytöllä, kyseinen jaottelu ei millään muotoa perustu totuuteen.

Asiasta täysin toiseen, ilmeisesti blogilista ei näe päivityksiäni, tai näin minulle kerrottiin tänään kovin kiihtyneeseen äänensävyyn. Eipä se näemmä tosiaan tuota edellistä bongannut. Jos se ei kerran ymmärrä seuraamastaan selkeästä RSS-feedistä sisällön muuttuneen, se on toki kurjaa, mutta se ei pidä minua hereillä öisin.


1 Comment

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus ja ihan faktaa täynnä, vaikka tässä häiritseekin se, että keskustelu on käyty Internetin syövereissä vähän turhan monta kertaa. Argumentit ovat molemmilla puolilla aina samat, ja molemmilta puolilta löytyy ihmisiä, joiden perusteluissa ei ole mitään järkeä. Keskustelu on lopulta rasittavaa luettavaa.

    Totta, kaksinaismoralisteja olemme. Kannabis paljon poltettuna aiheuttaa keuhkosyöpää, joidenkin tutkimusten mukaan enemmän kuin tupakka. Sitä ei pitäisi laillistaa, päin vastoin tupakan voisi kieltää kaikkialta. Alkoholiin olen liian koukussa kieltääkseni sitä. On vain liian mukavaa maistella hyviä viinejä ja oluita, ihan vain maun vuoksi. Tosin överiksi ei enää ole mennyt vuosiin.

    Comment by Julius — August 1, 2005 @ 1122854932

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.