jos minä mokaan, syy on soneran

Tue Dec-20th-2011 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Teleoperaattorit halutaan vastuuseen vihapuheista, uutisoi Turun Sanomat:

Teleoperaattoreiden vastuuta netissä julkaistuista vihapuheista saatetaan lisätä. Poliisi ja valtakunnansyyttäjänvirasto aikovat esittää, että operaattorit asetetaan samalle viivalle kirjoittajan ja tekstin julkaisijan kanssa, kun pohditaan, kuka on syyllistynyt rikokseen rasistisen aineiston esilläpitämisessä.

Tämä on malliesimerkki sellaisesta ehdotuksesta, joka saa kannatusta ihmisiltä, joiden mielestä Asioille Pitäisi Tehdä Jotain, ja jotka ajattelevat asiaa “maalaisjärjellä” — toisin sanoen, tuntematta tarkemmin asiaan liittyvää teknologiaa tai käytäntöjä. Totta kai on selvää, että jos lakia rikkovaa aineistoa tulee operaattorin tuutista, silloin operaattori on vastuussa siitä! Ei sinänsä ole typerää ajatella näin, sillä se tuntuu loogiselta.

Valitettavasti se ei kuitenkaan toimi näin, sillä operaattorilla ei ole mitään käytännön kosketusta kyseiseen materiaaliin, sen enempää kuin Postilla on kosketusta siihen, mitä kirjeeseen kirjoitetaan. Tämä ei ole jonkinlainen kömpelö vertauskuva, vaan kyse on tismalleen samasta asiasta: tietoliikenneoperaattorit tarjoavat sen infrastruktuurin, jonka avulla netissä tieto kulkee, mutta kyseiset yritykset eivät ole vastuussa sen sisällöstä.

Ehdotus on älytön, sillä toisin kuin tekstin kirjoittaja (tai kuvan piirtäjä, tai…) tai julkaisija, operaattori ei tyypillisesti ole tietoinen — eikä edes voi olla tietoinen — siitä, minkälaista materiaalia verkossa julkaistaan. Asia tuntuu myös sikäli monitulkintaiselta, että “operaattorin” määritelmä ei ole mitenkään selvä.

Annan käytännön esimerkin: minä kirjoitan tämän tekstin ja julkaisen sen blogissani. Olen siis sekä kirjoittaja että julkaisija. Siihen asti tilanne on kiitettävän selkeä, mutta tasan tästä pisteestä eteenpäin vastuun jakaminen alkaakin olla jo aika haastavaa.

Nythän on nimittäin niin, että blogini näkyy funpastimes.com-osoitteessa siksi, että olen rekisteröinyt kyseisen osoitteen ulkomaalaisen GoDaddy.com-palvelun kautta. Ilman Go Daddya funpastimes.com-osoite ei toimi lainkaan, joten voitaisiin sanoa, että Go Daddy toimii operaattorina, joka mahdollistaa pääsyn blogiini. Toisaalta funpastimes.com on kuitenkin vain eräänlainen tienviitta, joka osoittaa, missä materiaali sijaitsee. Fyysisesti blogini asustelee Kapsi ry:n omistamalla palvelimella. Itse palvelin on Nebula Oy:n konesalissa — Nebula on palveluntarjoaja, joka toimittaa Kapsille verkkoyhteyden ulkomaailmaan. (Oletan, että Nebula ostaa verkkoyhteytensä jostain muualta, mutten jaksa nyt ottaa asiasta tarkemmin selvää.) Lukijan ja varsinaisen tekstin välissä voi helposti olla vielä useita muitakin askelia, joista vähäisin ei varmastikaan ole lukijan oma nettipalveluntarjoaja. Jotta asiasta tulisi vielä vähän monimutkaisempi, minä en itse kuitenkaan ole Nebulan asiakas, vaan minulla on toinen nettipalveluntarjoaja, jolta hankkimani yhteyden avulla käytän Kapsin palvelinta — siis kirjoitan ja julkaisen tämän tekstin.

Joten kukakohan on nyt tässä tilanteessa se tietoliikenneoperaattori, joka on vastuussa tästä tekstistä? Kaikki ylläolevat, ehkä? Mitenköhän se vastuu pitäisi jakaa oikeudessa, jos aletaan jakaa tuomioita, varsinkin kun otetaan huomioon, että minä kirjoitin tekstin ja olen ainoa ihminen koko maailmassa, jolla on laillinen pääsy käyttämäni WordPress-julkaisuohjelman hallintatyökaluihin, ja olen ainoana henkilönä a) tietoinen siitä, että aion julkaista jotain b) kykenevä julkaisemaan kyseisen tekstin. Kaikki muut saavat tietää siitä vasta jälkikäteen, ja silloinkin luultavasti vain, mikäli ovat päättäneet erikseen seurata Hupaisaa ajankulua tai saavat tiedon julkaisusta joltakulta muulta.

Tietoliikenneoperaattori ei mitenkään voi seurata, arvioida ja luokitella kaikkea verkossa olevaa materiaalia tai heidän lävitseen kulkevaa tietoa. Asiaan liittyy luonnollisesti lukuisia eettisiäkin kysymyksiä, mutta jos nyt unohdetaan ne tästä keskustelusta (hyvin lyhyt versio: me ei nyt olla Pohjois-Koreassa), päästään yksinkertaiseen käytännön tosiasiaan: tällainen valvonta ei ole mahdollista, koska sitä ei voida luotettavasti automatisoida (tai edes pitäisi, ks. “etiikka”), eikä ole realistista odottaa, että jokainen verkkoon tuleva uusi tiedonmuru käydään läpi ihmisen toimesta.

Jos joku kysyy tässä vaiheessa, “miksi ei?”, onneksi olkoon: todistit juuri, ettet ymmärrä tarpeeksi keskustelun alla olevan aiheen teknologisista aspekteista, laajuudesta, henkilöstökustannuksista ja/tai logistiikasta kommentoidaksesi sitä asiantuntevasti. Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, tämä nyt vain sattuu olemaan hyvin monimutkainen aihe. Lyhyesti sanottuna: sitä tietoa on aivan liikaa, ja se muuttuu koko ajan. Se ei yksinkertaisesti ole inhimillisesti mahdollista, koska kaikki materiaali pitäisi käydä läpi, eikä kukaan pysty siihen.

Tällainen ehdotettu muutos kuitenkin tarkoittaisi sitä, että operaattorien olisi pakko syynätä kaikki materiaali ja keksiä keinot siihen puuttumiseen, koska heidät asetettaisiin vastuuseen sen sisällöstä. Niillä ei yksinkertaisesti olisi muita vaihtoehtoja, elleivät he haluaisi olla vastuussa jokaisen pekkasiitoimen tai muun perskäävän nettivuodatuksesta — siis rikollisia.

Hauskaahan tässä on vielä se, ettei operaattori varsinkaan voi tietää, minkälaisesta materiaalista on kyse ennen kuin se on julkaistu. Rikos kuitenkin tapahtuu tyypillisesti vasta silloin, kun vihapuhe (tai tekijänoikeusrikkomus, tai uhkaus, tai jumalanpilkka, tai mikä rikos nyt sitten onkaan kyseessä) julkaistaan. Miten operaattori voi olla vastuussa rikoksesta, jonka tapahtumista se ei voi mitenkään estää? Ei oikein sovi minun oikeuskäsitykseeni.

En yritä inttää, ettei operaattoreilla ole tai pitäisi olla mitään vastuuta mistään — totta kai pitäisi, ja on jo nyt. Mutta tämä ehdotus on yksinkertaisesti hölmö. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että kaupungin puisto-osasto on vastuussa siitä, saako joku puistossa turpaan, tai että K-kauppias vastaa jokaisesta kaupassa tapahtuvassa sairaskohtauksesta — nämä asiat eivät yksinkertaisesti ole operaattorien hallinnassa, eikä minulle ole edes selvää, miksi operaattorien pitäisi tulevaisuudessa olla vastuussa jostain tällaisesta — kuinka usein on käynyt niin, ettei kirjoittajan ja/tai julkaisijan perään lähteminen ratkaise ongelmaa? (Vai onko tämä vain mukaovela tapa velvoittaa operaattorit estämään kaikkien käyttäjien pääsy ulkomailla sijaitseviin sivustoihin?)

En tiedä teistä, mutta minua rassaa pahasti se, että vuodesta toiseen nähdään eri tahoilta toinen toistaan typerämpiä ehdotuksia internetin ongelmiin, ja tuntuu siltä, että vieläkin, vuonna 2011, näillä esittävillä tahoilla on pahasti laput silmillä ja sormi suussa. On hyvin vaikea antaa tällaista anteeksi, erityisesti kun esittäjänä toimivilla instansseilla kuitenkin pitäisi olla ihan oikeat laadunvalvontaprosessit ja asiantuntijat käytössään. Kaikkein säälittävintä on se, etteivät nämä asiat ole mitään mystistä salatietoa, vaan juttuja, jotka selviävät aika yksinkertaisilla perustiedoilla — jos niitä viitsittäisiin vähän hankkia. Eipä taida olla kauheasti sille osaamiselle kysyntää näillä sektoreilla.

Jos asialla olisi jälleen kerran joku yksittäinen poliitikko, sen sietäisi helpommin — se menisi viime kädessä kyseisen henkilön hölmöyden ja halpojen poliittisten irtopisteiden kalastelun piikkiin, mutta asiantuntijaorganisaatioilta pitäisi voida odottaa parempaa. Jos nämä tyypit eivät edes tajua, miten internetin perustavanlaatuinen infrastruktuuri toimii, miten ihmeessä me voisimme luottaa siihen, että he voivat valvoa siihen liittyviä lakeja — tai että he voivat auttaa meitä, jos itse joudumme netissä tapahtuvan rikoksen uhriksi?

Psykologiassa tunnetaan ns. Dunning-Kruger-ilmiö. Se on kognitiivinen vääristymä, joka tarkoittaa tiivistettynä sitä, että epäpätevät ihmiset tekevät huonoja päätöksiä, mutta koska he ovat niin epäpäteviä, he eivät ymmärrä, miten huonoja päätökset ovat, vaan päin vastoin uskovat tietävänsä mitä tekevät. En tiedä taustoja niin paljon, että oikeasti väittäisin, että tässä tilanteessa on kyse siitä, mutta minusta on uskomatonta, että poliisi ja valtakunnansyyttäjänvirasto ehdottavat jotain tällaista: se kielii siitä, ettei näissä instansseissa ymmärretä lainkaan, miten nämä asiat toimivat.

Edit: Ylikonstaapeli Marko “Fobba” Forrs huutelee Hommafoorumilla (siinäpä luonteva paikka kommentoida asiaa!), että uutinen on puutaheinää, eikä kukaan työryhmän jäsen todellisuudessa halua lisätä operaattoreiden vastuuta asiassa. Mene ja tiedä, mitä siellä nyt sitten on oikeasti sanottu ja kenelle, mutta reiluuden nimissä lisään aiheesta maininnan tähän. (Kiitokset dmnt:lle, joka kommenteissa toi asian tietooni.)


10 Comments

  1. No, olihan meillä se episodi, missä meille ylimmän poliisitahon suunnalta kerrottiin, että “Google on selain” ja tämä oli ennen Chromea…

    Dunning-Kruger parhaimmillaan!

    Comment by Skiriki — December 20, 2011 @ 1324370684

  2. Yhtenä analogiana voisi ajatella tieliikennettä. “Teiden ylläpitäjien pitäisi olla vastuussa kaikesta, mitä teillä tapahtuu.” Jos joku ajaa humalassa Ykköstiellä yli kahtasataa ja aiheuttaa kolarin, teiden ylläpitäjien pitäisi olla siitä vastuussa, tarjotessaan teitä tällaisten ihmisten käyttöön. Jos humalainen henkilö ajaa omakotitaloalueen pihatielle ja siellä lapsen kuoliaaksi, ylläpitää tätä tietä käsittääkseni tämän alueen asukkaat, jotka ovat siis vastuussa kuolemantuottamuksesta.

    Ja etenkin varastetuilla autoilla ajamisesta teiden ylläpitäjien pitäisi ehdottomasti olla vastuussa.

    Comment by Tomi bgt Mäntylä — December 20, 2011 @ 1324378820

  3. Nyt ilmeisesti näyttää siltä, että työryhmässä on mietitty jotain, toimittajan kanssa on puhuttu toista ja toimittaja kirjoittaa lehteen jotain kolmatta.

    http://hommaforum.org/index.php/topic,57236.msg873337.html#msg873337

    Effin listoilla jo puhuttiin, ettei nykyaikana voi tietää pitäisikö forumiviestiä pitää luotettavampana kuin (netti-)lehden artikkelia.

    Comment by dmnt — December 20, 2011 @ 1324381083

  4. Pitäisiköhän fobban puhua asiasta toimittajille sen sijaan että ränttäilee hommafoorumilla miten maailmassa on taas virhe :-)

    Comment by Harri — December 20, 2011 @ 1324386986

  5. Toisaalta sekä Turun Sanomat että tuo nettipoliisi Marko Forssin Hommafoorumi-viesti sanovat sen saman perusasian, että Illman haluaisi että operaattorien vastuu selvitettäisiin oikeistapauksilla. Eli että joku vetäisi nettioperraatorin oikeuteen (muka) vastuussa jostain mitä joku käyttäjä kirjoitti nettiin. Ja oikeudenkäynnissä selviäisi onko operaattori syyllinen käyttäjän kirjoituksiin vai ei.

    Jos haluaa uskoa Illmanista hyvää, niin Illman voisi tätä toivoa siksi, että tulisi ennakkotapaus sille miten operaattori tosiaankaan ei ole vastuussa käyttäjien kirjoittamisista.

    (Toisaalta olisi ehkä vähän hassua toivoa että oikeudessa käytäisiin hakemassa ennakkotapaus vaikka sille, ettei posti ole vastuussa sitä mitä ihmiset kirjoittavat lehtiin tai kirjeisiin, kun pitäisi olla päivänselvää ettei ole.)

    Jos haluaa uskoa Illmanista vähemmän hyvää, niin ehkä Illman on sitä mieltä että jo nykylain mukaan operaattoreilla olisi vastuuta käyttäjien sanomisista (eli “Illman ei todellakaan halua lisätä operaattorien vastuuta asiassa” kuten Marko Forss kirjoitti), mutta Illman haluaisi että tälle hänen omalle perverssille tulkinnalleen nykylainsäädännöstä käytäisiin hakemassa oikeudesta ennakkotapauksia.

    Comment by Sampo Smolander — December 21, 2011 @ 1324431944

  6. Meinaatko muuten siirtää domainis muualle GoDaddy:stä? Nimittäin GoDaddy on edelleen taustatukemassa SOPA:a, joka on yhtä kuolleena syntynyt idea kuin tämäkin aivopieru Suomessa — GoDaddy ilmeisesti edelleen olisi SOPA-lainsäädännön ulkopuolella ja keräisi edut itselleen (ts. takavarikoitavat domainit).

    Comment by Skiriki — December 28, 2011 @ 1325114220

  7. Kyllä se on ollut harkinnassa. En ole ihan kärryillä siitä, mikä on GoDaddyn SOPA-suhtautuminen oikeasti, pitää vähän perehtyä aiheeseen. (Taloudellisestihan se on kyllä sinänsä ihan sama, koska minulla on muistaakseni kolmen vuoden sopimus GoDaddyn kanssa, ja niitä rahoja ei sieltä takaisin saa, mutta periaatekysymys mikä periaatekysymys…)

    Comment by Mikki — December 28, 2011 @ 1325114673

  8. No… tässä on sitä GoDaddy:n eettisyyttä jo ennen SOPA-lakia.

    Vaikka GoDaddy on nyt julkisuudessa irtisanoutunut laista (kun 70,000+ domainia yht’äkkiä muutti muualle), lakiehdotus silti sisältää sille edullisia kohtia ja GoDaddy oli yksi valmistelevista tahoista (korruptio kukoistaa kauniisti). Eli persettä yritetään piiloitella.

    Comment by Skiriki — December 29, 2011 @ 1325142967

  9. Joo pois sopankeittäjä-daddystä oitis.

    Comment by tro — December 29, 2011 @ 1325150794

  10. GoDaddy nyt sanoo vastustavansa SOPAa. http://news.cnet.com/8301-31921_3-57349913-281/godaddy-bows-to-boycott-now-opposes-sopa-copyright-bill/, eli ei niin välttämättä tarvitse monivuotisia soppareita heittää menemään.

    Comment by tro — December 31, 2011 @ 1325356902

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.