syökööt sitten kakkua

Thu Mar-10th-2016 // Filed under: Täällä Pohjantähden alla

Talousasiantuntija Terhi Majasalmi kertoo meille, kuinka jokaisella meistä pitäisi olla vähintään kaksi tulonlähdettä taloudessamme.

Jokaisella.

Miten käytännössä toisen tulonlähteen kerääminen onnistuu? Jokaisella on mahdollisuus säästää osa tuloistaan. Näillä säästöillä voi esimerkiksi ostaa osakkeita, jolloin on oikeutettu osinkoon, jos yhtiö sitä päättää jakaa.

Otetaan yksinkertainen esimerkki. Jos sijoittaa kymmenen vuoden aikana 200 euroa kuukaudessa, tämä tekee yhteensä 24 000 euroa. Tälle pääomalle neljän prosentin tuotto tekee 960 euroa vuodessa. Yksinkertaisuuden vuoksi tässä ei ole otettu huomioon matkan varrella saatuja osinkoja ja niille saatuja tuottoja eikä arvonnousua tai laskua. Verojen maksun jälkeen osinkotuloilla voi paikata palkkatulon menetyksiä.

Jep. 200 egeä kuussa. Tämä kuulostaa hyvin realistiselta vaihtoehdolta, kukapa meistä ei tähän kykenisi! Jos kuukauden nettoansiot ovat alle tonnin, niistä varmasti sopii leikata päälle 20 prosenttia pois, että saadaan tämä toinen tulonlähde järkkäiltyä. Jos näin ei tehdä, mikä ihme siinä on, ettei raha helppo kelpaa?

Majasalmen ongelma on ihan sama kuin ihan helvetin monella muullakin julkisuudessa raha-asioista puhuvalla ihmisellä: näillä tyypeillä ei ole mitään käsitystä siitä todellisuudesta, jossa massiivinen osa tämän maan kansasta elää — eikä mitään halua käsittää sitä. Jos “200 euroa kuussa” kuulostaa universaalisti kohtuulliselta summalta, joka ei kovin merkittävästi heilauta taloutta, käsitys ns. perusihmisen elintasosta on auttamattomasti vääristynyt.

Tämä masentava kyvyttömyys ymmärtää kokonaiskuvaa näkyy muuallakin Majasalmen tekstissä. Myöhemmin hän otsikoi “Ota kohtalo omiin käsiin”, ja jatkaa:

Kun tulot laskevat, tärkeä kysymys esitettäväksi itselle on: ”Miten saan oman palkan nostettua samalle tasolle tai korkeammalle?” Jos palkka jää pysyvästi alemmalle tasolle, osingoilla rahoitetaan elintasoa eikä niitä pystytä uudelleen sijoittamaan.

Tässä kohtaa on turha jäädä odottamaan, että palkka nousee, kun joku muu neuvottelee paremman palkkatason puolestasi. Kohtalo on otettava omiin käsiin ja lähdettävä hankkimaan osaamista ja näytettävä tuloksia, josta joku on valmis maksamaan.

Ja jälleen ollaan jossain aivan muualla kuin missä merkittävä osa kansasta on. Jos nyt hetkeksi unohdetaan työttömät, pätkätyöläiset tai muuten sellaisessa asemassa olevat, joille käsitys “palkkaneuvotteluista” on täydellinen vitsi (nou hätä, näin saa tehdä, se kööri unohdetaan kaikkialla muuallakin), tajuaako Majasalmi lainkaan, miten kaukana koko tämä ajatusmalli on siitä todellisuudesta, jossa sadat tuhannet ihmiset elävät?

Massiivinen osa niistä duuneista, joita tässä maassa tehdään ovat luonteeltaan sellaisia, joissa ei juuri katsota tuloksia. Esimerkiksi useimmissa kassakoneen äärellä tapahtuvissa asiakaspalveluhommissa ainoa tulos, jolla on väliä on, ollaanko työpaikalla ajoissa ja täsmääkö kassan sisältö — toki asiakaspalvelun pitäisi olla laadukasta, mutta Alepa tuskin merkittävästi välittää siitä, kunhan se ei ole aktiivisesti huonoa (ts. hommat eivät syystä tai toisesta suju). Ja jos se onkin hyvää, mitä sitten?

Nämä eivät ole duuneja, joita tehdään urajohteisesti. Niitä tehdään, koska jonkun pitää ne tehdä, ja niiden avulla voi ansaita itselleen elannon. Se, mikä ei kuulu tällaisten hommien luonteeseen on käsitys urasta missään majasalmelaisessa mielessä. Ei ole olemassa mitään senior taksikuskia tai lead tarjoilijaa. Usein se potentiaalinen uraputki alkaa kassalta ja päättyy vuoropäällikköyteen, ja niissä olosuhteissa ajatus siitä, että rupeanpa tässä säästämään 200 euroa kuussa on absurdi — ei edes siksi, etteikö yhtikäs mitään varallisuutta olisi, vaan siksi, että pakollisten kulujen, asumisen ja perhe-elämän jälkeen ei ole olemassa sellaista irtorahaa, jota voi tuosta noin vaan heitellä johonkin sijoituksiin. “Älä sijoita sellaisia summia, joita sinulla ei ole varaa menettää” on perinteinen nyrkkisääntö, mutta se tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Ylimääräisen rahan käsite on väistämättä köyhälle erilainen — se ei ole fyrkkaa, jolla voitaisiin tehdä kaikenlaisia hauskoja juttuja tai avata uusia jännittäviä mahdollisuuksia, vaan se on tappi, jolla voidaan tukkia padosta reikä, jotta saadaan vähän hengitystilaa.

Se, mitä tietyllä asennemaailmalla varustetut ihmiset eivät koskaan sisäistä on se, että kun peruskansalainen säästää, se ei tarkoita sitä, että lykätään sitä ulkomaanmatkaa tai syödään harvemmin ulkona, vaan sitä, että erillisten, valmistusta vaativien ruoka-aineiden sijasta ostetaan taas sitä purkkihernekeittoa. Starbucksit, leffaliput tai karkkipussit eivät köyhälle ole mitään heräteostoksia, vaan asioita, jotka budjetoidaan etukäteen. Ja usein se säästö ei lopulta ole satasia, vaan ehkä kymppejä. Ja jos ei ole vakituista työpaikkaa, ne kympitkään tuskin jäävät säästöön.

Mutta jokaisella meistä pitäisi olla vähintään kaksi tulonlähdettä. Vähintään.

Se maailma, jota nämä tyypit kovalla tohinalla rakentavat on tehty yksinomaan niille, jotka voivat rakentaa elämänsä näiden periaatteiden mukaisesti. Niitä, jotka eivät tähän kykene ei ole edes olemassa, kun tietyt tahot puhuvat “jokaisesta meistä”.

Ja talkoot jatkuvat.


2 Comments

  1. Ahaa, Suomeen halutaan kopioida myös jenkkien “working poor”-luokka ihmisiä, missä valtio maksaa yhtiöiden aiheuttamat tuhot (ei sosiaalietuuksia, epäsäännöllinen, vähäinen työaika ja sen mukainen palkka, luova tilikirjanpito, jne jne jne).

    Meikkis saa vähän päälle 500 egee kuussa koska on vain ja ainoastaan yhteiskunnalle taakka ja syöpäläinen eikä kuunapäivänä ole kansantaloutta auttanut työtä tekemällä (lue: sarkasmi valuu tässä yli) ja viime kuussa piti käydä hammaslääkärissä hätäkäynti.

    Kunnallinen täynnä, yksityiselle pakko mennä. Kolmen pinnan paikka: 135 euroa, sis. Kelan korvaukset.

    Kaksi viikkoa myöhemmin: toisesta takahampaasta lohkeaa pala, olemassa oleva reikä syvenee, mutta onneksi vain yhden pinnan paikka, a la 69 euroa, sis. Kelan korvaukset.

    Jäljellä “kaksi pienempää reikää, jotka mielellään pitäisi paikata tässä aika pian ennenkuin ne kasvaa isommiksi ja tuo äsken paikattu saattaa vielä muuttua juurihoitoa tarvitsevaksi”.

    Molemmat paikat ilman puudutusta, koska puudutus maksaa 22 euroa lisää. (Onneksi neulakammo > paikkauksen aiheuttama kipu, joten valintaa en kadu…)

    Mutta ihan selkeästihän minä tuosta kuukausi”tulosta” höylään rahaa sijoituksiin tuon 200 euroa kuussa!

    Voi närhen munat, sanon minä. Ei ole kivaa toivoa pahaa toisille, mutta nyt todellakin alkaa tuntua siltä. Tallatkaa kissankakkaiseen leegoon, taloustollot!

    Comment by Skiriki — March 10, 2016 @ 1457635536

  2. On Asiantuntija toki siinä mielessä oikeassa, että Suomesta ollaan rakentamassa paikkaa jossa yhdellä palkalla ei elä. Niinpä pysyäkseen hengissä on oltava kaksi tulonlähdettä, esim. kassalla päivisin ja tarjoilijana iltaisin.

    Oma urapolkuni tähtää ErikoisAsiantuntijan rooliin ja ehdotankin ensi viikolla, että jokainen suomalainen voisi alkaa miljonääriksi parissa vuodessa säästämällä 20.000 euroa kuukaudessa osakkeisiin.

    Comment by /mek — March 11, 2016 @ 1457700786

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Links



Meta
RSS 2.0
Comments RSS 2.0
WordPress



Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.