vilkaisu taakse, ja vähän eteenkin

Wed Dec-28th-2011 // Filed under: Höpöhöpö

En ole viime aikoina juurikaan blogannut mistään henkilökohtaisista asioista. Se on osaksi tietoinen päätös, osaksi taas merkki siitä, että oman pollan sisälläkin on tapahtunut aika paljon muutoksia kuluneiden vuosien aikana — etupäässä hyviä.

Tajusin kuitenkin vähän aikaa sitten Mean blogikirjoitusta lukiessani, että Hupaisa ajankulu on ollut olemassa jo yksitoista vuotta (ensimmäinen julkaistu kirjoitukseni oli 28. marraskuuta, 2000), mikä sai minut hiukan pohdiskelemaan asioita. Aika paljon on muuttunut sitten niiden päivien: Hupaisa ajankulu oli alun perin enemmänkin nettipäiväkirja, johon kirjoitin vaihtelevalla tahdilla omista asioistani. Nykyisessä, WordPressillä toteutetussa muodossaan sen pääpaino on enemmän yhteiskunnallisissa asioissa ja nörttikulttuurijutuissa kuin omissa asioissani, vaikka uskallan kyllä sanoa, että eiköhän allekirjoittaneen (tyylitelty ja usein kärjistetty) persoona puske sieltä esiin aika vahvasti.

Nyt kun vuosi 2011 vetelee viimeisiään, ajattelin kuitenkin mennä hiukan henkilökohtaisemmalle sektorille ja vähän vilkaista taaksepäin — tuntuu, että koko ajan on ollut jotain säpinää päällä, ja etupäässä hyvällä tavalla. Jos vuosi pitäisi summata yhteen sanaan, se olisi varmaankin “kiire” — minulle tämä on ollut todella työntäyteinen vuosi niin päivätöissä kuin muutenkin.

Iso osa pääasiallisista töistäni on jotain, mistä en voi vielä puhua lainkaan, mutta varsin näkyvä asia on ensi vuoden alkukuukausien aikana julkaistava Alan Wake’s American Nightmare. Vaikka kyseessä olikin kokonaisuutena vähän pienempi projekti, se ei suinkaan tarkoittanut sitä, ettei tekemistä olisi riittänyt; aikataulu oli varsin tiukka, etenkin kun samaan aikaan piti hoidella erinäisiä muitakin juttuja. Homma kuitenkin hoidettiin kunnialla läpi, ja lopputuloksesta voi saada esimakua traileristamme:

Se on siis varsinainen päivätyöni (joskus myös yötyöni!), mutta tänä vuonna tuli tehtyä kaikkea muutakin. Pelisektorilla jeesailin hiukan Recoil Gamesin Rochardin tekoprosessissa, vaikka varsinaiset isot ponnistukset kyseisen pelin kyllä eteen tehtiinkin ihan toisaalla. Siitä tuli mielestäni varsin hauska peli, joka erottuu muusta PSN:n tarjonnasta edukseen, mutta olen tietenkin vähän puolueellinen. (Saatavilla myös pc:lle, ja tällä hetkellä halvennuksessa Steamissa!)

Tänä vuonna kirjoitin myös kolme numeroa Iron Skyn prequel-sarjakuvia — kolmannen numeron käsikirjoituksesta pitää vielä tehdä lopullinen versio, kunhan saan siihen tarvittavat palautteet, mutta yleensä ottaen tätä hanketta voitaneen pitää omalta osaltani jo käytännöllisesti katsoen valmiina. Se on ollut aika hauska (joskaan ei täysin ongelmattomasti edennyt) projekti, eikä vähiten siksi, että se on tyylilajiltaan täysin eri sektorilla kuin ne hommat, joita teen päivätöissäni. Vaihtelu virkistää, ja verrattuna vaikkapa juurikin Alan Wakeen, pompöösit avaruusnatsit antavat mahdollisuuksia revitellä vähän eri tavalla. Ensimmäisen numeron taidepuolesta vastaa Gerry Kissell, ja sen voi lukea ilmaiseksi netissä.

Kirjoitin myös tämän vuoden aikana suurin piirtein lopullisen version (kuvauksissa tehtiin vielä pientä rukkausta…) ensi vuonna julkaistavan Imaginaerum -elokuvan käsiksestä, joka on tässä vaiheessa jälkituotannossa. Sekin oli hauskaa vaihtelua. Elokuvan ohjaaja Stobe Harju on minulle hyvin tuttu tekijä jo Alan Wakesta, joten siinä mielessä homma sujui suhteellisen helposti, mutta koko illan elokuvan ja videopelin käsikirjoittaminen eivät tietenkään ole kovin samanlaisia prosesseja. Näin siitä pari kolme viikkoa sitten alustavan version, jossa rytmitys ja kerronta olivat jo paikallaan, mutta erikoisefektit, äänityö ja monta muuta jälkisäädön piikkiin menevää aspektia olivat vielä aivan levällään. Ei näyttänyt lainkaan pahalta, mikä on aina iloinen ylläri — helvetti, sehän on ihan oikea elokuva!

Tämän lisäksi olen puuhaillut myös erinäisiä kolumneja ja artikkeleita eri julkaisuihin, ja olen varma, että olen unohtanut tästä jotain vähän isompiakin projekteja — blogikirjoituksista puhumattakaan. Nopean laskutoimituksen perusteella olen kirjoittanut Hupaisaan ajankuluun tänä vuonna n. 50 juttua, joista valtaosa on käsitellyt politiikkaa tai ajankohtaisia tapahtumia. Se on omien standardieni mukaan mitattuna melko tiukka tahti — keskimäärin suunnilleen kerran viikossa. Aika usein tiedän, että on asioita, joihin haluaisin puuttua, mutta siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa tai energiaa.

Kirjoitin myös Fadeoutin, jonka voi ladata ilmaiseksi verkosta — on hiukan karua tajuta, että se on itse asiassa esikoisromaanini. Myönnän, että kuvittelin aikoinaan sen olevan jotain muuta kuin kuukaudessa kirjoitettu pikapaukku, mutta alustavan palautteen mukaan ihmiset tuntuvat tykkäävän, joten mikäs siinä! Jos ette ole jo tutustuneet, ja hiukan scifin ja/tai kauhunmakuinen mysteeririkosjännärijuttu nappaa, lukekaa ihmeessä, siitä tuli mielestäni ihan hyvä, etenkin kun ottaa huomioon kirjoitusolosuhteet. Se ei ollut helppo hanke, mutta kokemuksena se oli täysin omaa luokkaansa, enkä ole katunut sitä hetkeäkään. (Kansikuva on ystäväni Timo Vuorensolan käsialaa, mistä jälleen suurkiitokset hänelle!)

Kyseessä on siis ollut häkellyttävän kiireinen vuosi kirjoitussektorilla. Pidän oman hyvinvointini kannalta erityisen merkittävänä sitä, että vaikka paine on välillä ollut kova ihan jo pelkkien päivätöidenkin parissa, oma polla tuntuu kuitenkin olevan aika hyvässä kuosissa. Ne, jotka ovat tunteneet minut pidempään tosielämästä tietävät, ettei aina ole ollut ihan näin — aina en ole ihan osannut käsitellä stressiä kauhean hyvin, ja joskus on kynttilä palanut molemmista päistä niin, että käteen ei ole jäänyt juuri mitään, ja siitä on tullut valitettavan sotkuista jälkeä. Nykyisin olen selvästi itse aika paljon paremmassa paikassa, ja luovien projektien melko suuri määrä tuntuu hyvältä. Ajan kanssa varmaan näkee, kuinka hyvin sitä oikeasti osaa olla itsensä kanssa, mutta ainakin on kiva saada asioita aikaan.

En ole luonteeltani optimisti — kuten kaikki pessimistit, uskon olevani realisti. En siis suhtaudu tulevaan vuoteen kovinkaan suurella innolla. Henkilökohtainen tilanteeni kyllä näyttää hyvällä tavalla haastavalta ja mielenkiintoiselta — minulla on hyviä ystäviä, teen siistiä työtä siistien tyyppien kanssa, asiat etenevät koko ajan. (Oletan tietenkin, että kaikki menee hetkenä minä hyvänsä spektaakkelinomaisesti päin persettä, mutta se nyt on kaltaiseni elämäniloisen ihmisen perusoletus tilanteessa kuin tilanteessa.)

Yhteiskunnallisemmasta vinkkelistä asioita tarkastellessa avautuu kuitenkin vähän toisenlainen näköala: en varsinaisesti koe suurta luottamusta sen suhteen, että asiat järjestyisivät hyvin. Mielestäni tässä maassa on nykyisin vallankahvassa melkoinen joukko persläpiä, jotka ovat tehneet ahdasmielisyydestä ja tietämättömyydestä jonkinlaisia ylpeydenaiheita, ja epäilen, että tämän porukan tukemisesta joudutaan maksamaan vielä pitkään. (Ei, en erityisemmin luota demokratiaan yleensä ottaen, kiitos kysymästä — mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että haluaisin korvata sen jollain toisella järjestelmällä. Tätä pohtimalla voikin ehkä ymmärtää, miksi olen usein niin turhautunut.)

Toisaalta, niin paljon kuin minua sylettääkin esimerkiksi “maahanmuuttokritiikiksi” naamioitu rasismi ja sen vaikutus tähän maahan, yritän yleensä miettiä tällaisia asioista vähän isommalla mittakaavalla: yhteiskunnallisesti me menemme koko ajan eteenpäin. Jos katsotaan Suomen tai oikeastaan koko planeetan historiaa esimerkiksi viimeisen sadan vuoden ajalta, edistyksen trendi on selkeä: tasa-arvon ja ihmisoikeuksien polkeminen vähenee jatkuvasti riippumatta siitä, että yksittäisissä äänestyksissä saattaakin tulla junteilta turpaan. Toisaalta taas globaalin ympäristökäyttäytymisen käyrä kulkee päinvastaiseen suuntaan — mutta ehkä kannattaa myös tiedostaa, että näissäkin asioissa ollaan kaikesta huolimatta nykyisin yleensä ottaen hyvin paljon fiksumpia kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.

En nyt aio edes yrittää tehdä jonkinlaista kattavaa yhteenvetoa maailman tämänhetkisestä tilanteesta, ongelmista ja toivonpilkahduksista, mutta haluaisin silti muistuttaa kaikkia siitä, että ne äänekkäät neandarthaalit, jotka tällä hetkellä länkyttävät äänekkäästi homoista ja neekereistä (mitä nyt välillä vetävät sen verran henkeä, että ehtivät huomauttaa, etteivät todellakaan ole homovastaisia tai rasisteja) ja hamstraavat vanhanaikaisia hehkulamppuja etteivät vahingossakaan säästäisi energiaa, ovat ihmisryhmänä olleet häviöllä suunnilleen koko ihmiskunnan historian ajan, ja heitä tullaan jo muutaman vuosikymmenen päästä pitämään suunnilleen yhtä hienoina tyyppeinä kuin orjia omistaneita plantaasinomistajia nykyisin. Miksi luulette, että ne pitävät niin paljon epätoivoista meteliä?

No, uusi vuosi, uudet kujeet. Seuraavaksi tiedossa on mm. presidentinvaalit. Siinäpä hauska ja ajankohtainen ahdistuksen aihe tulevan vuoden kunniaksi!

Koittakaa pärjätä, niin minäkin.


4 Comments

  1. Kiitos kirjoituksistasi.
    Koska en halua harrastaa tuon enempää hempeilyä, toivon vain että tapaamme Katkerassa Lopussa.

    Comment by termostaattori — December 28, 2011 @ 1325062928

  2. Olet ilahduttanut tätäkin vuottani. Kiitos paljon ja uskoa tulevaan!

    Comment by Zepa — December 28, 2011 @ 1325065644

  3. Kiitoksia! Päiväni piristyi taas. Hyvää uutta vuotta!

    Comment by Öllö — December 28, 2011 @ 1325077749

  4. Pessimisti ei pety ;) Hyvää tätä vuotta, Mikki.

    Comment by sanni — January 6, 2012 @ 1325881554

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

 


Links



Meta
RSS 2.0
Comments RSS 2.0
WordPress



Copyright © Mikko Rautalahti, All Rights Reserved
WordPress makes with the publishing.