I’ve just completed Act I of Kentucky Route Zero by Cardboard Computer, and it is amazing.
It’s a point and click adventure game, in which you control Conway, a delivery man who’s trying to deliver a truckload of antiques to 5 Dogwood Drive, but he doesn’t know the way. Turns out that a secret underground highway, Route Zero, is his best option, and, well, I don’t even want to tell you anything else about the actual events, because that would be spoiling it.
Let’s get the obvious out of the way first: the game looks gorgeous. It’s been created with indie resources — that is to say, without the kind of financial backing a big studio game would have; this is the result of a successful Kickstarter campaign, which netted the two-man team at Cardboard Computer $8,583 — not exactly a king’s ransom, and I have no doubt that the duo have put a lot of their own money and sweat into the game.
And it has paid off, because this is one of the most beautiful and atmospheric games I have ever had the pleasure to play. I’ve heard it compared to Another World (or Out of This World, as it’s known in North America), and it’s a fairly apt comparison — both games feature a great number of silhouettes and eschew bright colors.
The difference is, of course, that for Another World, that look was rather cutting edge for its day, and, to a great extent, imposed by the technological limitations of the day — realistically speaking, that game couldn’t have been much more impressive. In the case of Kentucky Route Zero, it’s a subtler choice — a far more artistic choice. At the same time, it’s just good design — creating graphical assets is pretty much the single most expensive part of making video games.
For a two-man outfit, hiding things in darkness and suggesting details, rather than showing them, is undoubtedly a bit of a necessity, especially when you have a have a game like this, where you can’t just recycle assets easily. You need to be smart about how you spend your money. Not that the game looks remotely cheap; quite the contrary, every image in Kentucky Route Zero is beautiful.
It also sounds fantastic. The audioscape is sparse; most of the time, the game is quiet, or, at least, you would be forgiven for thinking that. The ambient sounds are easy to ignore, but that’d be an oversight, because there’s a rich world out there — distant cars driving along an unseen highway, the gurgle of fish tanks, the crackling of an ancient PA system. Occasionally, there’s music, whether it’s a badly degraded old recording, or a muffled choir singing in a church. Mostly, things are quiet and understated, so when you do hear something, it leaves an impression. I found myself holding my breath when I became aware of a new sound.
The dialogue, which is fairly plentiful, isn’t spoken; it’s just text, and yet there are human sounds that are almost startling in their intimacy — a man breathing into a microphone, his distorted exhalation echoing through untold depths. They do a lot of that kind of thing in Kentucky Route Zero.
The actual adventure gameplay is not terribly deep, I suppose. It’s not what the game is going for. It’s more about the experience than about solving a puzzle. If you are so inclined, I suppose you can hold it against the game, but I think that’d be a mistake. There is exploration, and there’s dialogue, and the things the characters talk — and think — about are more important and interesting than using the wrench on a bolt would be. It’s not a difficult game, but it is a game that rewards the careful player. There are little vignettes, curious and surreal moments sprinkled liberally along those Kentucky back country roads.
The dialogue is where the game often shines. You’re not really talking to others in order to make them give you something or do something for you. Rather, you are defining things as you play through the game — for instance, Conway has a dog, and through a dialogue choice you determine its sex and its name. Likewise, through dialogue it becomes obvious that Conway likes his drink; how much that affects his thinking, how much he dwells on the past, is something you can determine, or at least affect.
And it’s not just Conway — sometimes you start a conversation as one character, and then when it’s time for the other person to respond, you choose that response as well. There’s a great deal of introspection, and it’s very well written — evocative and atmospheric. Sometimes it’s funny. Often it’s sad. It’s always interesting.
There’s also a lot of surreal weirdness, but it’s the kind that doesn’t seem weird for the sake of being weird. It’s a long night in Kentucky, and you encounter people and situations that seem to exist just slightly outside normal reality. It’s a bit of a ghost story, a bit of a Lynchian trek into the subconscious. Every once in a while, it’s scary — but this isn’t a horror game, really; rather, it makes you feel the weight of the years and reminds you of your own inevitable mortality, or the mistakes you have made, of the regrets you have — or Conway does, anyway.
And there are secrets. Sometimes, you have a lamp that you can turn on and off, and while in the darkness you don’t see much, things are still revealed in startling and enticing ways. I saw ghosts. I saw them walking alongside as I sat in a rickety cart somewhere deep underground. I caught a glimpse of a unicorn.
This first act of the game isn’t very long. It took me about 90 minutes to play through it. But it was worthwhile. I’ve got it on my brain now, and I can’t wait for the next act — there will be five in total, and the next one is scheduled to come out in April.
I found Route Zero. I can’t wait to explore it.
Oh, and yeah, the season pass is 25% off on Steam right now. That’s a seriously good deal.
En ole perehtynyt tällä hetkellä hyvin ajankohtaiseen Heidi Hautalan tapaukseen lainkaan, joten en aio ottaa siihen minkäänlaista kantaa. Sen sijaan haluaisin tuoda julkiseen tietoon juuri saamani sähköpostin, jonka lähetti minulle “Antipersu Infocentral”.
Lainaan sen tähän kokonaisuudessaan:
Vastahyökkäys persujen loanheittokampanjaan
Heidi Hautalaa on julkisuudessa syytetty pimeän työvoiman käytöstä. Tietolähteemme ovat saaneet selville, että kysymyksessä on persujen masinoima loanheittokampanja. Nyt pyydämme jokaista liittymään vastahyökkäykseen. Sillä jos persut voittavat, me häviämme.
Aktivoidu, ja muista seuraavat faktat:
1.Heidi Hautala ei ole tehnyt mitään varsinaista rikosta. Työeläkekaavakkeen unohtaminen on inhimillinen erehdys, eikä ole mitään syytä epäillä Heidin toimineen tietoisesti väärin. Persut yrittävät tehdä kärpäsestä härkäsen.
2.Pääministeri Jyrki Katainen on jo todennut, ettei Heidin luottamus ministerinä ole millään tavalla kyseenalainen. Pääministeri on Suomen hallituksen korkein auktoriteetti. Mikäli persut onnistuvat horjuttamaan pääministerin sanan uskottavuutta, koko hallituksen tulevaisuus voi olla uhattuna.
Mitä sinä voit tehtä Heidin puolustamiseksi:
1.Ota HETI julkisesti kantaa Heidin puolesta. Aseta hänen puolelleen sosiaalisessa mediassa. Jos et ole jo Heidin kaveri, liity heti. Kirjoita seinällesi Heidiä kannustavia kannanottoja, ja mikäli sinulla on blogi, blogaa ja puolusta Heidiä. Nyt on kiire, sillä populistiset tahot ovat jo organisoituneet. Meidän puolustajien on toimittava HETI.
2.Kannusta kaverisi mukaan! Mitä useampi asettuu Heidin puolelle, sitä paremmin saamme voiton persuista. Meidän voittomme on persujen häviö.
3.Tuo julki, että kysymyksessä on tosiasiassa persujen järjestämä ajojahti. Mitä useampi saa tietoonsa todelliset syyt siihen, miksi näin vähäpätöisestä asiasta on nostettu näin iso juttu, sitä enemmän saamme syyllistettyä persut. Mikäli Heidi kuitenkin pakotetaan häviämään, voimme silti hävitessämmekin vahingoittaa persujen mainetta, mikäli saamme todistettua heidän masinoineen koko jutun.
KIIRE! TOIMI HETI!
Vai niin.
Viesti herätti minussa monia tunteita, joista päällimmäinen on silmitön vitutus. En ylipäätänsä juurikaan pidä tämäntyyppisistä yhteydenotoista. En etenkään pidä niistä silloin, kun niissä kohkataan kovasti ja yritetään saada minua tekemään jotain, mutten tiedä, kuka niiden takana on.
Haluaisin näin ollen tuoda esiin seuraavat ajatukset:
- Kuka tahansa, joka ryhtyy innokkaasti toimeen saatuaan tällaisen täysin anonyymin viestin, jonka lähettäjästä tai tämän todellisista motiiveista ei ole mitään tietoa, on sietämätön idiootti — ehkä hyvää tarkoittava idiootti, mutta etupäässä vain idiootti. Oikeasti: näitä ohjeita (“TOIMI HETI”) välittömästi noudattava ihminen on tyhmä kuin saapas.
- Yksikään viestissä esitetty “fakta” ei ole millään tavalla perusteltu tai varustettu minkäänlaisilla lähdeviitteillä. Väite siitä, että kyseessä on persujen masinoima loanheittokampanja ei vala minuun luottamusta, jos minulle ei kerrota, kuka tai mikä väitetty tietolähde on, miten asia on saatu selville, ja mitkä seikat viittaavat siihen, että kyseessä on jonkinlainen juoni. Miksi helvetissä uskoisin siitä sanaakaan? En väitä, etteikö tämä voi pitää paikkaansa. Väitän, ettei minulla ole mitään syytä ottaa sitä vakavasti. Jopa juuri tätä ennen saamani nigerialaisen, välitöntä rahansiirtoapua kaipailevan ahdistuneen leskirouvan lähettämässä viestissä oli enemmän yksityiskohtia kuin tässä yhteydenotossa.
- Anonyymi viesti, joka yrittää manipuloida jonkun toimintaan, ei herätä edes semijärkevässä lukijassa myötätuntoa tai luottamusta. Onko kyseessä jonkinlainen false flag -operaatio, vaiko pelkästään hyvää tarkoittavien pässien yritys piiskata ihmiset toimintaan? En tiedä, mutta lopputulos on helposti sama. Ihmisen täytyy olla todella heikkotahtoinen ja sinisilmäinen hölmö, jos uskoo kyseenalaistamatta tällaiset väitteet vain siksi, ettei satu pitämään persuista.
- Epäilen, että viesti on lähetetty minulle juuri siksi, etten satu pitämään persuista. Toive epäilemättä on, että persuinhoni saa minut heti tarttumaan toimeen. En pidä siitä, että minua yritetään manipuloida. (On myös aika säälittävää itkeä siitä, kuinka pahat tahot masinoivat samalla, kun itse masinoi niin, että kuhina käy.)
- Kun viestissä sanotaan “me,” minä en tiedä, keitä se tarkoittaa, koska viesti ei kerro sitä. Se, että vastustaa persuja — tai ainakin antaa ymmärtää tekevänsä niin — ei suinkaan tarkoita sitä, että ajaa asioita, joista minä pidän.
- “Tuo julki, että kysymyksessä on tosiasiassa persujen järjestämä ajojahti.” Miten kukaan voisi tuoda esiin tällaisen “tosiasian” ilman faktoja, jotka tukisivat sitä? Jos alkaisin esittää tällaisia väitteitä, joku takuulla kysyisi minulta, mistä tiedän, että näin on. Mitä minun pitäisi sanoa? “Yks tyyppi internetissä sanoi että se on totta!” Niin varmaan — se olisi tasan sitä perseilyä, joka huonontaa poliittista keskustelua tässä maassa.
- Jos osoittautuu, että Hautala on juurikin tehnyt ne asiat, joista häntä syytetään, voi olla aika nolo olo, jos osallistuu täysin rinnoin jonkinlaiseen kiihkohenkiseen “me vastaan ne” -motivoituun kampanjaan ja tekee siitä ison numeron — ja sitten saakin huomata olleensa väärässä. Olo on vielä nolompi, jos tämän viestin lähettäjät ovat täysin tietoisia asioiden todellisesta tilasta. (Kuten sanottu, en ole ehtinyt perehtyä tapaukseen lainkaan.)
Olen ottanut lähettäjään yhteyttä sähköpostitse ja pyytänyt tarkennuksia. Palaan asiaan, jos kuulen siltä taholta jotain.
Edit: Korjasin kasan typoja ja pari lausetta, joissa ei ollut mitään järkeä. Sen siitä saa, kun heti lauantaiaamuna kirjoittaa…
Sarjassamme yllättäviä seikkailuja yhtiöitetyn peruspalvelun parissa:
Sain joskus viime viikon lopulla — taisi olla perjantai, mutten nyt mene vannomaan — postissa lapun, jossa kerrottiin, että minulle on saapunut paketti Valituilta Paloilta. En ole tilannut sieltä mitään (koska, haloo, Valitut Palat?) joten tämä ihmetytti minua, mutta nimi ja osoite olivat oikein. Kävinpä sitten tänään hakemassa paketin, kun sattumalta oli eräs toinenkin lähetys odottamassa minua siellä. Näytti, että viimeinen hakupäivä olisi 16.3., ja se vähän hämmensi, sillä yleensähän on vähän enemmän aikaa noutaa paketti kuin pelkkä viikko.
Postissa jonottaessani katselin lappua tarkemmin, ja huomasin, että 16.3. ei ollutkaan mikään hakupäivä, se vain oli postin lappuun iskemä leima — siis käsittääkseni käsittelypäivä. Ja kun syynäsin vielä tarkemmin, huomasin, että koko päivämäärä oli 16.3. 2007 — siis melkein tasan kuusi vuotta sitten.
Tiskillä sitten rupesin selvittämään asiaa, ja kuten arvata saattaa, mitään tällaista pakettia ei järjestelmästä löytynyt. Tässä vaiheessa muistin myös, että tein joskus vuonna 2006 hiukan kuvankäsittelyhommia erääseen Valittujen Palojen julkaisuun, ja sieltä piti tulla tekijänkappale, jota ei kuitenkaan koskaan kuulunut. (En ollut sitä edes kaipaillut, koska, haloo, Valitut Palat?) Oletettavasti se palautui kustantajalle, joka kohautti olkapäitään ja unohti koko asian aivan kuten minäkin tein.
Itellan ystävällinen setä (joka oli luultavasti 10+ vuotta minua nuorempi, mutta kyllä setämies on aina setämies) ei osannut sanoa asiaan oikein mitään konkreettista, mutta spekuloi, että luultavasti lappu oli jotenkin joutunut jossain välitysketjun vaiheessa jonkun hyllyn taakse tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan, ja nyt joku oli sitten siirtänyt huonekalua tai jollain muulla ilveellä löytänyt sen — ja asiaa tarkemmin miettimättä yksinkertaisesti kiikuttanut sen eteenpäin muun postin joukkoon luultavasti edes tajuamatta, että lappu onkin kuusi vuotta vanha. Kuulostaa sinänsä uskottavalta, mutta yleensä tällaisista tulee kuitenkin muistutus, eikä sitäkään koskaan näkynyt.
Homma tuntuu erityisen ajankohtaiselta siksi, että se toinen paketti, jota olin samalla reissulla hakemassa oli itse asiassa tulossa luokseni jo toisen kerran — edellisen lähetysyrityksen yhteydessä posti ei vain yksinkertaisesti suoriutunut kertomaan minulle, että mitään on saapunut, joten se palasi bumerangina takaisin Ruotsiin kaverille, joka tietenkin joutui sitten säätämään sen paketin kanssa uudelleen.
Tässä vaiheessa herää pakostakin kysymys, mitä kaikkea muuta postia ei yksinkertaisesti olla vaivauduttu tuomaan minulle asti. Siellä on taas miljoonien shekit ja kuumien perijättärien yhteydenotot jääneet kokonaan väliin. Kiusallista.
Useimmat Hupaisan ajankulun lukijat ovat varmasti jo huomanneet, että Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kirjoittaman Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa Jyväskylässä sattui hyvin vastenmielinen välikohtaus tänään, kun paikalla ollut, “patriooteiksi” tunnistettu (tai tunnustautunut, raportista riippuen) kolmen nuoren miehen poppoo ilmeisesti aloitti tappelun, jossa käytettiin aseina pulloja — ja ainakin yhtä puukkoa, joka voidaan päätellä siitä, että yhtä paikalla ollutta tapahtuman järjestäjää puukotettiin selkään. Asiasta kertovat mm. Yle ja Helsingin Sanomat, ja varmaan kaikki muutkin kotimaiset tiedotusvälineet.
(Selkeyden vuoksi: “Patriootti” viittaa tässä yhteydessä patriootti.comin, eli Kansalliseen vastarinnan, parissa toimiviin henkilöihin. Ko. sivustolta voi lukea mm. heidän tavoitteistaan (“taistelemme integraatiota ja kulttuurista rappiota vastaan sekä vastustamme uhkaavaa kansamme sulautumista muiden rotujen ja kansanryhmien kanssa”) ja lukea yleissivistäviä artikkeleita siitä, kuinka kansallissosialismi on vastuunottoa ja miten tärkeää on olla ylpeä siitä, että on valkoinen. Jos tässä alkaa hiipiä epäilys, että kyseessä olisi jonkinlainen rasistinen liike, ei syytä huoleen! “Emme ole rasisteja”, sivustolla tarkennetaan. Melkoinen helpotus!)
Itse tapaus on sellainen, ettei minulla ole siitä kauhean paljon sanottavaa tässä vaiheessa. Väitän, että se näyttää päällisin puolin melko selkeältä, mutta koska siitä on tarjolla melko puutteellisesti tietoja, en viitsi spekuloida. Sen verran voin sanoa, että Suomen äärioikeiston parissa tällaiset tempaukset eivät varsinaisesti ole harvinaisia — Koivulaakson kimppuun on käyty aiemminkin, ja taannoiset Pride-kulkueen kaasuiskut sun muut tempaukset asettuvat selkeästi samalle sektorille. Yhteiskunnallisesta vinkkelistä katsottuna koen tällaisten tapausten yleistymisen hyvin huolestuttavaksi — ei tarvitse ihan hirveästi tietää mitään Euroopan historiasta, että pakostakin tietyt yhtenemiskohdat tulevat mieleen.
Se, paljonko tähän kehityssuuntaan vaikuttaa se, että samaan aikaan vähän maltillisemmat, mutta silti hyvinkin oikeistolaiset tahot — perussuomalaiset toki etunenässä — ovat päässeet kovasti esiin ja tykittävät vähän väliä toinen toistaan typerämpiä rasistisia ja vihamielisiä lausuntoja (tietenkin vain yksittäistapauksina, kännissä ja läpällä, ja muutenkin ihan vain sattumalta ja niin, etteivät mitenkään miltään osin edusta puolueen tai kansanosan arvomaailmaa!) on kiinnostava kysymys, mutta se on sellainen hurjakuru, johon en aio laskeutua kovin syvälle tässä vaiheessa. Kantani tulee varmaankin selväksi, jos sanon, että tätä yhteyttä voi väittää sattumaksi vain, jos on oma lehmä ojassa tai on muuten vain älyllisen epärehellisyyden harrastaja.
Sen sijaan haluaisin vähän puhua siitä, minkä vuoksi oikeistosta ei monissa piireissä pidetä — ja kun nyt puhun “oikeistosta”, en tässä yhteydessä tarkoita esimerkiksi Kokoomusta, joka teknisesti ottaen on toki oikealla, vaan enemmänkin tätä kovasti isänmaallista porukkaa, joka jaksaa touhottaa ahkerasti pehmeäkätisestä, rikollisia paapovasta vihervasemmistosta, joka harjoittaa jatkuvaa väärän väristen fellaatiota eikä ymmärrä, että muslimi on yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Yhteistä näille tahoille on erityisesti se, ettei kukaan heistä ikinä myönnä olevansa rasisti, ja se, että kun he tekevät jotain julkisuudessa, Perussuomalaiset — muista ns. kansanhenkisistä oikeistopuolueista puhumattakaan — eivät koskaan tuomitse heidän toimiaan. Uskon, että tämä segmentti kansasta on lukijoille tuttu.
Tämän väen parissa on vahva näkemys siitä, että heistä ei pidetä, ja että heitä halveksutaan elitististen vasemmistointellektuellien toimesta. Tällaiset näkemykset kukkivat usein internetissä, etenkin äärioikeistoa käsittelevien uutisten kommenttipalstoilla, ja tietenkin aivan erityisesti Hommassa, jossa ollaan valmiita vähättelemään jokaista mahdollista tällaista tapausta. Tälläkin kertaa Hommassa ollaan asiantuntijoita ja tiedetään tasan, mistä on kyse ja että meteli on turhaa, mitään ei tapahtunut, ja jos tapahtuikin, media liioittelee, ja joka tapauksessa se on vasemmiston oma moka. Hyvän yhteenvedon menosta saa esim. tästä keskusteluketjusta.
Heti ensimmäinen asiaa käsittelevä kommentti keskittyy olennaiseen:
“Missä Dan, siellä rähinä. Kirja saa kivasti mainosta, koska tämähän ehtii pääuutislähetyksen kärkiaiheeksi.”
Moni muu urhea isäm maan pualustaja seuraa samalla linjalla:
“Ensimmäinen mikä tuli mieleen on markkinointitempaus. Kun äärioikeistoa ei näy missään, niin sellainen pitää luoda itse. Voihan toki olla että ensitiedot pitävät paikkaansa. Epäilen silti.”
“Hölp pölp. En usko sanaakaan. Se on muuten uskomatonta, millaisiin valheisiin kommarit kykenevät.”
“Dan tilannut paikalle kavereitaan rähisemään. Alkavat olla jo melkoisen ennalta-arvattavia nämä Danin markkinointikikat. Eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi tämäkään.”
“Minkä takia kirjastossa ylipäätään on kommunisti agiteerausta.”
“Kyllä tässä on niin poikkeuksellisen “sopivaan” hetkeen ja paikkaan ajoitettu ja kohdistettu “isku”, joka toimii niin vahvasti äärioikeistoharhojen ja -fobioiden viljelijöiden eli tilaisuuden järjestäjien hyväksi, että false flagin todennäköisyys väkisinkin kasvaa merkittävästi “tavanomaiseen” verrattuna.”
Ja niin pois päin. Älkääkä käsittäkö väärin — kuten kuka tahansa varsinaista ketjua lukeva ihminen näkee, hyvin moni Hommaan kirjoittava taho myös tuomitsee tapahtuneen. Selvästi hölmöysongelma tiedostetaan myös Homman sisällä, sillä esimerkiksi ketjua moderoiva nimimerkki junakohtaus yrittää saada vähän järkeä ölinään…
“Tänään mua pitkästä aikaa nolottaa moderoida teitä, tyypit. Tässä ei ole mitään, pienintäkään, viitettä mistään false flagista, ja kaikki syyt olettaa että juttu on justiinsa miltä näyttää.”
…jonka jälkeen toki taas osataan kertoa, että nyt on kyllä vahvat viitteet siitä, että tapahtunut oli valmis uutisoitavaksi jo ennen kuin se edes tapahtui. (“Vahvat viitteet” = “tapahtumasta, jossa oli paikalla mediaa, uutisoitiin nopeasti”. SHERLOCK RATKAISI TAPAUKSEN.)
Sellainen on Homma. Tällainen meininki ei ole uutta kellekään, joka on seurannut tapaa, miten se reagoi yhteisönä tämänkaltaisiin tapahtumiin: vähättely, epäily ja kieltäminen ovat vahvasti kuvassa mukana. Yleensä ei jakseta turhaan odottaa, että asiasta tulisi jotain tietoa, ennen kuin aletaan muodostaa kollektiivista päätöstä siitä, että jos jotain tapahtuikin, asiasta on kohtuutonta valittaa, mutta ei kuitenkaan tapahtunut, sillä koko väite tapahtuneesta on valhetta, ja jos jotain nyt jotenkin tapahtuikin, kyseessä on vihervasemmiston juonima false flag -operaatio, jonka tarkoitus on ajaa tiettyjen tahojen poliittista tai henkilökohtaista etua, ja sitä paitsi tämähän on vain nuorten kännisekoilua jota ei pitäisi ottaa vakavasti, lol.
Näkisin, että juuri tämä asennemaailma on syy sille, miksi Hommalla on sellainen maine kuin on. Se ei viime kädessä kumpua yhteisön pääsääntöisesti jakamista poliittisista mielipiteistä, vaan siitä, että sillä on kovalla työllä ja ahkerien keskustelijoiden leppymättömällä panostuksella ansaittu maine kaikukammiona, jossa ei ole edes teoriassa mahdollista, että joku suunnilleen omat poliittiset mielipiteet jakava taho voisi ikinä haluta tehdä mitään pahaa poliittisille vastustajille. Vähän hitaammankin nettisoturin pitäisi tajuta, että tällaisessa tilanteessa se on enemmän kuin todennäköistä — vähintäänkin niin todennäköistä, että jos ei halua vaikuttaa täysin uunolta jälkikäteen, kannattaa ehkä odottaa lisätietoja ennen kuin menee antamaan aiheesta kovin definitiivisiä lausuntoja. Mutta tällaisen tilannearvion tekeminen ei selvästi kuulu asiaan, sillä kukas sen ennalta päätetyn totuuden sitten kertoisi, jos ei hommalainen itse?
Ja se johtaa sitten siihen, mitä tapahtui tänään. Kun kirjastoon on kokoontunut joukko ihmisiä kirjaesittelyä ja aiheeseen liittyvää keskustelua varten, ja joku tulee paikalle riehumaan ja puukottaa ihmistä, Hommassa alkaa välittömästi lällättely ja vähättely. Siellä vallitsee kulttuuri, jonka piirissä ei nähdä mitään perustavanlaatuista moraalista, yhteiskunnallista tai edes perusinhimillistä ongelmaa siinä, että ensimmäinen reaktio täysin ääliömäiseen väkivaltaan ei ole “voi vittu mitä urpoja”. Sen sijaan sieltä pullahtaa esille keskenmenonomaisesti jonkinlainen kummallinen kreikkalainen kuoro, jolla ei ole itsekritiikkiä tai kykyä ymmärtää, miten oma käytös tulkitaan muiden toimesta, ja jonka tehtävä on ilkkumalla ja mustamaalaamalla tehdä kaikille kiusallisen selväksi, missä tämän porukan prioriteetit ovat. Kun “voi helvetti, pitäiskö meidän jotenkin miettiä näitä meidän aatemaailman ääripään lieveilmiöitä, ja mitä me voitaisiin tehdä niille” ei ole ensimmäinen, toinen tai edes kahdestoista ajatus — kun se ei ylipäätänsä ole todellinen osa sitä vallitsevaa keskustelua missään vaiheessa — on vähän vaikea suhtautua jengiin edes melkein sympaattisesti.
Tiedän, ettei Homma ole homogeeninen, ja että siellä on paljon muitakin mielipiteitä. Silti voisi ehkä kuvitella, että tässä olisi porukalla kollektiivisesti vähän petraamisen varaa, jos ei kerran haluta sitä mainetta kusipäisinä mouhottajina ja wannabe-natseina.
Mitään en ole ehtinyt kirjoittaa tänne pitkään hetkeen. Pahoittelen; kyse ei ole siitä, ettei olisi aiheita tai kiinnostusta, mutta ei nyt ole vain aikaa. Töissä on aika hulinat päällä — onneksi ihan hyvällä tavalla, mutta se johtaa silti siihen, että kynnys vapaa-ajalla kirjoitteluun on aika korkea. (En voi sanoa, mitä teemme, mutta tämän vuoden aikana siihenkin tulee selvyys. Siitä puheen ollen, meillä on töitä tarjolla erityisesti ohjelmoijille.)
Enivei, otetaanpa pikainen katsaus lähiaikojen tapahtumiin, joihin en ole nyt ehtinyt ja jaksanut tarttua, mutta jotka ovat nostaneet verenpainettani.
Esimerkiksi perussuomalaisista olen halunnut kirjoittaa toistuvasti, mutta kun ei kerkiä, ei kerkiä. (Lyhyesti: se on läpeensä rasistinen puolue, ja sitä voi toki halutessaan teeskennellä toisin, mutta vittu haloo. Uuspuhe voi hyvin, Orwell sanoo moi — tuon jengin riveissä aletaan ehkä pikku hiljaa myöntämään, että ehkä tässä on nyt vähän jotain asennemaailmaa vasta silloin, kun risti palaa väärän värisen pihalla, mutta sekin on tietenkin tapahtunut kännissä ja läpällä ja median vääristämänä, kuten kaikki muukin koko puolueen historiassa.)
En myöskään voinut olla ajattelematta pahaa ikävästä lentotilanteesta hiljattain täysin selvinneistä kanssaihmisistäni, joiden marina siitä, että pulla oli kuivaa oli melko vaikuttavaa uunoilua. En epäile, että Samaran lentokentällä oli kurja tilanne, mutta, öh, haloo. Jengi oli taivaalla metalliputkilossa kilometrien korkeudessa, kun lentokoneen moottori meni rikki — ja senkin uhalla, että väännän tarpeettomasti rautalankaa, en voi olla huomauttamatta, että ilman moottoreita suihkukone ei voi lentää, vaan päin vastoin putoaa. Hätälasku sujui kuitenkin hyvin. KENELLEKÄÄN EI KÄYNYT HUONOSTI. Ei sitten tullut mieleen olla tyytyväinen, ettei henki mennyt? Huoh. Kerätään kolehti, ostetaan niille suhteellisuudentajua.
Se, että maahanmuuttaja kehtaa sanoa, että on olemassa rasismia on ilmeisesti ihan helvetin väärin, ja jos maahanmuuttaja ei itse ole sataprosenttisen täydellinen ihminen, joka on toiminut joka tilanteessa tavalla, joka jälkikäteen katsottuna vaikuttaa kaikkien mielestä täysin hyväksyttävältä ja ihailtavalta, se todistaa, ettei ihan varmana ole mitään rasismia, ja joka tapauksessa sen pitäisi tietää paikkansa ja tukkia kitansa. Asia selvä.
Israel on aika paska maa.
Olen nyt saanut mantelin kahtena jouluna peräkkäin.
Olisko siinä nyt vaikka kaikkein tärkeimmät. Ensi kerralla enemmän ehkä jopa jonkinlaisen ajatuksen kanssa.
Edit: Kirjoitin alun perin “pakkolasku”, mutta kyseessä oli tietenkin hätälasku, kuten JP huomautti kommenteissa. Korjattu.
Päivitys: Allaoleva perustuu Nelosen toimittajan Davidille ja Angelalle antamaan tietoon, että molemmissa mainituissa tapauksissa toimijana oli sama yritys. Nyttemmin minulle on kerrottu, että kyseessä ei ehkä kuitenkaan ole sama toimija. En ole varma asiaintilasta, mutta lukijan on hyvä tietää, että olen saattanut erehtyä kyseisessä asiassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että tässä uudemmassa tapauksessa henkilövahingot olivat joka tapauksessa hyvin lähellä.
Update: The text below is based on the information that this was the same company in both incidents mentioned below, as told to David and Angela by the reporter from Nelonen. I have been informed that this might not be the case. I don’t know that for sure yet, but you should know that I may be mistaken about that detail. That does not, however, in any way alter the fact that in this latter case, they almost got people killed.
Avoin kirje Rakennusliike Lehdolle
Tiistaina 18. syyskuuta onnistuitte melkein tappamaan työtoverini David Rhodesin perheen. Kyse ei ole liioittelusta; räjäytystyömaalla kämmellettiin niin, että kivet tulivat ikkunoiden läpi sisään asuntoon, jossa Davidin vaimo Angela ja alle vuoden ikäinen poika olivat. Kyse oli hädin tuskin metristä. (Angelan kertomus tapahtuneesta näkyy tässä Nelosen haastattelussa.)
Tämä on pikauusinta kauppakeskus Ison Omenan vieressä heinäkuussa tapahtuneesta räjäytyksestä, jossa loukkaantui seitsemän ihmistä. Myös kyseisen räjäytystyön hoiti teidän yrityksenne.
Teissä on jotain perustavanlaatuista vikaa.
David kirjoitti aiheesta oman englanninkielisen vastineensa, joka on erityisesti olosuhteet huomioon ottaen erittäin kohtelias, harkittu ja rauhallinen.
Itse en kykene moiseen, vaan sanon suoraan, että toimintanne täyttää minut inholla. Se saa minut voimaan pahoin. Se ihminen, joka teillä vastaa näistä toimenpiteistä on vastuuton hölmö, eikä hänen pitäisi enää koskaan koskea räjähteisiin. (Jos kyseessä on eri henkilö kuin aiemmassa tapauksessa, haluaisin kovasti kuulla rekryprosessistanne tarkemmin, koska silloin on syytä epäillä, että olemme löytäneet taas uuden osa-alueen, jossa ette ole kovin hyvä.)
On käsittämätöntä, että sama yritys kykenee kämmäämään tällaisen asian kahdesti näin lyhyen ajan sisällä. En kykene edes arvaamaan, minkälainen vaarallinen sekoitus epäpätevyyttä, tietämättömyyttä ja piittaamattomuutta tarvitaan, että sama yritys mokaa tällaisen asian kahdesti.
Teidän ei pitäisi tehdä mitään räjähteillä. Teitä ei pitäisi päästää edes poksahtavien ilmapallojen lähelle. Ymmärrän, että tämä saattaa tuntua epäreilulta, etenkin kun tämä on vain pieni osa siitä kaikesta, mitä yrityksenne tekee. Tiedän, että palveluksessanne on luultavasti paljon ahkeria ja vastuuntuntoisiakin työntekijöitä — ihmisiä, jotka eivät ole perskätisiä huithapeleita. Mutta mitä sitten? Siitä huolimatta synkkä tosiasia on, että Rakennusliike Lehto on muutaman kuukauden sisällä onnistunut saattamaan ihmisiä hengenvaaraan ainakin kahdesti, ja tässä vaiheessa minulla ei riitä luottamusta siihen, että teidän pitäisi antaa koskea mihinkään ovenkahvaa monimutkaisempaan vehkeeseen, ja siihenkin olisi hyvä saada jonkun aikuisen valvontaa.
En tiedä, kenelle teidän pitää antaa potkut, mutta toivon, että se tapahtuu pian. En tiedä, kuka on vastuussa niistä luvista, joiden avulla te voitte tehdä töitä, mutta toivon, että ne otetaan pois, kunnes asiaankuuluvat potkut on annettu. En tiedä, pitäisikö jonkun mennä tämän seurauksena vankilaan, mutta tiedän, että sitä on syytä harkita.
Te olette kädettäjiä. Olen tosissani. Te melkein tapoitte jonkun, taas.
Mikko Rautalahti
Because David doesn’t speak Finnish, and because he’s a co-worker and a friend, and this concerns him in the most intimate ways imaginable, here’s the same thing in English.
An Open Letter to Rakennusliike Lehto
On Tuesday, September 18, you almost managed to kill the family of my co-worker David Rhodes. I’m not exaggerating: your messed up your demolition work, and as a result, debris shattered windows and peppered the apartment, while David’s wife Angela and 10-month old son were inside. The rocks barely missed them. (For Angela’s account of what happened, see this interview on Nelonen.fi.)
This is a repeat of an almost identical demolition incident at the Iso Omena mall in July, in which seven people were injured. Your company was also responsible for that.
There is something fundamentally wrong with you.
David has written his own letter to you, which, especially considering the circumstances, is extremely polite, thoughtful and calm.
I’m not really capable of that kind of calmness myself. Instead, I’ll come right out and say that your actions make me appalled. They make me sick. The person in charge of these operations at your company is an irresponsible fool, and he should never touch another explosive in his life. (Should that turn out to be a different person than in the previous incident, I would love to hear more about your recruitment process, because I think that might be yet another thing you are not very good at.)
It’s inconceivable that the same company manages to screw up something as fundamental as this twice within such a short period of time. I cannot fathom what kind of a volatile combination of incompetence, ignorance, and indifference is required for your company to make such a basic mistake twice.
You should not do anything with explosives. Even a popping a balloon is more responsibility than you can handle. I realize that this may seem unfair, given that these incidents are just a small part of everything your company does; there are undoubtedly hard-working and responsible people at your company — people who are not incompetent mouthbreathers. But so what? Regardless, the fact is that in a few short months, Rakennusliike Lehto has managed to endanger people at least twice, and at this point, I have no confidence that you should be allowed to touch anything more complicated than a door handle, and even that should be with adult supervision.
I don’t know who you have to fire, but I hope you do it soon. I don’t know who’s responsible for the permits you require in order to conduct your business, but I hope they are revoked until you have fired whoever it is that you have to fire. I don’t know if anybody should go to prison as a result of this, but I do know that it’s something worth looking into.
You are doing it wrong. Seriously, you really are, and you almost killed somebody. Again.
Mikko Rautalahti
Otetaanpa kuulkaa näin sunnuntain ratoksi lyhyt katsaus typeryyteen.
MTV3.fi raportoi, että Paavo Arhinmäelle on perustettu “pilkkasivusto” Facebookiin.
Artikkeli on tietenkin jo kaikessa hiljaisuudessa muuttunut vähän toisenlaiseksi — pilkkasivustosta on mystisesti tullut “vinoilusivusto”, ja nyt aktivoituneet kansalaiset eivät enää olekaan “tuohtuneita”. Parhaan mediakäytännön mukaisesti tämä muutos on toki tehty niin, ettei lukijalle mitenkään kerrota jutun sisällön muuttuneen. Uutista ei myöskään voi enää kommentoida, ettei kukaan vain saisi tietää mistään mitään. Se lisää median ja yleisön välistä luottamusta, ja mikä parasta, näin kukaan ei saa tietää toimituksen mokanneen, koska internet nyt vaan toimii niin, ettei mistään jää jälkeä!
Alla kuva alkuperäisestä uutisesta:
Tiedän, ettei medialukutaito aina ole se kaikkein helpoiten opittava juttu, mutta ei hyvää päivää.
Sosiaalisessa mediassa Arhinmäen toiminta on saanut tuohtuneet kansalaiset aktivoitumaan. Facebookiin perustettiin lauantaina Paavo ei ollut täälläkään -niminen ryhmä, joka pilailee Arhinmäen sairastumisen ja Lenita Airiston kommenttien kustannuksella.
– Raportoi tänne, mistä kaikkialta Arhinmäki on lapsellisesti ja mielenosoituksellisesti jäänyt pois. Myös muista Arhinmäen rimanalituksista ja sydämettömyyksistä on suotavaa keskustella, sivustolla kirjoitetaan.
Miten tutkalla pitää ihmisen olla, että lainaa tuon nimenomaisen pätkän artikkeliin, eikä silti tajua, kenelle tässä vittuillaan?
Sinulle, hyvä artikkelin kirjoittaja. Tässä vittuillaan juuri sinulle.
Myötähäpeän tunne on suunnaton.
Lisäys: Nyt kyseessä ei enää ole edes “vinoilusivusto”, vaan pelkkä “sivusto”. Sen sijaan jutusta ei vieläkään oikein selviä se, että koko sivuston perimmäinen tarkoitus on pilkata oikeastaan ihan ketä tahansa muuta kuin Arhinmäkeä, ja erityisesti hänen menemisillään retostelevaa mediaa ja niitä tahoja, joiden entitlement — jolle en valitettavasti keksi mitään yhtä nasevaa suomenkielistä vastinetta — ei tunne mitään rajoja. Tulkaa hei pois sieltä, siellä on peli käynnissä.
Lisäys 2: Nyt samalla linjalla on myös Ilta-Sanomat, joka kertoo, että “ministerille vinoillaan.” Jutun kirjoittaja on Tuomas Manninen, joka on varmasti se skarpein inkkari kanootissa. On se vaan silmittömän vaikeaa tietää, keneen se pilkka kohdistuu. Ei voi ihminen mitenkään tietää.
Lisäys 3: Nyt Ilta-Sanomat tietääkin, että Arhinmäestä tuli “kulttihahmo”. Vieläkään uutinen ei tietenkään anna ymmärtää, että vittuilun kohteena voisi mitenkään olla media. Hyvin se kuoppa syvenee, en mä sitä sano.
Lisäys 4: Miten tästä sitten pitäisi uutisoida? Ajatus siitä, että alkuperäinen Facebook-setti ylittäisi uutiskynnyksen on suoraan sanoen aika hölmö, mutta medioiden kyvyttömyys käsitellä asiaa sen sijaan on hyvinkin huomionarvoinen asia. Kansan uutiset kykeni kirjoittamaan aiheesta ihan sujuvasti vähän kieli poskessa, mutta kuitenkin niin, että asia asettui oleelliseen kontekstiinsa — jutussa sanotaan suoraan, että “ryhmä oikeasti pilkkaa mediaa, joka jo vuoden on tehnyt kohua siitä, missä Arhinmäki ei ole ollut.” Näin. Ei ollut vaikeaa, tai ainakaan ei pitäisi olla.
Videovuokrauspalvelu Netflixin saapumisesta Suomeen on taas puhuttu. Sikäli kun palvelu ei ole tuttu, sen toimintamalli perustuu siihen, että asiakkaalle annetaan mahdollisuus katsoa suoratoistettavia elokuvia ja tv-sarjoja suoraan internetistä käsin tasan silloin kuin hotsittaa. (Jenkeissä Netflix pyörittää tämän lisäksi myös perinteisempää videovuokrausbisnestä postitse, mutten ihan jaksa uskoa, että sitä tuotaisiin Suomeen — täkäläiset laajakaistayhteydet ovat sitä luokkaa, ettei oikein maksa vaivaa. Jenkeissä on vielä yllättävän laajalti paikkoja, joissa laajakaistayhteydet ovat hillittömän hintaisia, tai joissa niitä ei edes ole tarjolla.)
Se, tuleeko Netflix tänne vai ei on oikeastaan aika yksi ja sama, koska jokin vastaava palvelu tänne tulee ennemmin tai myöhemmin, ja kun niin käy, siinä ovat paikalliset helisemässä.
Talouselämä uutisoi tänään, että MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko on sitä mieltä, ettei se ole uhka eikä mikään:
Rotko ei usko, että Yhdysvalloissa kahdeksan dollaria kuukaudessa elokuvista veloittava Netflix onnistuu tekemään Suomen pienillä markkinoilla kannattavaa liiketoimintaa palvelun nykyisellä toimintamallilla moneen vuoteen. Hänen mielestään kilpailutilanne on Netflixille kova jo sen takia, että suomalaiset kaupalliset kanavat näyttävät kymmeniä elokuvia ilmaiseksi viikottain.
Että ihan kymmeniä elokuvia! No paskaaks siinä sitten, miksi ketään kiinnostaisi palvelu, josta voi itse valita haluamansa elokuvat ja katsoa niitä tasan silloin kun huvittaa, eikä silloin, kuin MTV3 saa päähänsä niitä näyttää?
Ymmärrän kyllä, miten tärkeää Rotkon asemassa olevien ihmisten on pidettävä yhtenäinen ja luottamusta herättävä linja julkisuudessa, mutta valitettavasti tulee piste, jonka jälkeen tämä itsevarma asenne saa omistajansa vaikuttamaan harhaiselta kalkkikselta, joka ei edes ymmärrä, mistä puhutaan. En oikein usko, ettei Rotko oikeasti tajuaisi, missä mennään. Toisaalta en myöskään usko, että MTV3:lla riittäisi tarpeeksi visiota tajuta, kuinka isoja media-alan rakennemuutoksia meillä on tulossa.
Kun sanon, että tällaisten palveluiden rantautuessa paikalliset ovat helisemässä, en muuten edes tarkoita sitä, että isot kansainväliset jätit jyräävät muut alleen, vaikka niinkin voi käydä. Enemmänkin epäilen — ehkä jopa ennustan — että kukaan kotimainen taho ei uskalla lähteä moiselle linjalle, ja sitten kun nämä palvelut alkavat olemaan laajalti hollilla, joku neropatti meillä päättää lähteä vähän kokeilemaan, mutta varmuuden vuoksi niin konservatiivisesti ja perskätisesti, että lopputuloksena on palvelu, joka on liian kallis, kömpelö ja epämiellyttävä käyttää. (Terkut vaan esim. Elisa Kirjalle!) Ainoa, melko kyseenalainen etu on, että sieltä saa sitten nähtäväksi Spede Show’n ja Salkkareiden jaksoja, koska kotimaisia matskuja ei luultavasti edes viitsitä yrittää kaupata Netflixin kaltaisille lafkoille.
Oli miten oli, TV-signaalin merkitys mediakanavana ei tule olemaan vakio siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei ole myöskään yleisön halu katsella kiltisti niitä yksittäisiä ohjelmia, joita joku jossain suvaitsee tuoda näytille. Se halu romahtaa viimeistään silloin, kun nykyiset kaavoihinsa fakkiintuneet, eläke-ikää lähestyvät “mitäs telkkarista tulee?” -tyypit kupsahtavat. Sitä nuoremmat eivät pääsääntöisesti pelkää uutta teknologiaa, vaan päin vastoin ovat tottuneet siihen, että asiat kehittyvät.
Mutta se on abstrakti asia, jota ei ehkä ole helppo sisäistää. Tämä sen sijaan on käytännön esimerkki, jonka tajuaa kuka tahansa: juuri nyt MTV3 kertoo sivuillaan, että toimintaelokuva Rush Hour nähdään ensiesityksenä MTV3-kanavalla torstaina. (Itse asiassa se siis taitaa pyöriä, kun kirjoitan tätä.) Kyseessä ei ole kovinkaan kummoinen raina, mutta merkittävää on tämä: se on vuodelta 1998. MTV3:n mahtava elokuvatarjonta siis pystyy tuomaan tämänkin kansainvälisen klassikon ulottuvillemme hulppeassa 14 vuodessa!
Samassa yhteydessä kerrotana, että ensi viikolla nähdään myöskin MTV3-ensiesityksenä elokuvan jatko-osa… Rush Hour 3. Haluaisitko ehkä nähdä kakkososan siinä välissä? Katopa kuule vaikka sieltä Maikkarilta!
Ai niin. Et voi.
Netflixistä voisit.
Edit: Kyllä, olen lukenut Kalle Kinnusen samaa aihetta vähän eri vinkkelistä käsittelevän kirjoituksen, ja kyllä, teidänkin kannattaa lukea, koska se on hyvä! Sanotaan nyt vain, ettei Rotko ole ainoa, joka haluaa olla laput silmillä…
En usko, että olen kuullut Riikka Henttosesta ennen tätä päivää. Nyt olen, kiitos Jami Järvisen asiaa valaisevan kirjoituksen (tai oikeammin, kiitos Henttosen oman toiminnan, tietenkin). Aika vahva ensivaikutelma, ja suosittelen, että luette sen ennen kuin jatkatte tämän tekstin lukemista, paitsi tietenkin jos olette jo kärryillä tapahtumista.
Henttonen on myös Vihreiden riveistä tullut Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen. Vaalikampanjasivujensa mukaan hänelle ovat tärkeitä asioita tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja puhdas ilma. Minusta on valitettavaa, että Henttonen jättää mainitsematta rasittavan passiivisagressiivisuuden, joka näin ensitutustumisen perusteella tuntuu olevan myös siellä kärjessä. Klassinen “sanonpa jotain negatiivista ja pistän perään hymiön” -taktiikka ainakin on hallussa. Henttonen taitaa olla aikamoinen riidanhaastaja. :) Nyt ei kukaan voi suuttua, ja jos suuttuukin, syy ei ainakaan ole kirjoittajan!
Huomaan, että minun on vaikea suhtautua Henttoseen. Haluaisin sympata häntä, koska periaatteessa Henttonen ajaa asiaa, joka on minullekin hyvin tärkeä — en lainkaan tykkää siitä, että LGBT-väkeä potkitaan päähän, kuten Hupaisan ajankulun säännölliset lukijat lienevät huomanneet. Kyseessä on niin perustavanlaatuinen ja ilmiselvä asia, etten varsinaisesti koe mitään tarvetta perustella sitä tässä yhteydessä, ja uskon, että se on sitä myös Henttoselle.
Periaatteessa olemme siis samalla puolella. Periaatteessa. Käytännössä tekee mieli sanoa “lakkaa auttamasta”.
Jo itse varsinainen asia, josta valitus alkoi, vetää minua vastakarvaan. Halutaanko me oikeasti yhteiskunta, jossa miehiä ei saa kehottaa hakemaan naisia tanssimaan ilman, että se on jonkinlainen ihmisoikeusloukkaus? Minä en ole mikään kaunis poika, mutta se ei tarkoita sitä, että joku ei saa sanoa, että onpas komeeta väkeä paikalla ilman, että myös sanotaan, että onpas kiva, että myös ihan tavallisella naamalla varustetut ovat tulleet tänne! Se ei ole tasa-arvoa, se on vain alentuvaa. (Ja kyllä, on mahdollista vaieta tietty porukka kuoliaaksi ja niin pois päin, mutta se ei ole asia, joka ilmenee pelkästään kahdesta DJ-spiikistä, kuten kuka tahansa, joka on oikeasti ollut sellaisen kohtelun kohteena tietää.)
Minua vituttaa tässä erityisesti se, että tämä on kosmeettista paskaa, jolla ei ole juuri mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. En kirjoittaisi tästä aiheesta lainkaan muuten, mutta minua häiritsee se, että politiikassa toimiva tyyppi tekee tällaisia asioita, koska kokemukseni mukaan halu keskittyä siihen, miltä asiat näyttävät niiden todellisen luonteen sijasta on paitsi luotaantyöntävää, myös yhteiskunnallisesti haitallista. Henttonen pyrki kaupunginvaltuustoon, ja oletettavasti haluaisi näin ollen hoitaa helsinkiläisten asioita. Helsinkiläisenä huomaan, että ajatus häiritsee minua.
Vaikka kyseessä olisikin ihan oikea ongelma, tämä on käsittämättömän typerä tapa ruveta ajamaan asiaa. Jos koko keskustelu aloitetaan marttyyrinomaisella ja passiivisaggressiivisella “ai nää olikin vaan HETEROTANSSIT, no sori että tultiin PILAAMAAN ne” -asenteella — ja se aloitettiin tasan sillä — se ei varsinaisesti ole pohja, jolta on hyvä ponnistaa minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen. Se on erityisen typerää siksi, että jos nyt halutaan ihan oikeasti edistää jonkinlaista yhteiskunnallista tasa-arvoa ja harmoniaa heteroiden ja homojen välillä, se, että luodaan mielikuvaa taas yhdestä herkkänahkaisesta päällekävijästä ei varsinaisesti ole se paras tapa.
Tiedän, että on olemassa vahva argumentti sen puolesta, että hymistely ei auta mitään, ja välillä on tärkeää tempaista. Hyvä esimerkki tästä ovat esimerkiksi aiempien sukupolvien radikaalit feministit, jotka eittämättä tekivät ylilyöntejä, mutta he myös saivat näkyvyyttä ja herättivät kansakuntaa horroksestaan väkipakolla. Ja siinä on pointti, mutta tällaisen “nyt nostetaan joka asiasta saatananmoinen meteli” -meiningin hyötyarvo laskee suorassa suhteessa siihen, kuinka uusi asia on kyseessä.
Jos epäilette tätä, miettikääpä juuri feminismiä yleensä: olemme nykyisin tilanteessa, jossa sana “feminismi” on niin latautunut, että sen käyttäminen melkein missä tahansa muussa ympäristössä kuin niiden joukossa, jotka jo suhtautuvat tasa-arvoon hyvin positiivisesti kykenee kuin taikaiskusta muuttamaan lähes minkä tahansa potentiaalisesti hyödyllisen keskustelun hirvittäväksi taistelutantereeksi, jossa sotivat sitkeät ennakkoluulot, ja jossa faktat tai todelliset mielipiteet kaatuvat ensimmäisinä. Tämä on klassinen ongelma ekstremismin kanssa — sillä pääsee ovesta sisään, mutta sitten on maine ekstremistinä, ja kun on aika yrittää vakuuttaa joku jostain, se maine onkin ongelma. Siitä ei suinkaan ole mahdotonta päästä yli, mutta se voi olla haastavaa. Avainkysymyksiä siinä tilanteessa — sanoisin jopa, että ne asiat, jotka erottavat järkevän ihmisen idiootista — ovat tilannetaju ja edes jonkinlainen perustavanlaatuinen kyky ymmärtää, minkälaiseen asiayhteyteen se oma toiminta asettuu. En sano, että Henttonen on idiootti, mutta epäilen, etteivät nämä ole ainakaan tällä hetkellä hänen vahvoja puoliaan.
Tämän kaiken voisi vielä muuten pistää hetkellisen virhearvioinnin piikkiin, mutta valitettavasti siinä vaiheessa, kun Henttonen ei voi päästää asiasta irti ja jatkaa sen eskaloimista, ja rupeaa vielä viittaamaan johonkin tapahtumaan pesiytyneeseen persujen homovastaiseen salaliittoon, tilannetta on hyvin vaikea asettaa minkäänlaiseen positiiviseen valoon.
Koska niinhän se jumalauta on, että jos Helsingissä on yhdet persujen suosimat juhannusbileet, ne takuulla ovat juuri ne Kallion hipsterien 50-lukukokkarit. FAKTA.
Kuten sanottu, periaatteessa tässä ollaan samalla puolella. Käytännössä olo on vähän samanlainen kuin joskus bileissä, joihin on päätynyt joku liian kovassa kännissä oleva mouhottajaidiootti, jolla on tiiliskiven tilannetaju ja äänenvoimakkuusnappi, jonka asteikko alkaa kutosesta. Sitä yrittää käydä jotain kiihkeää keskustelua jonkun ihan muun jengin kanssa, ja heti kun sitä on saanut tehtyä oman kantansa selväksi, mouhottaja ampaisee jostain salin toiselta puolelta olemaan samaa mieltä ja puolustamaan tätä näkemystä villisti. Teknisesti ottaen on kivaa, että ollaan samaa mieltä, mutta lopputulos on lähinnä se, että hävettää ja vituttaa, ja oma kredibilitetti tuntuu murenevan, ja siinä se dille nauraa ja tökkii kyynärpäällä kylkeen, että mitäs, nyt vähän näytettiin noille, eiks vaan, uusi paras kaveri?
Todellakin näytettiin.
That’s right, another DayZ post. I haven’t been able to put anywhere near as much time into this game as I’d like to, but I keep thinking about it constantly. One of things I touched on in my previous post was the concept of banditry — people killing you for your gear, or just ’cause. I wanted to write some more about that.
Being a bandit is something that until very recently had a very specific meaning in DayZ. Until the latest update, if you killed innocent people, your Humanity score went down, and you gained a bandit skin for your character — meaning that people would know you to be a murderer. This is no longer the case. Now you can’t tell who’s a bandit just by looking at them — which adds a whole new level of uncertainty to encounters.
There’s a huge PVP element in DayZ. Don’t get me wrong, the zombies are a danger, absolutely. So are hunger, thirst and cold — but they are reasonably predictable things. These things can kill you, but they typically aren’t that hard to deal with. If you don’t get too stupid about it, and especially if you have a friend or two to help you, you can cope; once you have managed to get a certain basic level of equipment, you can probably handle most situations pretty well.
But it becomes a whole another story when you’re trying to make sure you don’t die of zombies, hunger, or exposure, and you constantly have to worry about whether somebody’s taking aim on you.
Could be somebody with a sniper rifle on the nearby hill or rooftop. Could be a group of ruthless bastards with fantastic gear. Could be just one desperate guy who’s starving and who will do anything to get the food in your pack. Could be somebody who sees you coming and is sure that you’re about to murder him for the food in his pack.
Could be one of your friends, even — the guy who’s supposed to be watching your back.
Again, DayZ is based on Arma II, a military simulation that strives for realism. It’s not one of those games where people are bullet sponges. A few shots to the body from even the lightest handgun in the game, and you’re probably dead or dying. A headshot from the puniest weapon in the game will drop you like third period French. This means that every encounter can be extremely deadly — you can’t go around thinking that because you have great gear, you’re safe. You may have an advantage, but if someone gets the drop on you, you can still die in an eyeblink.
And because the game has permadeath, once you die, you lose everything. Spend hours getting that good gear? Too bad, Buckaroo, you’re gonna have to start right over with that shitty little Makarov and one can of food. Lots of luck.
Pulling that trigger isn’t a small thing. You really don’t want to start something you can’t finish.
(more…)
|
|
|
